Vielä kerran perhesuunnittelusta...

Lähde: Meinasin kaatua -blogi

Helsingin Sanomissa oli taas 27.7.2016 perinteinen mätäkuun juttu siitä, että nykyään lapsia syntyy eniten heinä-elokuussa.  Tähän syntyvyyspiikkiin vaikuttavat eniten kolmekymppiset ensisynnyttäjät, jotka suunnittelevat synnytyksen ajankohdan kesälomien mukaan.

Mika Gissler, THL:

"Piikki ei ole iso, mutta se on yhteiskunnallisena ilmiönä mielenkiintoinen. Tämä kertoo projektikeskeisestä elämäntavasta, jossa lastenhankintakin on projekti. Esikoisen jälkeen tulevat lapset syntyvät miten sattuvat, sillä lapsi opettaa, ettei elämää voi niin vain suunnitella.”

Kirjoitin tästä perhesuunnittelusta jo aiemmin, joten en nyt toista itseäni. Todettakoon nyt vielä, että tämänkaltainen perhesuunnittelu tuntuu kyllä yleensä ottaen tarpeettomalta ja meidän tapauksessamme myös absurdilta. Välillä toivoisi, että elämä opettaisi näitäkin uuvatteja... Jos jotakin tämä rankka lapsettomuustaival on opettanut, niin sen että elämässä ei kannata suunnitella asioita liian pitkälle. Toisaalta menneisyyteenkään ei ole hyvä takertua. Parasta on elää tässä ja nyt - arjesta parhaansa mukaan nauttien. Kukaan ei takaa, mitä huominen tuo tullessaan. Olavi Uusivirran "On niin helppoo olla onnellinen" -kappaleen osuvaan sanoitukseen on hyvä lopettaa:

"Helpoo olla nuori
kaikki tai ei mitään
hei rock and roll
On helppoo tarttuu kiinni
Ja kohta päästää menemään

Päivät ne vaan tulee ja
menee läpi korvien sunnuntait
ja sormien on helppo
kitaralla iltaa säestää

Heii... On niin helppoo olla onnellinen
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on

Helppo olla vapaa kuvitella
että kaikkeen löytyy syy
Mut miten rakkaus
tai maailman synty selittyy

Mä voin suunnitella mun koko elämän
vaimon ja viran ja talonkin
Mut kaikki menee toisin
joku suunnittelee mua paremmin

Heii... On niin helppoo olla onnellinen
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on"

Raskaudenaikaisesta masennuslääkityksestä - pillerille pitäisi olla tarjolla vaihtoehtoja

Professori Andre Sourander Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta:

”On osoitettu, että psykoterapeuttiset hoidot raskauden aikana ja sen jälkeen ovat yhtä tehokkaita kuin lääkehoidot ainakin, jos ei kyse ole hyvin vaikeasta masennustilasta, jossa on itsetuhoisia ajatuksia”.

Viime talvena ja keväänä kirjoiteltiin paljon uusista tutkimustuloksista, joiden mukaan raskaudenaikaisella SSRI-masennuslääkityksellä on haittoja sikiölle ja syntyvälle lapselle. 14.12.2015 Helsingin Sanomat uutisoi kanadalaistutkimuksesta, jossa havaittiin, että SSRI-lääkitys raskauden edetessä liki tuplaa lapsen autismiriskin. Tutkijoiden mukaan masennuslääkkeillä ei ollut yhteyttä autismioireisiin, jos niitä käytettiin ennen raskautta tai raskauden alussa. Sen sijaan raskauden edetessä lääkkeet nostivat ASD-riskiä 87 prosenttia. Lisääntynyt riski liittyi erityisesti serotoniinin takaisinoton estäjiin eli SSRI-lääkkeisiin. Helsingin Sanomat uutisoi 11.4.2016 Turun ja Helsingin yliopistojen sekä yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston tekemästä tutkimuksesta, jossa oli havaittu, että jos äiti syö raskauden aikana masennuslääkkeitä, hänen lastensa riski sairastua masennukseen teini-ikäisenä kasvaa selvästi.Tutkimus kohdistui niin sanottuihin SSRI-lääkkeisiin, jotka vaikuttavat hermovälittäjäaine serotoniinin aineenvaihduntaan aivoissa. Lääkkeet ovat hyvin tavallisia masennuksen hoidossa. 17.6.2016 Helsingin Sanomat uutisoi HUS:n tutkimuksesta, jonka mukaan äidin odotusaikana syömät SSRI-masennuslääkkeet muuttavat vauvan aivotoimintaa.

Masennuksesta kärsii raskauden aikana eri arvioiden mukaan 7–19 prosenttia odottajista. Heistä arviolta 7–9 prosenttia käyttää raskauden aikana masennuslääkkeitä. Edellä mainitut tutkimukset ovat osoittaneet, että aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavilla SSRI-lääkkeillä voi olla vaikutusta kohdussa kasvavan vauvan aivojen kehitykseen. Henkilökohtaisesti toivoisin, että lääkärit harkitsisivatkin tarkkaan raskaudenaikaisen masennuslääkityksen todellista tarvetta. Masennuksen hoidolle pitää olla muita vaihtoehtoja kuin pilleri. Koen, että pitäisi enemmän pureutua siihen, mikä aiheuttaa masennusta: onko ruokavalio kohdallaan (serotoniinin tuotanto ja suolisto ovat yhteydessä toisiinsa)? onko lepo kohdallaan?  Uskaltaisin väittää, että useat kärsivät ns. elintapamasennuksesta, joka olisi hoidettavissa elintapojen muutoksella - kannustaisin ainakin kokeilemaan. Uskon, että monet psyykelääkkeet itse asiassa pahentavat oireilua - ainakin, jos niitä yrittää lopettaa. Tästä muodostuu aika mahdoton kierre.

Itse suhtaudun hyvin kielteisesti raskaudenaikaiseen lääkkeiden käyttöön - olivatpa ne sitten masennuslääkkeitä, särkylääkkeitä tai jotain muita. Lääkkeitä tulisi nauttia ainoastaan todelliseen tarpeeseen. Esimerkiksi päänsärky, liitos- ja selkäkivut kuuluvat raskauteen - usein ne helpottavat riittävällä levolla. Ei ole järkevää jatkuvasti yrittää lääkitä niitä pois, jos oikea hoito olisi lepo. Mikäli masennus on niin syvä, että kärsii itsetuhoisista ajatuksista, niin onko tämä oikea aika saada lapsi? Oma varovainen suhtautumiseni johtuu varmastikin siitä, että olen joutunut kohtaamaan raskaudenkeskeytyksen sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Tuon jälkeen olen loputtomasti pohtinut, että aiheuttiko poikkeavuuden jokin sellainen ympäristötekijä, johon olisin voinut vaikuttaa. Kannustaisin pohtimaan, että mille kemikaaleille haluat lapsesi sikiöaikana altistaa. Mitä lääkkeitä todella tarvitset? Minkälaista ravintoa nautit? Millaisella kosmetiikalla marinoit itsesi (nin määärällisesti kuin laadullisestikin)? Tarvitsetko välttämättä esim. hajuvettä? Onko kengät, sohva, matto tms. välttämätöntä kyllästää erilaisilla myrkyillä? Erilaisten kemikaalien vaikutuksia ei tunneta - kaikki mitä meille myydään ei suinkaan ole turvallista ja kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa!

Hääpäivä

Meillä juhlitaan tänään viidettä hääpäivää eli puuhääpäivää. Yhteinen taipaleemme on kuitenkin kestänyt aika paljon pidempään. Marraskuussa kerroin, että yhteistä taivalta tuli tuolloin täyteen 18 vuotta. Meillä oli aavistuksen tavanomaista pidempi koeaika ennen "papin aamenta" :). 

Täytyy sanoa, että nämä avioliittovuodet eivät ehkä ole olleet sitä parisuhteemme ruusuisinta aikaa. Näihin viiteen vuoteen on kasautunut enemmän vastoinkäymisiä kuin moni kohtaa koko elämänsä aikana. Joillekin käy niin, että vastoinkäymiset koettelevat parisuhdetta. Meille on käynyt aikalailla päinvastoin - olemme selvinneet vastoinkäymisistä toistemme tuella. Uskallan kai sanoa, että selviämme yhdessä mistä vain. Yksin en olisi selvinnyt.

Juha Tapio - Kaksi puuta

Minä rakastan näitä
iltojani kanssans sun
kun hetken päässä aamu odottaa

ja me nauramme ja
silmiämme pyyhimme ja
helppo huominen on unohtaa

oomme taas kuin kaksi lasta
jotka aikoinaan
puolivahingossa lähti
samaa tietä kulkemaan

ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: "me kai ollaan niin kuin nuo"

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

kaksi ylvästä ja nuorta
varmoina on voimistaan
taivaan kantta kohti kasvaneet

ehkä vuodet ovat kuorta
ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet

kuinka onkaan kaksi lasta
matkan myötä muuttuneet
se ihme on kai vasta
oomme tänne selvinneet

ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: "mehän ollaan niin kuin nuo"

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja kestää joka tuulen ja sään

kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

Kaikki ei todellakaan mennyt lailla sadun...

Vaikka pyrin suuntaamaan katsettani mahdollisimman paljon tulevaisuuteen, niin väistämättä menneet tapahtumat nousevat usein ajatuksiin. Jos ei päivittäin, niin ainakin viikoittain pohdin sitä, mitä olemme joutuneet käymään läpi viimeisten viiden vuoden aikana. Tämä ajatuskulku päättyy aina päänpudisteluun. Eihän kenellekään voi oikeasti tapahtua näin!?! Raskauden keskeytys vaikean sikiöpoikkeavuuden vuoksi, lapsettomuus ja sen hoitaminen rankimman polun kautta, keskenmenoja, kohtukuolema, kaksi perättäistä identtistä kaksosraskautta, biokemiallisia raskauksia ja kirsikkana kakun päällä sekä puolisoni että oman äitini kuolema tämän kaiken muun maanpäällisen helvetin keskellä! Eihän se vain yksinkertaisesti ole mahdollista!?!

Kohtukuoleman jälkeen olen arastellut todella paljon uusia lääkäreitä, sillä en vain yksinkertaisesti jaksa käydä potilashistoriaamme läpi. Pelkkä ajatus uuvuttaa. Joskus pelkään myös, että vastapuoli ei usko tarinaa - uskomattomalta nämä tapahtumat itsestäkin tosiaan tuntuvat. Mitä jos minua pidetään jotenkin kajahtaneena, joka on keksinyt koko tarinan? Hassua kyllä, meitä on leimallisesti pidetty "sinä rauhallisena pariskuntana". Tuo määritelmä toistui häiritsevän usein kohtukuolemaan liittyvissä potilasasiakirjoissa. Tuo määritelmä häiritsi minua jopa niin paljon, että keskustelimme siitä myös psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Vähentääkö surumme merkityksellisyyttä se, että emme huuda hysteerisinä tai paisko esineitä? Ulkoinen rauhallisuus ei juurikaan kerro siitä, mitä ihminen käy pään sisällään läpi. Kohtukuoleman jälkeen olimme puolisoni kanssa molemmat melko itsetuhoisessa mielentilassa, vaikka se ei ehkä meistä ulospäin näkynytkään. Vaatii aika paljon, että näkee kuoren alle.

Näin jälkeen päin ajateltuna tuntuu uskomattomalta, että olemme pystyneet kaikkien näiden helvetillisten tapahtumien keskellä pyörittämään arkea suhteellisen normaalisti. Ihmiset päättävät päivänsä vähemmästäkin (jopa taloudellisista ongelmista). Jollekin pelkästään yksi läpikäymistämme kokemuksista on saattanut traumatisoida loppuiäksi. Me olemme yrittäneet rämpiä eteenpäin purren takahampaita kovemmin yhteen. Arkeamme kuvasin "suhteellisen normaaliksi", sillä toki viimeisten viiden vuoden tapahtumilla on ollut vaikutus arkeemme. Vaikka töissä olemme käyneet, niin uusia työhaasteita ei ole ollut energiaa etsiä. Arjessa selviäminen on ollut riittävän haastavaa. Lapsettomuushoitojen aikana (eli oikeastaan viimeiset kolme vuotta) olen elänyt "melko" rajoitettua elämää - tottakai sitä on yrittänyt tehdä parhaansa, että hoito tuottaisi tulosta. Koti on ollut enemmän ja vähemmän rempallaan - sisustaminen ei ole kuulunut ykkösprioriteetteihin, kun aamulla on pohtinut, onko mitään syytä nousta sängystä ylös. Kaiken kaikkiaan koen eläneeni viimeiset vuodet jonkinlaisessa sumussa sinnitellen aina seuraavaan päivään. Millä olen jaksanut sinnitellä? Koska minulla on aina ollut se pieni toivo. Ilman tuota toivoa en olisi jaksanut - ja ajoittain olen ollut menettää sen. Nuo epätoivon hetket ovat olleet todella synkkiä, eikä niihin halua ajatuksissa palata. En halua koskaan menettää toivoa.

Kaija Koo - Siniset tikkaat 

"Kaikki ei todellakaan mennyt lailla sadun 

Ja aina kun kaaduin
joo se sattui 

Niinkuin sinäkin nytkin
minäkin joskus itkin 

Niin sitä kaatuu
joo se sattuu 

Tee sun surusta tikkaat, siniset tikkaat
ja kiipee niitä pitkin pois..."

Teresa Laine-Puhakainen: Akselin ja Elinan suruvalssi

”Olet sä yhtään täällä?” Lääkärin kysymys tuntui tulevan toisesta todellisuudesta. Ympärilleni oli laskettu lasikupu, joka erotti minut muusta maailmasta. Elämäni filminauha pysäytettiin silmieni eteen. Aika seisahtui ja jäin vangiksi rajatilaan, jonkinlaiseen valveuneen. Menetin kerralla kaikki voimani.

Sen hetkisessä todellisuudessa olin vain minä ja kuollut lapseni. Paikalle kutsuttu erikoislääkäri vahvisti tilanteen. En ollut enää lapseni turva ja suoja. Minusta oli tullut vauvani hauta.”

Teresa Laine-Puhakainen on vaasalainen äiti, joka on menettänyt kaksi lastaan, Akselin ja Elinan. Kirjassaan hän kertoo äidin tuntemuksista, kun lapsi kuolee kohtuun. Kirja on kaikessa karuudessaan myös kaunis ja valoisa kertomus kahdesta lapsesta, joiden vaikutus ulottuu pitkälle tulevaisuuteen.

Kirja on kustantanut Biofilos ja se on tilattavissa 25 € hintaan, tilaukset leena.vilkka@biofilos.fi.

Kirjan ostamalla tuet Käpy ry:n toimintaa lapsikuolemaperheiden hyväksi. Tilatessasi kirjan mainitse ”Käpy ry hyväksi”, jolloin kustantaja tilittää jokaisesta näin myydystä kirjasta 5 € Käpy ry:lle.


Lähde: Käpy ry

Väitöstutkimus: Pakastetun alkion siirto on turvallista

Koeputkihedelmöityksessä tehtävä pakastetun alkion siirto on turvallista. Siitä alkunsa saaneilla lapsilla ei ole muita lapsia enempää synnynnäisiä epämuodostumia eikä sairauksia, totesi väitöskirjatutkimuksessaan LL Sari Pelkonen.

Pakastetun alkion siirrosta alkaneessa raskaudessa sikiö kehittyy alkuviikkoina hormonaalisesti luonnollisemmassa ympäristössä kuin raskaudessa, joka on alkanut koeputkihedelmöityshoidon yhteydessä tehdystä alkionsiirrosta eli tuoresiirrosta.

Pelkosen tutkimus osoitti myös, että pakastetun alkion siirrosta alkunsa saaneilla lapsilla oli pienempi riski syntyä ennenaikaisina ja pienipainoisina kuin tuorealkion siirrosta alkunsa saaneilla. Pakastetun alkion siirrosta alkunsa saaneilla lapsilla oli kuitenkin suurempi riski syntyä isokokoisina suhteessa raskausviikkoihin.

Tutkimuksen aineistona olivat vuosina 1995–2006 lapsettomuushoidoissa käyneet naiset, joiden raskaus oli alkanut pakastetun alkion siirrosta ja päättynyt 1830 lapsen syntymään, sekä naiset, joiden raskaus oli alkanut tuorealkion siirrosta ja päättynyt 2942 lapsen syntymään. Verrokkijoukkona oli 31 243 lasta, jotka olivat saaneet alkunsa ilman hoitoja.

Suomessa siirryttiin keinohedelmöityshoidoissa 2000-luvun alussa yhden alkion siirtoon ja pakastetun alkion siirrot yleistyivät. Yhden alkion siirto aiemman useamman sijasta parantaa äidin ja lapsen turvallisuutta.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on hyvin toimiva alkioiden pakastusjärjestelmä ja maat ovat edelläkävijöitä alkioiden pakastuksessa. Vuonna 2014 Suomessa syntyi keinohedelmöityshoidon avulla 1963 lasta, joista 730 oli saanut alkunsa pakastetun alkion siirrosta.

Lääketieteen lisensiaatti Sari Pelkosen väitöskirja Frozen embryo transfer. Early pregnancy, perinatal outcomes, and health of singleton children (Pakastetun alkion siirto. Raskauden kulku ja lasten terveys) tarkastettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 17.6.2016.


Lähde: Oulun yliopisto

Tanskalaistutkimus: Kolme neljästä hedelmöityshoitoa saaneista saa vauvan

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 5.7. tiedesivuillaan tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan valtaosa naisista, jotka saavat hoitoa lapsettomuuteen, saa vauvan viiden vuoden kuluessa. Lapsettomuushoitoihin tulevilla vanhemmilla on tanskalaistutkimuksen mukaan 75 prosentin todennäköisyys saada vauva. Tutkituista naisista 57 prosenttia synnytti vauvan hoidon avulla. Lisäksi 14 prosenttia oli tullut raskaaksi joko hoitojen loputtua tai niiden välissä. Yli puolet aineiston vauvoista syntyi kahden vuoden aikana hoitojen aloituksesta. Eniten raskauden onnistumiseen vaikutti naisen ikä. Alle 35-vuotiaiden vauvaprosentti oli 80 ja 35-40-vuotiaiden 60,5. Yli nelikymppisistäkin lapsen sai 26 prosenttia.

Samalla on hyvä muistaa, että jäljelle jää ne 25 prosenttia, jotka eivät saa hedelmöityshoidoillakaan lasta.

Tanskalaista tutkimusta esitellään ESHRE (European Society of Human Reproduction and Embryology) -kongressissa Helsingissä keskiviikkona.

Kaisu Jouppi: Tyhjä syli

”Ensin oli toivo, valo, uusi alku. Yhtäkkiä sitä seurasi pimeämpi pimeä, syvempi suru ja mustempi tie kuin koskaan olisi osannut odottaa. Elämän ääripäät samassa lyhyessä janassa. Kahden sanan käsittämätön kombinaatio: Lapseton äiti.

Kirjan naiset ovat kohdanneet sellaista pimeää, joka on suurimmalle osalle tuntematon. Juuri siksi tämä kirja lunastaa paikkansa välittömästi, kyselemättä, kaartelematta, kyyneleitä säästämättä.

Mutta juuri siinä asuu toivo: Että saa olla surussaan näkyvä, että saa kuulua toisten joukkoon, että saa tuskalleen sanoja. Että yksinäisyys hellittää ja saa vierelleen rinnalle kulkijoita. Tämä kirja on yksi soihtu äitiyden pimeimmillä poluilla.”

– Maaret Kallio, psykoterapeutti, tietokirjailija

Kirjahyllyssäni on jo miltei vuoden päivät levännyt Kaisu Joupin esikoiskirja Tyhjä syli, joka kertoo kohtukuoleman kokeneista naisista. Kirjaa varten Kaisu Jouppi kuvasi ja haastatteli 46 kohtukuoleman kokenutta naista. Heistä kymmenkunta kertoo tarinansa myös tekstissä. Ostin kirjan Kaapelitehtaan näyttelystä viime vuoden syyskuussa pian sen ilmestymisen jälkeen. Pystyn samaistumaan kirjan henkilöiden raskaisiin tarinoihin ja ajatuksiin. Jossakin vaiheessa kirjoitan tästä kirjasta muutaman sanan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että kirjan kansi on liian raskasta avata uudelleen. Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta 10.9.2015 - lue juttu tästä. Suosittelen - ei ehkä kovin kevyttä kesälukemista, mutta silmät avaavaa (ja myös kyynelkanavat).

Kirjan julkaisun jälkeen Jouppi on käynyt puhumassa muun muassa kätilöopiskelijoille kohtukuoleman kokeneiden naisten ajatuksista ja tunteista.

Kirjaa saatavissa mm. booky.fi ja Suomalainen Kirjakauppa.

ESHRE Helsinki 3.-6.7.2016

Helsinki toimii tämän vuotisen ESHRE (European Society of Human Reproduction and Embryology) -kongressin näyttämönä 3.-6.7.2016. Kyseinen kansainvälinen kongressi kerää arviolta 8000 osallistujaa, joten pääkaupunkimme vilisee siis muutaman päivän kuluttua lapsettomuuden asiantuntijoita. Kongressin ohjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta - toivottavasti antina on paljon uutta ja hyödyllistä tutkimustietoa!

"Political statement
The aim of ESHRE is to provide a forum for the exchange and discussion of new clinical and scientific ideas. The Society, in good faith, assumes that all participants will respect the non-political nature of our annual meeting."

Julkisuudessa ryvettynyt Kätilöopiston sairaala...

Kätilöopiston sairaala on viimeisen vuoden aikana ollut julkisuudessa useammankin negatiivisen asian tiimoilta. Viime syksynä Helsingin Sanomissa käytiin keskustelua huonosta keskenmenojen hoidosta, missä yhteydessä Kätilöopiston sairaala nousi esiin. Tänä keväänä useampi Kätilöopiston sairaalan kätilö jäi kiinni ilokaasun käytöstä työaikana - asiasta väännettiin vitsiä mediassa melko pitkään. Tämän jälkeen julkisuuteen nostettiin vuonna 2012 tapahtunut karmea hoitovirhe, jonka seurauksena nuori ensisynnyttäjä menehtyi verenvuotoon hätäsektion jälkeen. Ko. hoitovirheen tehneet anestesiaääkäri, hoitaja ja kätilö tuomittiin sakkoihin kuolemantuottamuksesta. Kesäkuussa Helsingin Sanomat nosti keskustelun aiheeksi lisääntyneet matkasynnytykset. Synnyttäjät olivat kokeneet, että heitä oli päivystyksessä käsketty pysyä kotona liian pitkään. Jälleen kerran Kätilöopiston sairaalan toiminta oli tapetilla. Valitettavasti omat kokemukseni tukevat näitä tarinoita. Kätilöopiston sairaalan päivystyksessä yritetään viimeiseen asti saada potilas pysymään kotona. Päivystykseen ei ole mitään asiaa, mikäli ei ole ottanut Panadolia ensin - niinkuin kipu itsessään ei olisi jo indikaattori ongelmasta, joka olisi raskaana olevalta syytä tutkia. Poistuuko ko. ongelma (esim. kohdunulkoinen raskaus, verenvuoto raskauden aikana) kipulääkkeellä? Minusta tämä on todella epäammattimaista ja edesvastuutonta toimintaa hoitohenkilökunnalta.

Kätilöopiston sairaalan julkisuuskuva vaatisikin nyt kipeästi kiillottamista... Itselläni on ko. sairaalasta sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia riippuen paljolti kohtaamastani hoitohenkilökunnasta. Kokemukset keskenmenojen hoidosta ja päivystystoiminnasta menee näiden kauhutarinoiden puolelle. Laparoskopia hoitui Kätilöopiston sairaalassa aivan asianmukaisesti ja minut leikannut kirurgi Päivi Härkki on niitä harvoja empaattisia lääkäreitä, joita olen viime vuosien aikana kohdannut. Bonuksena hän on vielä alansa parhaimmistoa. Kohtukuoleman jälkeinen synnytys hoidettiin myös Kätilöopiston sairaalassa ja ei sekään nyt mennyt niin kuin Strömsössä. Kivunlievityksessä ei olisi ollut mitään syytä säästellä. Käynnistetty synnytys eteni kuitenkin lopulta käynnistyttyään melko vauhdikkaasti ja kivunlievitys jäi saamatta. Siinä sitten räpiköitiin tuskissaan puhekyvyttömänä tunti-pari ja synnytettiin luomusti kaksoset. Ja ei kuulemma ole normaalia tämänasteinen kipu synnytyksen aikana - johtui nopeasta avautumisesta käynnistykseen liittyen. Jälkikäteen ihmettelinkin, että kuinka kukaan hullu uskaltaa synnyttää enää uudelleen koettuaan sen kerran :) Ja minulla vielä on epätavanomaisen hyvä kivunsieto endometrioosistani johtuen. Pari viikkoa synnytyksen jälkeen edessä oli vielä kohdun MVA-imutyhjennys kaksi kertaa peräkkäin Buranan voimalla - tuota kutsuisin kipukokemuksena äärimmäiseksi. Lääkärikin sattui olemaan kylmin koskaan kohtaamani - empatia oli hänelle selvästi aivan vieras käsite. Komplikaatioilta ei jälleen kerran vältytty, vaan kohtu täytty verellä tyhjennyksen jälkeen eikä vuoto ollut loppua. Onneksi en kuitenkaan suostunut kaavintaan, joka olisi haluttu kokemattoman lääkärin toimesta väkisin tehdä yöpäivystyksen aikana - jos siihen olisin suostunut, niin en tiedä olisinko enää tässä. Eli summa summarum: enemmän näitä horrorkokemuksia taitaa ko. sairaalasta olla kertynyt kuin mitään myönteistä.

20 % isistä ei pidä lainkaan perhevapaita

Helsingin Sanomat uutisoi 17.6.2016 Kelan tutkimuksesta, jonka mukaan joka viides isä ei pidä minkäänlaista perhevapaata. Nämä isät eivät siis jää kotiin hoitamaan vauvaa edes muutamaksi viikoksi yhdessä äidin kanssa juuri vauvan syntymän jälkeen. Perhevapaan käyttämättä jättämiseen ei ole yksiselitteisiä syitä. Näiden isien on kuitenkin tutkimuksissa todettu olevan vähemmän koulutettuja ja pienempituloisia kuin isät, jotka pitävät perhevapaata. He myös työskentelevät muita isiä useammin pienissä, miesvaltaisissa työpaikoissa.

Perhevapaiden epätasainen jakautuminen on ongelmallista muun muassa siksi, että se pienentää naisten tuloja ja kustannukset kasautuvat naisvaltaisten alojen työnantajille. Naisten eläkkeet jäävät alhaisemmiksi kuin miesten. Perhevastuiden epätasainen jakautuminen kaiken kaikkiaan heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla. Asiaa voidaan tarkastella myös siitä näkökulmasta, että myös miehillä tulisi olla tasavertainen oikeus vanhemmuuden sisältävään elämään, ja lapsella oikeus saada vahva suhde molempiin vanhempiinsa.

Nykyisellään isyysvapaa on enintään 54 arkipäivää eli noin 9 viikkoa. Isä voi olla kotona yhtä aikaa äidin kanssa valintansa mukaan 1-18 arkipäivää eli noin 3 viikkoa sinä aikana, jolloin äiti saa äitiys- tai vanhempainrahaa. Loput isyysvapaapäivät isä voi pitää sen jälkeen, kun vanhempainrahan saaminen on loppunut. Isyysvapaa pidetään ennen kuin lapsi on täyttänyt 2 vuotta. Isyysvapaan lisäksi isä voi lapsen syntymän jälkeen pitää seuraavia perhevapaita:

• vanhempainvapaan (158 arkipäivää eli noin puoli vuotta), joka on äidin äitiysvapaan (105 arkipäivää eli noin 4 kuukautta) jälkeen. Vapaan voi myös jakaa äidin kanssa.
• hoitovapaan, joka on vanhempainvapaan jälkeen (max. 3-vuotiaaksi asti).
• osittaisen hoitovapaan, jos isä palaa töihin osa-aikaisesti

Tilastotietoa perhevapaiden käytöstä:
Isyysvapaata (1–18 arkipäivää) äidin äitiys- tai vanhempainvapaan aikana käytti 78 % isistä vuonna 2014. Isyysvapaata vanhempainvapaakauden jälkeen (1–54 arkipäivää) käytti 34 % isistä vuonna 2014. Vanhempainvapaata käyttävät lähes yksinomaan äidit. Isät eivät juurikaan käytä mahdollisuuttaan jakaa vanhempainvapaa äidin kanssa. Isäkuukauteen sisältynyttä kahta viikkoa pidempää vanhempainvapaata tai nykyisen yhdeksän viikon isyysvapaan lisäksi pidettävää vanhempainvapaata käyttää 1–3 % isistä. Osuus ei ole muuttunut sitten vuoden 1995. Kotihoidon tukea käytetään 89 prosentissa perheistä vanhempainvapaan jälkeen ainakin jonkin aikaa. Lasta hoitaa lähes aina (98 %) oma vanhempi, joka lähes aina (97 %) on äiti. Osittaisella hoitovapaalla olevalle alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalle maksettavan joustavan hoitorahan turvin hoidettiin 6,0 % ikäryhmän lapsista.  Osittaista hoitovapaata käyttävät pääasiassa äidit (94 %). Osittaista hoitovapaata käyttävät äidit ovat hyvässä taloudellisessa asemassa ja heillä on keskimäärin korkeampi koulutus kuin kotihoidon tukea saavilla äideillä. (THL)

Kirjoitin aiemmin kannattamastani perhevapaiden 6+6+6-mallista.

Lähde: Kela

Hyvää juhannusta!

Muumipeikon juhannusruno  

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.  

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.  

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.  

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.  

– Tove Jansson –

Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille oikein rentouttavaa juhannusta! Meillä juhlitaan tänään juhannuksen lisäksi kolmekymppisiä.

Luonnon ihmettelyä

Olen kevään ollut opintovapaalla ja käynyt iltapäivisin lyhyellä kävelyllä. Näillä kävelylenkeillä olen saanut seurata kevään edistymistä, minkä olen kokenut valtavan antoisana. On ollut hauska seurata, kuinka maisema saman lenkkireitin varrella muuttuu melkeinpä päivittäin - eilen bongasin ensimmäiset metsämansikat. Muutama viikko sitten pohdimme A:n kanssa syreenin ja tuomen eroja -  molemmissa on hyvin samanlainen kukinto. Hetken pähkäiltyämme totesimme, että tuomi on puu ja syreeni taasen pensas :) Huumaava tuoksu molemmissa!

Syreeni

Minä pidän myös teiden vierustat vallanneista villeistä lupiineista, vaikka moni niistä Suomen luontoon kuulumattomana vieraslajina haluaakin eroon - antaa kaikkien kukkien kukkia :)

Lupiini

Käsihygieniasta

Silja Symphonyn vatsatautiepidemia herätti jälleen kiivaan keskustelun käsihygienian merkityksestä tautien leviämisen estämisessä. Samaa keskustelua käytiin myös talven influenssaepidemian aikaan. Käsienpesun on kiistatta todettu ehkäisevän tautien leviämistä. Käsien peseminen ehkäisee tautien leviämistä paremmin kuin käsidesin käyttäminen. Tehokkaimmin flunssa tarttuu käsien tai ovenkahvojen välityksellä nenästä nenään. Käsienpesu kymmenen kertaa päivässä pienentää flunssariskin puoleen. Käsienpesun lisäksi tärkeää on käsien huolellinen kuivaus. Käsien saippuapesu ja huolellinen kuivaus luulisi olevan pieni vaiva, mikäli sillä säästyy sairastelulta. Myös kasvojen turhaa koskettelua  kannattaa välttää.

Jostakin syystä käsienpesu on kuitenkin monille vaikeaa. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 12.6.2016 todettiin, että hygienia-alan yritys Initialin teettämän tutkimuksen mukaan vaivaiset 58 prosenttia suomalaisista pesee jokaisen wc-käynnin yhteydessä kätensä saippualla. Prosenttiluvun hilaaminen ylemmäs kohti Ruotsin (81 %), Norjan (80 %) ja Tanskan (85 %) tasoa olisi järkevä tavoite. Tilannetta saattaa selittää suomalaisten WC-tilojen puutteet: saippua, käsipaperi tms. usein loppu. WC-tilat ovat usein epäsiistejä ja saippua-annostelijaan ei juuri houkuta koskea. Miksi näitä saippua-annostelijoita ei voisi muuttaa automaattisiksi - käsi vain alle ja annostelijasta tulisi saippuaa. Kai tässäkin jälleen kerran raha ratkaisee.

Itse kammoksun julkisia vessoja ja myös julkisten tilojen ovenkahvoja, hissin valintanappeja, maksukorttipäätteitä jne. Usein käytän invavessaa, mikäli sellaiseen pääsee vapaasti. WC:n huuhtelunappiin en koske paljain käsin vaan paperilla. Mikäli WC:ssä ei ole automaattihanaa, niin suljen hanan koskematta siihen paljain käsin. Talvella käytän julkisissa tiloissa liikkuessani myös hanskoja - se helpottaa elämää melkoisesti.  Näin kesäaikaan pyrin tarttumaan ovenkahvoihin hiha käden suojana. Enpä ole tänä talvena sairastanut yhtäkään vatsatautia tai flunssaa. Meillä on myös kotona puolisoni kanssa erilliset käsipyyhkeet ja vaihdan niitä muutaman päivän välein - toisen sairastaessa vaihdan pyyhkeet päivittäin. Epidemia-aikoina myös kättelyä kannattaa välttää - vastapuoli yleensä ymmärtää. Ja ainahan asian voi kääntää niin että selittää, ettei halua tartuttaa juuri sairastamaansa flunssaa vastapuoleen :)

Antibakteeriset tuotteet jättäisin kaupan hyllyyn - ne on tarkoitettu sairaalaympäristöön: http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1456199377265 .

Maaret Kallio: Miten oman lapsen kuolemasta voi selvitä?

Psykoterapeutti ja pappi Johanna Ervast kertoo Maaret Kallion keskusteluohjelmassa, miten oman lapsen kuolemasta voi toipua. Maaret Kallio ja Johanna Ervast pohtivat ohjelmassa myös, miten muiden ihmisten tulisi suhtautua toisen äärimmäiseen suruun.

"Olin ennustanut itse itselleni, että lapsen kuolemasta ei voi selvitä. Mutta ihmisellä on taito selvitä kaikesta, vaikkei sitä tiedä siinä hetkessä", Ervast sanoo.

Katso ohjelma osoitteessa http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1465179062061.

P.S. Itse en ehkä puhuisi toipumisesta, vaan pikemminkin siitä että, miten asian kanssa oppii elämään.

Kohti Toivoa

Tänään 4.6. on Toivon päivä. 

"Toivo on annettu
meitä kantamaan

Toivo on lähetetty
voimaa antamaan

Toivo tuo elämään
syvän mielekkyyden

Toivo voi valaista
kivun ja pimeyden

Toivo kestää silloinkin
kun ei kestä mikään muu"

P.S. Kuvasssa pihallamme kasvavaa juhannusruusua - sekin on kukinnassaan aikaansa edellä

Vanhemmille oikeus antaa virallinen nimi kuolleena syntyneelle lapselleen

Anna tukesi sureville vanhemmille, jotta he saisivat antaa virallisen nimen kuolleena syntyneelle lapselleen. 2.5. alkaen on mahdollista tukea kansalaisaloitetta, jossa ehdotetaan valtioneuvoston väestöjärjestelmää koskevan asetuksen muuttamista siten, että se mahdollistaisi kuolleena syntyneiden lasten kirjaamisen omalla nimellään väestötietojärjestelmään. Kirjaaminen tapahtuisi vanhempien ilmoituksella heidän niin tahtoessaan. Sekä äidin että isän henkilökohtaisiin tietoihin merkitään lapselle annettu nimi ja syntymäaika. Tämä lakimuutos ei maksa yhteiskunnalle mitään, mutta sillä kuolleena syntyneiden lasten ihmisarvo yhteiskunnassa saisi tunnustuksen ja muutoksella olisi suuri myönteinen vaikutus kuolleena syntyneiden lasten vanhempien suruprosessiin ja yhdenvertaisuuden kokemuksiin suhteessa muihin perheisiin. Myös kohdussa oleva vauva on todellinen ihminen, jota on lupa surra ja jota voi kutsua nimeltä.

Anna tukesi sureville vanhemmille ja allekirjoita kansalaisaloite osoitteessa Kansalaisaloite.

Vertaistukijärjestö KÄPY - Lapsikuolemaperheet ry ja Suomen Kätilöliitto ry tukevat hanketta lain muuttamiseksi edellä mainitulla tavalla.

Edit: Lue myös Helsingin Sanomien 14.6.2016 julkaistu kolumni "Kuolleena syntynyt lapsi on perheenjäsen – hänet pitäisi saada merkitä väestörekisteriin"

Sukupuolistereotypiat

Helsingin Sanomien Ura ja työ -osiossa oli tänään Jaakko Lyytikäisen kolumni "Palomies Paula ja kirurgi Katariina", jossa käsiteltiin työmarkkinoiden ammatillista segregoitumista. Kolumnista on linkki brittivideoon, jossa alakoululaisia oli pyydetty piirtämään palomies, kirurgi ja hävittäjälentäjä. Oppilaat olivat myös nimenneet piirtämänsä hahmot. Lapset piirsivät 66 hahmoa, joista 61:llä oli miehen nimi, viidellä naisen. Videossa muistutetaan, että sukupuoliin liittyvät stereotypiat määrittyvät 5–6-vuotiaina.

Myös Suomessa työmarkkinat ovat kansainvälisesti verrattuna eriytyneet poikkeuksellisen vahvasti naisten ja miesten työtehtäviin, ammatteihin, työpaikkoihin, organisaatioihin, toimialoille ja sektoreille. Harvoissa ammateissa tai työtehtävissä työskentelee läheskään saman verran naisia ja miehiä. Työmarkkinat jakautuvat karkeasti katsoen siten, että naiset kasvattavat, hoivaavat ja palvelevat ihmisiä, kun taas miehet valmistavat, käsittelevät tai siirtävät esineitä. (Kolehmainen 1999) Vuonna 2012 naisvaltaisia toimialoja (naisia yli 60 %) olivat muun muassa terveys- ja sosiaalipalvelut (87 %) sekä majoitus- ja ravitsemustoiminta (71 %). Miesvaltaisia toimialoja (miehiä yli 60 %) olivat rakentaminen (92 %) kuljetus ja varastointi (79 %) sekä teollisuus (75 %). Tasa-ammatteja edustavia toimialoja (sukupuolten osuudet 40-60 %) olivat vuonna 2012 esimerkiksi kauppa sekä julkinen hallinto ja maanpuolustus. (Tilastokeskus)

Poikkeuksellisen voimakasta ammatillista segregaatiota Suomessa on selitetty muun muassa pohjoismaisella hyvinvointimallilla. Julkinen hoivasektori työllistää naisia, mikä on vahvistanut työmarkkinoiden jakaantumista miesten ja naisten aloihin. Julkisen sektorin työntekijöistä valtaosa on naisia (72,1 %), kun taas yksityisen sektorin työntekijöistä valtaosa on miehiä (60,3 %) (Tilastokeskus).

Keskustelin taannoin yhden miespuolisen lääkärin kanssa, joka toimii esimiestehtävissä sairaalassa. Hän kertoi yhdeksi esimiestyön haasteeksi sen, että hoitajien työvuorojen järjestämien tuottaa jatkuvasti vaikeuksia erilaisten perhesyistä tulevien poissaolojen vuoksi. Vastasin tähän, että eikö ole hassua, että miehet eivät voisi välillä jäädä kotiin esimerkiksi hoitamaan sairasta lasta. Hän tokaisi, että kun hoitajat ovat järjestäen naisia. Niinpä. Mutta tarkoitinkin hoitajien puolisoita – miksi sen tarvitsisi aina olla äiti, joka jää hoitamaan sairasta lasta?

Itse en usko naisten ja miesten synnynnäisiin luonteenpiirre-eroihin  – uskon, että erot rakentuvat yhteiskunnan arvojen ja kulttuurin perusteella. Eli toisin sanoen rakennamme nämä erot itse.  Ilmiöstä puhutaan yhteiskunnan tasolla tapahtuvana sukupuolirooliin sosiaalistumisena. Jokaisen olisi hyvä joskus pysähtyä pohtimaan, minkälaisia sukupuolistereotypioita itse tahallaan tai huomaamattaan toisintaa. Sukupuolistereotypiat rajoittavat niin naisten kuin miestenkin valintoja – niin koulutuksessa, työmarkkinoilla kuin työmarkkinoiden ulkopuolellakin.

Vanhempainvapaan 6+6+6 -malli

Tänä keväänä tapetille on jälleen noussut keskustelu kotihoidontuesta - ja hyvä näin, sillä kotihoidontuen on todettu tutkimuksissa vaikuttavan kielteisesti naisten työmarkkinatasa-arvoon. Helsingin Sanomat käsitteli aihetta pääkirjoituksessaan 14.3.2016 otsikolla "Suomen kotihoidon tuki on poikkeus – ”idioottimainen järjestelmä”, sanoo ruotsalaisministeri Ruotsin jo lakkauttamasta mallista".

Jutussa kerrotaan, että laadukkaiden lastenhoitopalveluiden saatavuudesta huolimatta alle 3-vuotiaita lapsia hoidetaan Suomessa selvästi useammin kotona kuin muissa Pohjoismaissa. Muista Pohjoismaista poiketen Suomessa kotihoidon tukea saa siihen asti, kun lapsi täyttää kolme vuotta.  Norjaa lukuun ottamatta, muissa Pohjoismaissa ei ole käytössä kotihoidontukea, Norjassa sitä voivat saada 1-2 -vuotiaiden lasten vanhemmat. Bergenin yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan yleisistä perhepoliittisista toimista juuri kotihoidon tuen kielteiset vaikutukset työmarkkinoiden tasa-arvoon ovat selkeimmin tutkimustiedon pohjalta osoitettavissa. Kotihoidon tuki nykymuodossaan viivästyttää Suomessa äitien paluuta töihin sekä hidastaa ura- ja palkkakehitystä.

Ruotsi lakkautti tuen vastikään. Ruotsissa tuen käyttäjiä oli melko vähän, vai muutama prosentti alle kolmevuotiaiden vanhemmista. Tämä johtuu luultavasti siitä, että Ruotsissa vanhempainvapaa on pidempi. Ruotsin hallitus kasvatti kotihoidontuen lakkauttamisen lisäksi isille osoitettua vanhempainvapaiden kiintiötä.

Asia nousi esille jälleen eilen, kun MTV3 uutisoi, että opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka esittävät kotihoidon tuen lyhentämistä ja vanhempainvapaan pidentämistä. Yllätys, yllätys "tasa-arvoministeri" Timo Soini oli heti kovaan ääneen vastustamassa esitystä. Moni ei tule ajatelleeksi, että esitys itse asiassa parantaisi nykytilannetta, sillä lapsiperheiden taloudellinen tilanne kohenisi, kun vanhemmat voisivat hoitaa lastaan ansiosidonnaisen vanhempainpäivärahan turvin kotihoidon tuen sijaan.

Vanhempainvapaan 6+6+6 -malli

Itse kannattaisin vanhempainvapaan 6+6+6 -mallia, jossa kotihoidon tuesta olisi mahdollisesti luovuttu kokonaan (tai ainakin lyhennetty esim. kahteen ikävuoteen asti), mutta ansiosidonnainen vanhempainvapaa on pidempi. Vapaa koostuisi kolmesta 6 kuukauden jaksosta, joista yksi on äidille, yksi isälle ja yksi jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla. Uudistus takaisi äideille vähintään nykyisin voimassa olevan äitiys- ja vanhempainvapaan pituisen vapaaajakson (6+3=9 kk), jos vanhemmat päättävät puolittaa jaettavissa olevan vapaakauden. Vanhempien niin halutessa äidin vanhempainvapaa voi olla myös selvästi nykyistä pidempi (6+6=12 kk), jos äiti käyttäisi jaettavissa olevan kauden kokonaan. Isälle puolestaan tulisi mahdollisuus pitää nykyistä pidempi vapaa. Hän voi kuitenkin valita myös vain lyhyemmän vanhempainvapaakauden, kuin nykyisinkin, tai vain isyysvapaan pitämisen.

Kokemus isien vapaiden pidosta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa viittaa siihen, että isät käyttävät yleisimmin niitä vapaita, jotka on nimenomaan merkitty isille. Lisäksi isät käyttävät vapaita silloin jos perhe (lapsi) ne muuten menettäisi. Uudistus siis kannustaisi isiä käyttämään nykytilannetta selvästi pidempää 6 kuukauden vapaajaksoa. Lisäksi kiintiöity vanhempainvapaaosuus voi toimia selkänojana niille isille, jotka kokevat kotiinjäämisen vaikeasti työpaikalla perusteltavana valintana: "use it or loose it" -vaihtoehto legitimoi valintaa enemmän kuin vapaan jakaminen äidin kanssa perheen omalla päätöksellä.

Nykyiselläänhän Suomessa äitiysrahaa maksetaan 105 arkipäivältä eli noin 4 kuukautta, jonka jälkeen Kela maksaa ansiosidonnaista vanhempainrahaa 158 arkipäivää eli noin puoli vuotta. Lapsi on siis noin 9 kuukautta, kun vanhempainraha päättyy. Tämän jälkeen on mahdollista jäädä kotihoidontuelle (yhdestä alle 3-vuotiaasta lapsesta "huikeat" 341,27 e/kk) siihen saakka kunnes lapsi täyttää kolme vuotta. Vanhemmat voivat sopia keskenään vanhempainvapaan tai kotihoidontuen käytöstä,  mutta esimerkiksi kotihoidontuen käyttäjistä on tällä hetkellä naisia 93 %. Tuntuu vaikealta uskoa, että ainoastaan 7 % miehistä haluaisi pitää perhevapaata. Taustalla lienee taloudelliset syyt eli miesten paremmat palkat. Tätäkin tilannetta 6+6+6 -malli todennäköisesti korjaisi, isien käyttäessä huomattavasti nykyistä suuremman osan perhevapaista - toki lisäksi tulisi pohtia, miten perhevapaiden kustannukset saataisiin jaettua työnantajien kesken. Perhevapaiden epätasainen jakautuminen vaikeuttaa naisten asemaa työmarkkinoilla eikä tue  miesten vanhemmuutta.

Lammi-Taskula, Salmi ja Parrukoski (2009) ovat kirjoittaneet aiheesta "Työ, perhe ja tasa-arvo" kattavan Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen. Selvityksessä arvioidaan sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista koskevia hallitusten tavoitteita ja toimenpiteitä tasa-arvopolitiikassa, perhepolitiikassa sekä työelämän politiikassa viimeksi kuluneen vuosikymmenen ajalta. Selvityksessä tarkastellaan myös sitä, minkälaiset kysymykset eivät nousseet politiikan työlistalle. Mikäli aihe kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän selvitykseen. Selvityksessä on esitelty ja perusteltu myös vanhempainvapaan 6+6+6 -malli sivulla 143.

Isien kannustaminen perhevapaiden käyttöön ei toki ole perusteltua vain naisten työmarkkina-aseman heikkenemisen vuoksi vaan kyseessä on yhtä lailla miesten oikeus moniulotteiseen, myös vanhemmuuden sisältävään elämään, ja lapsen oikeus saada vahva suhde molempiin vanhempiinsa.

Hyvää Lapsettomien lauantaita!

Jaan tähän Simpukka ry:n Facebook-terveiset näin Lapsettomien lauantaina:

"Tänään vietetään Lapsettomien Lauantaita 23. kerran. Lapsettomien lauantaita viettämällä haluamme muistuttaa, että vanhemmuus ei ole koskaan itsestään selvää: kaikki naiset eivät ole äitejä eivätkä miehet isiä. Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä pariskuntaa. Lapsettomuus voi johtua myös elämäntilanteesta, kuten siitä, että ei ole puolisoa. 

Lapseton saa usein monenlaisia neuvoja läheisiltään. Tässä muutamia vinkkejä kuinka voit tukea läheistäsi."

Vuosipäivä

Takana on melkoisen raskas viikko. Tällä viikolla tyttöjen kuolemasta tuli kuluneeksi vuosi. Ajatukset ovat olleet pitkälti vuoden takaisissa tapahtumissa - noita raskaita tapahtumia on taas kerran tullut elettyä uudelleen. Kaikesta huolimatta voin helpottuneena todeta, että olemme selvinneet. Olemme oppineet elämään surun kanssa. 

Eilen veimme tyttöjen haudalle kolme pelargoniaa: kaksi vaaleanpunaista ja yhden valkoisen. Tytöt on haudattu samaan hautaan isoisänsä kanssa - he ovat siellä papan kainalossa. Aurinko paistoi.

Kauneimmat lapset 

 Kauneimmilla lapsilla on siivet valmiina. 

Heidän ei kuulukaan astella päällä maan. 

Älä ole pahoillasi, vaikka enkelin syliisi saitkin, 

sen kauneudesta ei muu maailma pääse nauttimaan. 

Mutta sinä sait, 

sait etuoikeuden enkeliä katsella, 

rakkaudella saatella.

-tuntematon-

Simpukka-viikko 2.-8.5.2016 ja Lapsettomien lauantai 7.5.2016

Simpukka-viikkoa vietetään 2.-8.5.2016 ja Lapsettomien lauantaita 7.5.2016. Viikon aikana järjestetään vertaistuellisia tapahtumia ympäri Suomea. Simpukka-viikon ja Lapsettomien lauantain tapahtumia: http://www.simpukka.info/simpukka-viikon-lapsettomien-lauantain-tapahtumia/

Mikä ihmeen Lapsettomien lauantai? Lapsettomien lauantai herättää tunteita. Teemapäivän tarkoituksena ei ole vääntää veistä lasta toivovien haavoissa eikä viedä keneltäkään vanhemmuuden iloa. Lapsettomien lauantai syntyi 21 vuotta sitten tarpeesta tuoda tahatonta lapsettomuutta näkyväksi.

Ajankohta ennen äitienpäivää ei tietenkään ole sattumaa. Toukokuun toisella viikolla joka paikassa hehkutetaan äitiyden ihanuutta. Tarkoituksena on tuoda esiin, että kaikki eivät toiveistaan huolimatta ole vanhempia. Vanhemmuus on yhä oletusarvo: kaikkien naisten oletetaan olevan äitejä ja miesten isiä. Tahattomasti lapsettomat jäävät helposti ulkopuolelle.

On aivan totta, että kaikki eivät halua lapsia. Lapsettomien lauantaina huomioidaan tahattomasti lapsettomat. Heitä on paljon, sillä joka viides pariskunta kohtaa sen, ettei lasta toiveista huolimatta kuulu. Ilman lapsiakin voi elää antoisaa elämää, mutta jos lapsia toivoo, on toiveen toteutumattomuutta täysi oikeus surra.

Miten Lapsettomien lauantaita sitten voi viettää? Lapsettomuus muuttaa muotoaan vuosien varrella, niinpä Lapsettomien lauantaita voi viettää niin kuin parhaalta tuntuu. Voi surra toteutumattomia toiveita. Jos pahin kriisi on ohitettu, voi keskittyä positiivisiin asioihin:  tehdä asioita, jotka eivät lapsiperheenä onnistuisi. Arvostaa sitä hyvää, mitä elämässä on: puolisoa, eläinystäviä, työpaikkaa tai vaikka lapsettomuuden jälkeen saatuja lapsia. Voi tuntea kuuluvansa lapsettomien yhteisöön, se ainakin on varmaa.

Mikä on #yksiviidestä? Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä suomalaista. Lapsettomien yhdistys Simpukka käynnistää Simpukka-viikolla #yksiviidestä -kampanjan. Kampanjan avulla halutaan kertoa niille, jotka ovat yksi viidestä, tahattomasti lapsettomia, että he eivät ole yksin. Että tukea on saatavilla.
Lue lisää kampanjasta: http://www.simpukka.info/yksiviidesta/

Lähde: Simpukka ry

Maaret Kallio: "Lapsettomuus tekee kipeää – silti ajattelemme, että aihetta voi kommentoida miten haluaa"

"Lapsettomuus on suru, jota ei hienoin sanankääntein tai virkistävin näkökulmin voi tuskattomaksi haihduttaa. Kun sanoille ei löydy ratkaisevaa paikkaa, käänteentekeväksi nousee läheisen kyky pysähtyä ja kiinnostua toisen elämästä. Lohtu ei ala tietämällä, vaan kysymällä. Miten sinä voit? Miten voin auttaa? Miten haluat asiasta puhuttavan? 

Se, että yrittää ymmärtää, riittää hyvään rinnalla kulkemiseen."

Maaret Kallio kirjoitti 6.4.2016 blogissaan "Lujasti lempeä!" osuvasti siitä, miten ulkopuoliset saattavat suhtautua lapsettomuuteen. Suosittelen lukemaan! Kirjoituksen voit lukea täältä: http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1459907261666

Pohdintoja sijaissynnytyksestä

Sijaissynnytys on yksi omia "lempiaiheitani" lapsettomuuden saralla. Ensimmäisen kerran pohdiskelin asiaa syvällisemmin muutama vuosi sitten luettuani Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä olleen jutun pariskunnasta joka ryhtyi sijaissynnytysjärjestelyyn Venäjällä. Kirjoitinkin sijaissynnytykseen liittyen blogiini jo aiemmin jutun "Siirtokohtu vs. vuokrakohtu vs. lainakohtu".  Tuossa jutussa pohdin, että mitä järkeä on äärimmäisen haastavassa kohdunsiirrossa kun sijaissynnytyskin olisi mahdollista.

Helsingin Sanomat kirjoitti huhtikuussa parikin eri juttua sijaissynnytyksestä. Ensinnäkin HS Elämä -sivuilla 7.4.2016 kerrottiin naisesta, joka oli vuokrannut kohdun Yhdysvalloista. Juttu herätti melko ristiriitaisia fiiliksiä. Tietysti tuntui hienolta, että tämä pariskunta sai toteutettua unelmansa lapsesta. Toisaalta tuo ei olisi se tapa, jolla itse toivoisin sijaissynnytyksiä hoidettavan. Jotenkin tämä juttu kuvastaa surullisesti ihmisten epätasa-arvoisuutta. Rahalla saa ja hevosella pääsee... Mitenkäs ne, joilla ei ole varaa sijoittaa 100 000 euroa sijaissynnytykseen ulkomailla?

Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi juttu herätti myös pohdintoja siitä, että minkälaisia eettisiä ongelmia ulkomailla tehtäviin sijaissynnytyksiin liittyy. Yhdysvalloissa ei ole suuria ongelmia liittyen sijaissynnyttäjän asemaan tai olosuhteisiin liittyen (vrt. esim. Intia), mutta sijaissynnytysten kaupallisuus tuo mukanaan omat ongelmansa. Kaupallinen sijaissynnytys eli ns. kohdunvuokraus tarkoittaa siis tilannetta, jossa sijaissynnyttäjälle maksettaan palkkio. HS:n jutussa ollut yhdysvaltalainen sijaissynnyttäjä kertoo, että hän ei olisi lähtenyt järjestelyyn vastikkeetta. Samalla sijaissynnyttäjä toteaa, että ei enää lähtisi myöskään kaksosraskauteen. Jonkinlaiselta hyväksikäytöltä tämäkin tuntui. Sijaissynnyttäjän motiivi oli kuitenkin raha. Vielä suuremmaksi ongelmaksi näkisin kuitenkin tuon kaksosraskauden.

Tämä suomalainen pariskunta oli siis toivonut kaksosia, sillä toisen lapsen hinnaksi tulisi näin ollen vain 5000 dollaria lisää. Tässä yhteydessä ei siis pohdittu riskejä, joita kaksosuus aiheuttaa niin kaksosille itselleen kuin sijaissynnyttäjällekin. Raha ratkaisi. Tällaiseen järjestelyyn ei Suomessa olisi lähdetty. Suomessa tehdään pääasiassa vain yhden alkion siirtoja, ja mikäli siirretään kaksi alkiota, niin taustalla on yleensä useita tuloksettomia alkion siirtoja (eli on odotettavissa että kummastakin tuskin alkaa raskautta). Kaksosraskauksia pyritään siis kaikin tavoin Suomessa välttämään juurikin niihin liittyvien riskien vuoksi. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä totean, että tämä on oikea tapa toimia niin äidin kuin syntymättömän lapsenkin kannalta. Tässä on tullut koettua, että ihan siitä yhdestäkin alkiosta voi jakautua vielä kohdussa kaksi, ja jopa useammassa eri raskaudessa...

Kirsikkana kakun päällä tämä suomalainen pariskunta oli toivonut tyttöä ja poikaa. Yhdysvalloissa on ihan ok tutkia alkiolta sukupuolikromosomit pelkästään sukupuolenselvittämismielessä. Tämä ei ole mahdollista Suomessa. Suomessa ei siis ole mahdollista tietää alkion sukupuolta ennen siirtoa (paitsi sellaisessa tilanteessa, jossa pariskunnalla olisi ainoastaan toiselle sukupuolelle siirtyvä geneettinen sairaus). Minusta on väärin tutkia sukupuolta alkiosta ilman terveydellistä syytä. Tämäkin asia on siis mielestäni eettisesti paremmin Suomessa. Yhdysvalloissa ja muissa maissa, joissa näitä kaupallisia sijaissynnytyksiä tehdään, niitä tehdään myös mukavuussyistä. Ettei kroppa vaan kulahda raskaudesta jne. - tiedättehän ;-) Tällaiseen hölynpölyynkään ei Suomessa tehtävissä sijaissynnytyksissä lähdettäisi, sillä syiden tulisi olla lääketieteelliset.

Lapsettomuuslääkäri Eero Varila kiteyttikin erinomaisesti yllä mainitut pohdintani HS Mielipide -sivuilla 10.4.2016. Eero totesi, että sijaissynnytysten kieltäminen Suomessa on eettisesti arveluttavaa, sillä meillä sijaissynnytykset tehtäisiin ainoastaan ei-kaupallisin perustein, pelkästään lääketieteellisistä syistä, eettisesti oikealla tavalla sekä kaikkien osapuolten edut ja oikeudet huomioiden.

Tilanne olisi lapselle hämmentävä?

Eero nosti mielipidekirjoituksessaan esille myös toisen Helsingin Sanomien Kotimaa -sivuilla 8.4.2016 olleen jutun sijaissynnytyksiin liittyen, joissa Pelastakaa Lapset Ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta toteaa sijaissynnytyksistä seuraavaa: "On olemassa riski, että käydään kauppaa syntymättömällä lapsella. Lailla riskiä voisi rajoittaa, mutta silti jäisi ongelma, että tilanne olisi lapselle hämmentävä. Lapsella on oikeus saada tietää alkuperänsä. Lääketiede mahdollistaa nykyisin asioita, joihin ihmisen psyyke ei kovin helposti taivu." 

Pidän kommenttia hämmentävänä, kuten Eerokin. Erityisen hämmentävää, että kommentti tuli adoptioita järjestävän järjestön pääsihteerin suusta. Jotenkin mieltäisin, että adoptio vaatii tässä alkuperämielessä lapselta eniten sopeutumista. Lisäksi tulisi muistaa, että vanhemmuuteen tarvitaan muutakin kuin vanhemman ja lapsen biologinen side. Sijaissynnytyksissä tosin yleensä on myös tämä biologinen side. Sijaissynnytyksissä käytetään usein pariskunnan omia sukusoluja (esim. kohduttomuus ei tarkoita munasarjattomuutta) tai mahdollisesti toisen vanhemman sukusolut on luovutettuja eli saatu joltakin kolmannelta osapuolelta eli sijaissynnyttäjä kantaa kohdussaan useimmiten lasta, joka ei ole biologisesti hänen.

Toisekseen nostaisin esiin, että Suomessa tehdään koko ajan lapsettomuushoitoja luovutetuilla sukusoluilla (joko luovutetut siittiöt tai munasolut) ja tämä on sujunut ongelmitta ja se on täysin sallittua. Mikä tekisi tästä samasta asiasta niin kovin ongelmallista sijaissynnytyksen yhteydessä - en ymmärrä. Tämän seikan myös Eero nostaa kirjoituksessaan esille.

Minusta ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisi sallia Suomessa. Minusta olisi kuitenkin väärin sallia sijaissynnytykset vain rajatulle joukolle, esimerkiksi kohduttomille, ja samaan aikaan kieltää muilta, esimerkiksi naisilta, jotka eivät muun sairauden (esim. sydänviat, kohdun rakenneviat jne.) vuoksi voi synnyttää. Ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisikin minusta Suomessa sallia yhdenvertaisuuden nimissä kaikille naisille, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi synnyttää.

Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa

Maaret Kallio kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa 10.2.2016 osuvasti siitä, että miten traumat vaikuttavat elämään:

"On valheellista luoda mielikuvaa, että toipuminen on pelkkä yksilön valinta ja mielen voimalaji. Äärimmäisen kovat, pitkäkestoisesti traumatisoivat tai ihmisen kehitystasoon kuulumattomat vaikeat kokemukset eivät suinkaan aina jalosta. Se, mikä ei tapa, voi rikkoa rajusti ja johtaa pysyviin säröihin."

Tätä aihetta olen joutunut pohtimaan paljon itsekin viime vuosina. Tähän liittyy myös mietelmä blogini sivupalkissa: "Sometimes the things we cant`t change end up changing us". Minua traumaattiset kokemukset ovat muuttaneet valtavasti. Traumaattisilla kokemuksillani viittaan ensi sijassa lapsettomuuteen sekä lasten ja läheisteni menettämiseen. Ja kuten Maaretkin toteaa, niin minuakaan nämä kovat kokemukset eivät suinkaan ole vahvistaneet. Mikäli näin olisi, niin olisin jo melkoinen supernainen. Supernaisen sijaan todellisuus on traumaattisen kokemuksen jälkeen kuitenkin lähempänä pelokasta ihmisrauniota. Minullakaan ei ole tarjota mitään supersankaritarinaa. Olisiko siis jo aika heittää romukoppaan sanonta "Mikä ei tapa, se vahvistaa"? Omalla kohdallani olisin valmis allekirjoittamaan ennemminkin Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -biisin säkeen: "Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa".

En ole oikeastaan missään vaiheessa odottanut, että toipuisin traumaattisista kokemuksistani ennalleni. Olen hyväksynyt sen, että ne ovat muuttaneet minua pysyvästi. Vaikka minäkin olen iäti säröillä, niin uskon kuitenkin, että minullakin on toivo hyvästä elämästä. Ajan myötä uskon oppivani tulemaan toimeen säröjeni kanssa - ne ovat osa minua.

Tervetuloa kevät ja valo!

Pääsiäisenä tein sen mitä aiemmin suunnittelin eli istutin terassille ruukkunarsissit kevään merkiksi. Viime viikkoina olemmekin saaneet nautiskella ihanan aurinkoisista kevätpäivistä - pidentyneet päivät tuntuvat pimeän talven jälkeen mahtavalta. Lenkillä bongasin, että monista kukkapenkeistä alkavat jo krookukset ja muut varhaiset sipulikukat nostaa esiin vihreää varttaan. Vähitellen sipulikukat nousevat esiin värittämään ankean harmaita pihoja ja puistoja. Niillekin kevätaika tarkoittaa uutta alkua. Tervetuloa kevät ja valo!

PS. Ja se kissanruohokin lähti itämään tällä kertaa...

Geenitekniikasta ja alkiodiagnostiikasta

Helsingin Sanomissa oli 1.3.2016 juttu uudesta geeninsiirron menetelmästä crispr-cas 9:stä. Jutun mukaan crispr-cas 9 on nopea, tarkka ja helppo tapa poistaa tai lisätä geenejä dna-juosteeseen. Tekniikka on levinnyt pikavauhtia maailman laboratorioihin. Geenitekniikan avulla voisi hoitaa ainakin yhden geenin aiheuttamia aikuisen tai lapsen sairauksia. Jutussa kuitenkin todetaan, että sairauksien parantamiseen yhden geenin poistaminen tai lisääminen harvoin riittää. Monet sairaudet johtuvat useista geeneistä.

Jutussa todetaan, että perimän muuntelu alkaa olla niin helppoa, että tutkijat näkevät painajaisissaan geenivauvoja, paranneltuja ihmisiä ja valiorodun edustajia. Halpa, nopea ja tarkka crispr voi houkutella tutkijoita poistamaan perinnöllisten sairauksien geenejä jo ennen syntymää ihmisalkion perimästä. Tällainen iturataan puuttuminen on kuitenkin tällä hetkellä kiellettyä. Esimerkiksi Suomessa ihmisalkioilla saa tutkia vain vakavien perinnöllisten sairauksien parantamista tai ehkäisemistä. Laki siis kieltää tutkimukset, joilla muutetaan jälkeläisten perimää. Keskustelu geenimuuntelun uhista kuitenkin leimahtaa aina uudelleen, kun geeniteknologia kehittää uusia keinoja.

Jutun lopussa todetaan: "Toisaalta jo nykyisin lapsettomuusklinikoilla erotellaan vialliset alkiot terveistä. Sitä pidetään hyväksyttävänä terveiden jälkeläisten varmistamiseksi". En ole missään määrin alan asiantuntija, mutta ymmärtääkseni tässä kohdin olisi hyvä korostaa sitä, että karkeimmillaan tämä seulonta on sitä, että kohtuun ei siirretä sellaisia alkioita, joiden kehitys on pysähtynyt tai ne ovat muutoin ulkomuodoltaan sellaisia, joista ei raskaus muutoinkaan voisi alkaa (esim. monitumaisia). Toisekseen olisi syytä tuoda esiin, että alkion terveyttä ei pystytä täysin varmistamaan millään menetelmällä - joitain sairauksia on kuitenkin mahdollista alkioista seuloa. Tällaista seulontaa ei kuitenkaan tehdä rutiininomaisesti ja kaikilla klinikoilla. Se on mahdollista harkitusti ja yksityisillä klinikoilla hinta on toistaiseksi hyvin suolainen (hinta on kokonaisuudessaan kymppitonnin luokkaa ja voi olla että lopputulos on se, että ei saada yhtään siirtokelpoista alkiota).

Tämän jutun innoittamana päätin selvittää, että minkälaista seulontaa alkioista on mahdollista Suomessa tehdä. Ensinnäkin alkioista on mahdollista tutkia alkion kaikki 24 kromosomia PGS-menetelmällä (preimplantation genetic screening). PGS on alkion kromosomimateriaalin määrän tutkimus. Seulonnan avulla valitaan kohtuun siirtoa varten alkiot, joiden kromosomiperimä on normaali. Nuorella naisella normaalin näköisistä alkioista 40-50 % voi olla kromosomistoltaan epänormaaleja, 40-vuotiailla jopa 75-90 %. Valtaosa kromosomipoikkeavuuksista johtaa alkion kuolemaan tai varhaiseen keskenmenoon.  PGS-tutkimuksen avulla pystytään välttämään koeputkihedelmöityshoidoissa merkittävä määrä turhia alkionsiirtoja ja keskenmenoja. PGS-tutkimusta voi suositella tilanteissa, joissa on takana lukuisia tuloksettomia koeputkihedelmöityshoitoja, toistuvia keskenmenoja tai joissa potilaana on yli 35-vuotias koeputkihedelmöitystä tarvitseva.

Toisekseen alkiodiagnostiikalla voidaan tutkia myös sikiön kuoleman, vakavan sairauden, kehityshäiriön tai poikkeavuuden (geenimutaatio, kromosomitranslokaatio) aiheuttavaa yksittäistä perinnöllistä geenivirhettä PGD-menetelmällä (preimplantation genetic diagnosis). Tämä edellyttää, että sairauden aiheuttava geenivirhe on tunnettu. Menetelmällä voidaan siis auttaa pareja, joilla tiedetään olevan riski saada vakavasta perinnöllisestä sairaudesta kärsivä lapsi. Myös perinnölliset kromosomirakenteen poikkeavuudet (esim. translokaatiot) on mahdollista tutkia alkioista (kromosomi-PGD). Alkiodiagnostiikan avulla saadaan selville vain tutkittu muutos, ei muita alkiossa mahdollisesti olevia poikkeavuuksia. Menetelmää voidaan käyttää myös yhdessä PGS-menetelmän kanssa.

Alkiodiagnostiikkaan liitetään pelko siitä, että menetelmää voitaisiin soveltaa lieviinkin sairauksiin tai jopa ominaisuuksiin. Tätä ei lainsäädäntö kuitenkaan salli. Suomessa ei ole mahdollista seuloa alkioista toista sukupuolta (sukupuolen määritys on mahdollista ainoastaan, jos kyseessä on sukukromosomeihin sitoutunut vakava perinnöllinen sairaus) tai muutoinkaan harrastaa minkäänlaista "rodunjalostamista". Alkioseulontaa tai -diagnostiikkaa voidaan Suomessa käyttää ainoastaan kromosomipoikkeavuuksien ja vakavien perinnöllisten sairauksien seulontaan ja näin välttää turhia hoitoja, keskenmenoja tai raskaudenkeskeytyksiä sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Tällaisenaan alkiodiagnostiikka on mahdollisuus, ei uhka.

*********************************************************************************
Ajankohtainen kakkonen kertoi 28.10.2014 32-vuotiaasta Tirsa Valrosista, joka on joutunut synnyttämään kolme kuollutta lasta tappavan geenivirheen takia. Apu löytyi alkiodiagnostiikasta.
Lue juttu:
http://yle.fi/uutiset/kolme_raskaudenkeskeytysta_oli_liikaa__auttaako_alkiodiagnostiikka/7554277

Älä vaikene! - Valtakunnallinen endometrioosiviikko 14.-20.3.

Tällä viikolla vietetään Endometrioosiyhdistyksen toimesta valtakunnallista endometrioosiviikkoa. Viikon pääteemana on ”Endometrioosi on sairaus, josta naiset ovat vaienneet liian kauan. Ja jota on vähätelty liian kauan.” Teema liittyy maailmanlaajuiseen Stop the silence! - kampanjaan.

Endometrioosi eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi on uusiutuva, krooninen sairaus.

Suomessa endometrioosia sairastaa noin 60 000 – 120 000 hedelmällisessä iässä olevaa naista. Silti sairaus on vaiettu sekä vähätelty sairaus, joka on huonosti tunnettu ja diagnosoitu. Diagnoosiviive on tutkimusten mukaan noin 6-9 vuotta, joka nostaa entisestään yhteiskunnan kustannuksia, puhumattakaan yksilön kokemuksista ja elämänlaadusta.

Voimakkaat kivut johtavat koulu- ja työpoissaoloihin ja rajoittavat harrastuksia sekä normaalia sosiaalista elämää. Edennyt hoitamaton endometrioosi voi aiheuttaa lapsettomuutta. Kansainvälisesti on tutkittu endometrioosin vaikutusta naisen ja yhteiskunnan talouteen, joiden keskimäärin vaikutus on vuosittain noin 10 000€ / endometrioosia sairastava nainen. Euroopan tasolla on arvioitu, että endometrioosin hoidon rahallinen kustannus nousee vuosittain jopa yli 10 miljardiin euroon.

Endometrioosiyhdistys ry pyrkii teemaviikon aikana rikkomaan vaikenemisen kulttuuria ja lisäämään tietoisuutta endometrioosista. Viikon ohjelmassa on erilaisia tapahtumia, tempauksia sekä kilpailuja. Näistä näkyvimpinä tapahtumina:

Maanantaina 14.3 Pukeudu keltaiseen –päivä: Keltainen on kansainvälisesti endometrioosin väri, pukeutumalla keltaiseen tai pitämällä esimerkiksi keltaista tukinauhaa rinnassasi voi osoittaa tukensa endometrioosia sairastaville.

Lauantaina 19.3 Milloin Woman March – endometrioosikävelyjä ympäri Suomea. Million Woman March on kansainvälinen tapahtuma, jonka tarkoituksena on kävellä ympäri maailman miljoonan naisen voimin. Käytännön toteutus ja aikataulu vaihtelee kaupungeittain. Suomessa isompi tapahtuma järjestetään Helsingissä. Mukana on myös Jyväskylä, Kuopio, Kajaani, Lappeenranta Oulu, Pori, Rauma sekä Tampere. Kansainvälisen tapahtuman sivu: http://www.endomarch.org/

Endometrioosiviikko löytyy Facebookista. Viikon aikana käytämme #endometrioosi #endometrioosiviikko #pukeudukeltaiseen #millionwomanmarch #alavaikene

Lisätietoja: www.endometrioosi.fi     Facebook: Endometrioosiviikko
Jutta Laino-Tabell p. 050 372 4453
jutta.laino@endometrioosi.fi

HS: Esittelyssä Suomen ensimmäinen pakastetulla munasarjakudoksella alkuun saatettu vauva

Kerroin aiemmin, että Helsingin Sanomat uutisoi Suomen ensimmäisestä pakastetun munasarjakudoksen ansiosta alkuun saadusta raskaudesta. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa oli juttu tästä helmikuussa syntyneestä "ihmevauvasta". On hienoa, että tämä perhe sai vielä mahdollisuuden saada toisenkin lapsen. Toki on hyvä muistaa, että kaikille ei suoda sitä ensimmäistäkään.

Jutussa avattiin myös sitä, että milloin syöpähoitojen yhteydessä päädytään munasarjakudoksen pakastamiseen ja missä tilanteissa voidaan yrittää pakastaa munasoluja (yksinäinen nainen) tai hedelmöitettyjä alkioita (pariskunnat). Munasarjakudoksen pakastamiseen päädytään, mikäli hoitojen aloitus ei voi odottaa hetkeäkään. Mikäli hoitojen aloittamiseen menee useampia viikkoja, niin tällöin ehditään stimuloida munasarjoja ja kerätä ja pakastaa toivottavasti stimuloinnin seurauksena aikaansaadut munasolut ja mahdollisesti näistä hedelmöittyneet alkiot.

Oli sitten kyse munasarjakudoksen pakastamisesta tai alkioiden/ munasolujen pakastamisesta, ei ole mitään takuuta siitä, että näillä ennakoivilla toimenpiteillä myöhemmin saataisiin alkuun raskaus (tai lopulta peräti lapsi). Ne antavat kuitenkin edes jonkinlaisen mahdollisuuden tähän. Jutussa kerrotaankin, että munasarjakudos on onnistuttu siirtämään takaisin kolmessa tapauksessa (kaikki Tampereen yliopistosairaalassa) ja kaikilta näiltä kolmelta naiselta on saatu alkioita koeputkihedelmöityshoidoilla. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ainut alkanut raskaus. Synnytykseen johtavan raskauden alkamisen todennäköisyys on koeputkihedelmöityshoidoilla keskimäärin noin 20–40 % alkion siirtoa kohti (tuoresiirroissa hieman korkeampi todennäköisyys kuin pakastetun alkion siirroissa). Toisekseen siirretty munasarjakudos toimii ainoastaan rajallisen ajan. Summa summarum: aika moni asia saa mennä kohdalleen ennen kuin lapsi näistä hoidoista syntyy. Onnittelut siis tästä "lottovoitosta"!

MTV3:n Huomenta Suomen Terve Aamu -osiossa 11.3. aiheena lapsettomuus

MTV3:n Huomenta Suomen Terve Aamu -osiossa käsiteltiin tänään lapsettomuutta. Ohjelma on katsottavissa MTV Katsomossa (jaettu kahteen klippiin):

http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/582183/joka-neljanteen-lapsettomuustapaukseen-ei-loydy-syyta

http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/582184/vertaistuki-lapsettomuudessa-tarkeata

Lasikatto - Because She's a Woman

Tiistaina vietettiin naistenpäivää. Olen kiinnostunut sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja tällä hetkellä erityisesti naisjohtajuuteen liittyvistä kysymyksistä ja satuin viime lauantaina bongaamaan Yle TV2 -kanavalta tulleen komediallisen lyhytelokuvan (kesto 8 min) "Lasikatto". Tuo oli hauska pätkä - suosittelen! Ohjelma on katsottavissa Yle Areenasta yllä olevan linkin kautta.

Maaliskuussa meillä Suomessa vietetään myös toista tasa-arvoon ja naisten oikeuksiin liittyvää päivää, sillä 19.3. on Minna Canthin päivä eli tasa-arvon päivä.

Yle Fem: Elämä käännekohdassa 15.2.2016 (jakso 4)

"Erika Svantesson odotti kaksosia, mutta raskaus ei sujunut toivotusti. Toinen sikiöistä sai aivoverenvuodon, ja molemmat sikiöt olivat vaarassa vahingoittua. Vanhemmat joutuivat mahdottoman valinnan eteen."

Elämä käännekohdassa -sarjan (Yle Fem) neljäs jakso 15.2.2016 kertoi naisesta, jonka identtiset kaksostytöt sairastuivat TTTS:aan. Hän kävi istukan laseroperaatiossa Hampurissa. Molemmat tytöt syntyivät elävinä, mutta kehitysvammaisina. Ohjelma (kesto 28 min) on katsottavissa Yle Areenasta yllä olevan linkin kautta vielä 11 päivää.

Blogini sanastoa-osuudesta löytyy kuvaus fetofetaalisesta transfuusio-oireyhtymästä (FFTO) eli TTTS:sta (Twin-to-Twin Transfusion Syndrome).

Uusi äitiyspakkaus - Ei ole lahjahevosen suuhun katsomista

Äitiyspakkaus 2016 (Lähde: Kela)

Kela julkisti tänään uuden äitiyspakkauksen ja aihe näyttää tänäkin vuonna herättävän intohimoista keskustelua. Äitiyspakkaus ei maksa mitään, joten en ymmärrä arvostelua esim. tuotteiden kuoseista. Itselleni on ulkonäön sijasta muutenkin tärkeämpää esim. tuotteiden turvallisuus (mm. kemikaalit) ja käytännöllisyys. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä, jos tuote ei toimi tai se on vaarallinen.

Toisekseen minua jaksaa ihmetyttää tämä odottavien äitien ylenmääräinen ja turhan varhaisessa vaiheessa raskautta tapahtuva lastentarvikkeiden haaliminen. Moni ostaa jo rattaatkin ennen ensimmäistäkään ultraäänitutkimusta, ja jos ei vielä silloin, niin viimeistään heti raskauden PUOLIVÄLISSÄ tehtävän rakenneultraäänitutkimuksen jälkeen. Lapsella on toistakymmentä lelua jo ennen syntymistään ja syöttötuolikin on jo keittiön nurkassa odottamassa, vaikka sitä ei vuoteen tarvita. Huone kaikkine tilpehööreineen on valmiina jo kuukausia ennen laskettua aikaa, kasa vaatteita aina 80-senttiseksi asti ja sitä rataa.

Lapsi tarvitsee syntyessään kuitenkin aika vähän. Ja ne tärkeimmät, mitä vastasyntynyt tarvitsee, eivät ole materiaa. Vauva ei tarvitse juurikaan muuta kuin lämpöä, rakkautta ja maitoa. Edesmennyt anoppini, joka teki päivätyönsä neuvolatätinä, tätä etenkin ensisynnyttäjien keskuudessa ilmenevää "ostoshysteriaa" joskus myös taivasteli ja totesi, kuinka surullista on, jos kaikki ei menekään hyvin ja sitten on kaikki nurkat täynnä tavaraa muistuttelemassa menetyksestä. Moni ei ajattele, että näinkin voi tapahtua. Elämä opettaa.

Monet lastentarvikeliikkeet myyvät tavaroita avokauppana/-tilauksena, niin että ne voi tilata ennen laskettua aikaa, mutta tuotteet voi käydä lunastamassa vaikka vasta sitten kun lapsi on syntynyt. Näin toimien isä voi käydä noutamassa esimerkiksi turvakaukalon ja rattaat liikkeestä vasta kun lapsi on (toivottavasti elävänä) syntynyt. Minusta tämä on fiksu tapa toimia. Ajattelenkohan liian järkevästi? Minä nyt olen tällainen ilonpilaaja...

Tulppaaneja ja kissanruohoa

Pidän tulppaaneista ja niitä tuleekin hankittua aina keväisin kotiin mielenpiristykseksi. Kun pääsiäinen lähestyy kotiimme löytävät tiensä myös narsissit. Callunat pihalla ovat talven myötä muuttaneet värinsä violetista ankean harmahtaviksi. Pääsiäisenä talvi-istutukset joutavat kompostiin ja tilalle tulee pihallekin muutama narsissi. Odotan jo talven väistymistä ja kevään puhkeamista. Leskenlehtiä ja valkovuokkoja. Tänään aurinko paistaa jo ihanan keväisesti. Ensi viikolla helmikuu vaihtuu maaliskuuksi ja voidaan puhua jo ihan virallisestikin keväästä - huippua. Kevät on lempivuodenaikani.

Myös kissaneitimme S odottaa selvästi kevättä ja pääsiäistä. Virpomisvarpujen lisäksi S:ää vetää puoleensa pääsiäisruoho. Näin keväisin S alkaa maistella viherkasveja ja se on merkki siitä, että meidän olisi syytä laittaa kissanruohoa hänelle kasvamaan. A kylvikin S:lle kevään ensimmäiset ohrat muutama viikko sitten, mutta astiaan lorahti hiukan liikaa vettä ja tämän jälkeen istutus muistutti enemmänkin riisiviljelmää. Itämään tästä "riisiviljelmästä" lähti pari onnetonta kortta. Ehkäpä parempi kylvöonni seuraavalla kertaa...

Blogini luonnosteksteissä on roikkunut jo useita kuukausia teksti raskaudenkeskeytyksestä sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Aihe on tuntunut liian raskaalta tarttua ja toissaviikkoiset tapahtumat vain vahvistivat tätä fiilistä. Ehkäpä tällaiset kepeämmät aiheet sopivatkin paremmin tähän kevään korvalle.

Kevään merkkejä synkkien talvipäivien keskellä

Tällä viikolla huomasin lenkillä ensimmäiset kevään merkit näin talven keskellä. Pajut olivat jo heränneet kevääseen ja ensimmäiset pajunkissat olivat puhjenneet.

Muutoin viikko on ollut ankea. Läheinen työkaverini menetti syntymättömän tyttärensä istukan vajaatoiminnan vuoksi raskausviikolla 23. Vauvan kasvu oli pysähtynyt jo useita viikkoja sitten, toivoa ei enää annettu. Hänkin liittyi siihen synkkään joukkoon, joka on joutunut läpikäymään raskaudenkeskeytyksen vaikean sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Tuntuu todella pahalta hänen puolestaan. Samalla tuntuu, että omia vanhoja haavoja revittiin taas auki. Tämä asia tuli liian lähelle.

Työkaverini ei tiedä meidän historiaamme ja olen nyt pohtinut, että olisiko minun syytä kertoa siitä. Työkaveriani tämä luultavasti auttaisi. En ole varma, että auttaisiko se minua. Oma suru on vielä niin lähellä, että minusta tuskin on lohduttamaan toista. Ajatus tapahtumien läpikäymisestä tuntuu liian raskaalta. Pelkään että toisen suru veisi minut mennessään ja uppoaisin taas siihen synkkyyteen. Oma toipumiseni voisi ottaa pahasti takapakkia. Hätiköityjä ratkaisuja ei kannata tehdä. Ehkä on parempi antaa ajan hiukan kulua.

Kun on oikein pieni 

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni

voi istua lumihiutaleille,

liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

-Hannele Huovi-

Teleks - Säröjä sinussa

Aiemminkin on jo käynyt ilmi, että kappaleiden sanoituksilla on minulle suuri merkitys. Pysähdyin taannoin kuuntelemaan Teleksin kappaleen Säröjä sinussa sanoja. Osui ja upposi. Alla pieni lainaus Säröjä sinussa -kappaleen sanoituksesta:

"Kun kelaat, ettet kelpaa, ettet sä voi millään koskaan onnistuu,
Sydämes sua pieksee armotta kuin raaka marraskuu
Kun ootat suurta käännettä,
pakkohan sen joskus on tapahtuu.  

Kun et millään totu siihen, et sua teititellään kassalla
Kun tapeteissa läiskiä on meidän keskusteluista
Kun hellän yön jälkeen kahvikupin yli katseessas nään surua. 

Ne on halkeemia taivaalla,
onnen saumoja, säröjä sinussa
Sä et ehkä itse sitä nää,
mut ne säröt tulvii kirkasta elämän valoa"

Myös Teleksin aiempi tuotanto kolahtaa minuun. Jopa siinä määrin, että muistaakseni myös paikallislehdessä olleessa vihki-ilmoituksessamme oli aikoinaan lainaus heidän kappaleensa sanoituksesta.

Teleks julkaisi aivan hiljattain "30 parasta" tupla-kokoelma-albumin ja piti juhlakonsertin Savoyssa viime keskiviikkona. Teleksin Koskisen ja Johanssonin haastattelu löytyy 7.2. Länsiväylästä. Koskinen toteaa haastattelussa: "Me teemme biisit, mutta niiden todelliset merkitykset syntyvät vasta kuulijan päässä." Niinpä.

Luonnonkosmetiikkakokeiluja

Meille kotiutui taas pari uutta luonnonkosmetiikkatuotetta: Urtekramin käsisaippua ja Laveran deodorantti. Urtekramin luonnonkosmetiikkasarjassa on panostettu enemmän tuotteiden ulkonäköön kuin esim. Santen tuotteissa. Urtekramin No Perfume -käsisaippua on hyvä perustuote. En kaipaa kosmetiikalta hajusteita, joten hajuttomuus on minusta plussaa. Meillä on vuosikaudet käytetty Palmoliven käsisaippuoita ja niiden voimakas tuoksu tökkii pahasti. Palmoliven vieno vaniljan tuoksu jumahtaa käsiin pitkäksi aikaa. Eniten minua miellyttää kosmetiikassa sitruksen tuoksut, joten mikäli ostan hajustettua luonnonkosmetiikkaa niin tuoksuvalintani osuu yleensä sitruunaan tai appelsiiniin.

Deodoranttivalinta herättää minussa huomattavasti enemmän ajatuksia kuin käsisaippua. Viime vuosina on käyty paljon keskustelua etenkin naisten antiperspiranteissa esiintyvästä alumiinista. Joissakin tutkimuksissa alumiini on yhdistetty mm. kohonneeseen rintasyöpäriskiin. Syöpänäytteistä on löytynyt alumiinia, mutta siitä kiistellään että miten se on sinne joutunut. Olenkin jo jonkin aikaa etsinyt toimivaa alumiinitonta vaihtoehtoja kainaloihini. Ensinnäkin antiperspirantissa on alumiinia, deodoranteissa ei. Antiperspirantti ehkäisee hikoilua ja deodorantit hien hajun syntymistä. Eli pelkästään valitsemalla deodorantin antiperspirantin sijasta välttyy alumiinilta. Tavallisissa deodoranteissa on kuitenkin usein sellaisia hajusteita ja säilöntäaineita, jotka saattavat ärsyttää ihoa. Käytin jonkun aikaa apteekin valikoimista löytyvää Acon Extra Sensitive -deodoranttia. En kokenut tuotetta kauhean toimivaksi. Tuoksu oli ok, mutta kainalot jäivät märiksi.

Lavera Basis Sensitiv Deodorant Roll-on on nyt ollut käytössäni muutaman viikon ja mielestäni se on toiminut hiukan paremmin kuin Acon deodorantti. Tämä saattaa toki olla pelkkää kuvitteluakin. Laveran tuoksu ei kauheasti kuitenkaan miellytä. Luonnonkosmetiikkana Lavera menee kuitenkin joka tapauksessa Acon edelle. Kemikaalicocktail -blogin innoittamana päätin seuraavaksi kokeilla Mádaran yrttideoranttia tai Acorellen ruusudeoranttia.