Female factor only - teksti toistuu jokaisessa hoitokartassa diagnoosin kohdalla ja muistuttaa aina hoitakarttaa vilkaistessa, että kenessä se lapsettomuuden syy taas olikaan.
Olisi äärettömän mielenkiintoista keskustella muiden lapsettomuudesta kärsivien kanssa siitä, että miten heidän parisuhteensa dynamiikkaan on vaikuttanut tilanne, jossa syy lapsettomuuteen näyttäisi löytyvän vain pariskunnan toisesta osapuolesta? Ja toisaalta, miten tämä "syyllinen" osapuoli on asian kokenut?
Miten sitten olen itse kokenut tämän "syyllisen" osan? Ensinnäkin itsetuntoa todella syö, että naisena en pysty maailman luonnollisimpaan asiaan. Koen olevani pahasti vajavainen - puolinainen. Huomaan syyllistäväni itseäni myös mieheni lapsettomuudesta. Koska syy lapsettomuuteen on luultavimminkin minussa, niin minä olen samalla syy mieheni lapsettomuuteen. Hän voisi ratkaista lapsettomuusongelman vaihtamalla puolisoa - simple as that.
Minua häiritsee myös se, että tarkkaa syytä lapsettomuuteemme ei ole löydetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syy lapsettomuuteemme voisi aivan yhtä hyvin olla miehessäni. Mutta myöskään minussa ei ole todettu mitään fysiologista estettä, joka selittäisi lapsettomuuden. Munanjohtimet olivat ainakin vielä muutama vuosi sitten auki, olen tiettävästi aina ovuloinut ihan normaalisti ja neljä vuotta sittenhän olemme kokeneet myös luomuihmeen eli solumme ovat löytäneet toisensa ihan luonnollisessa ympäristössä. Ja juurikin tämä "luomuihme", sperma-analyysien lisäksi, viittaa siihen, että lapsettomuutemme syy ei ole miehessäni. Itse uskoisin siihen, että endometrioosi vaikuttaa jotenkin kemiallisesti raskautta estävästi. Mutta se on siis puhdas arvaus. Jos syy olisi tiedossa, niin sille voitaisiin edes teoriassa yrittää tehdä jotakin.
Vaikka nämä edellä kuvatut ajatukset pyörivät ajoittain mielessäni, niin en muista, että olisimme koskaan riidelleet tästä aiheesta. Se olisikin ollut turhaa energian kulutusta, sillä syyllisen löytäminen ei poista itse ongelmaa. Joskus muistan kyllä todenneeni miehelleni kaikella väsyneen ihmisen dramaattisuudella, että hän ei voi ymmärtää miltä minusta tuntuu, koska hänessä ei ole mitään vikaa. Pääsääntöisesti olemme kuitenkin yrittäneet pysyä samalla puolella ja ajatella että meidän on selvittävä tästä yhdessä. Lapsettomuus joko sitoo pariskuntia tiukemmin yhteen tai sitten erottaa. Olemme selvinneet monista hirveistä kokemuksista yhdessä. Kaikkien näiden kokemusten jälkeen kunnioitamme toisiamme valtavasti, vaikka se ei aina ulkopuoliselle ehkä näin näyttäydykään. En siis näkisi meitä osoittelemassa toisiamme. Myönnän kyllä, että minua välillä esimerkiksi tympii kun A:n loistavaa sperman laatua ylistetään, sillä siinä samalla tavallaan rivien välistä lukien syytetään minua siitä, että kroppani ei osaa hyödyntää tuota jumalaista nestettä. Samaan aikaan kerään kuitenkin viimeiset järkeni rippeet ja olen helpottunut siitä, että luojan kiitos meillä ei ole ongelmia silläkin osa-alueella :).
Enemmän hampaiden kiristystä meillä aiheuttaa se, että lapsettomuushoidoissa lähestulkoon kaikki toimenpiteet tehdään naiselle. Mies pääsee helpolla, mitä nyt sukusoluja tulee luovuttaa silloin tällöin. Sekin hoituu ihan luonnollisin keinoin ja ainakin loppuhuipentuma on ihan miellyttävä. Samaa ei voi sanoa naisen sukusolujen luovutuksesta. Se ei todellakaan ole mikään orgastinen kokemus - ei edes, vaikka lääkityskin olisi kohdallaan :). Lapsettomuushoidot vaikuttavat arkeeni ja elämääni huomattavasti enenmmän kuin A:n elämään. Välillä huomaan tarkkailevani jokaista liikettäni. A sen sijaan voi jatkaa elämäänsä samaan tapaan kuin aina ennenkin. Olemme pyrkineet siihen, että A osallistuisi lapsettomuushoitoihin mahdollisimman paljon. Näin miehelle ei niin helposti synny sellaista kuvaa, että lapsettomuushoidot ovat ihan easy-beasy-settiä. Suosittelen.
Loppukevennyksenä: Kun joskus valitin A:lle, että meillä ei ole mitään yhteisiä harrastuksia, niin hän totesi tähän viattomasti: "Onhan meillä lapsettomuushoidot". Totta - todellista yhteistä laatuaikaa :).
lauantai 31. lokakuuta 2015
torstai 29. lokakuuta 2015
Käytännön ohjeita lapsettomille...
Lisää poimintoja jääkaapin ovestamme:
Siskoni kokosi toukokuussa meille E:n hoitopäiviä varten tuollaisen päiväohjelman. Käytännön ohjeita lapsettomille. E tulee hoitoon viikonloppuna, joten pitäisi varmaan saada päivitys hoito-ohjeisiin. En muun muassa tiedä, hiveleekö E:n makuhermoja tällä hetkellä porkkana-perunasose vai jokin muu liian monista Piltti-vaihtoehdoista. Huono täti - tai ainakin aavistuksen ulkona tästä scenestä...
Siskoni kokosi toukokuussa meille E:n hoitopäiviä varten tuollaisen päiväohjelman. Käytännön ohjeita lapsettomille. E tulee hoitoon viikonloppuna, joten pitäisi varmaan saada päivitys hoito-ohjeisiin. En muun muassa tiedä, hiveleekö E:n makuhermoja tällä hetkellä porkkana-perunasose vai jokin muu liian monista Piltti-vaihtoehdoista. Huono täti - tai ainakin aavistuksen ulkona tästä scenestä...
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
HUS:n lyhytnäköinen sää(s)töpolitiikka
Kohtukuoleman jälkeen olemme käyneet noin kerran kuussa Kätilöopistolla psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Viimeisimmällä käynnillä ilmeni, että vastaanottoa ollaan säästösyistä lakkauttamassa. Valtaosa psykiatrisen sairaanhoitajan potilaista koostuu synnytyspelkopotilaista. Vastaanotolle ohjataan myös Sikiötutkimusyksikön potilaita, muun muassa raskauden keskeytyksen sikiöpoikkeavuuden vuoksi kokeneita. Lisäksi kohtukuoleman kohdanneille tarjotaan mahdollisuutta keskusteluapuun psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.
Sanoisin, että potilaiden henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen edellä mainituissa tapauksissa on jo nykyiselläänkin surkeissa kantimissa. Yhden osa-aikaisen henkilön harteilla on melkoinen määrä potilaita ja lisää olisi varmasti tulossa, jos palvelua mainostettaisiin esimerkiksi lapsettomuuspolilla. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että kuinka tästäkin vähästä voidaan olla luopumassa.
Välillä tuntuu, ettei tätä henkisen puolen hyvinvointia oikein arvosteta lääkärikunnan keskuudessa. Olen ollut tilanteessa, jossa lääkäri on tiedustellut vointiani ja olen aloittanut kertomalla, että päivä kerrallaan tässä mennnään. Hyvin nopeasti korjattiin, että kysymyksellä tarkoitettiin fyysistä toipumista. Tuli hiukan sellainen olo kuin lääkäri olisi nostanut kädet eteensä ja todennut "Stop, ei kuulu minulle!". Erikoista suhtautumista vielä näin nykypäivänä. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus.
Uskaltaisin väittää, että ihmisten hyvinvointi paranisi melkoisesti, mikäli he jakaisivat ongelmansa. Ammattimainen keskusteluapu on vain yksi asioiden jakamisen muoto. Itse olen tutustunut tähän genreen vasta kohtukuoleman jälkeen ja ei tästä missään nimessä ainakaan haittaa ole ollut. Olennaista on, että tunteita ei patoa sisälleen, vaan purkaa ne itselleen parhaaksi katsomillaan tavoilla.
Tämä olemattomasta psykiatrisesta tuesta leikkaaminen tuntuu taas kerran kyllä melko lyhytnäköiseltä säästöpolitiikalta. Vastaavanlaisiin "säästötoimenpiteisiin" olen törmännyt myös lapsettomuuspolilla. Turhia kevyempiä lapsettomuushoitomuotoja tehdään oli diagnoosi mikä hyvänsä (koska hoidot toteutetaan saman polun mukaan kaikille). Endokirurgit kiroavat, koska tehtyjen (kalliiden!) laparoskopioiden mahdolliset hyödyt menetetään jonottamiseen ja turhiin inseminaatiohoitoihin. Hoitoja ei räätälöidä vaan toteutetaan suunnilleen samalla tavalla kaikille. IVF-hoidoissa seuranta on vedetty ihan minimiin - lyhyessä kaavassa oli itselleni aikataulutettu YKSI seurantaultra ennen punktiota kahdeksannelle pistospäivälle. Tuossa stimulaation vaiheessa ei olisi lääkeannostakaan enää auttanut säätää. Tulos olisi voinut olla hyperstimulaatio tai sitten vastetta ei olisi ollut lainkaan. Aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että seurantaultria on hyvä olla hoitokierrossa kolme. Ensimmäinen ultra jo ennen stimulaation aloittamista aivan kierron alkuun, jotta nähdään munasarjojen tilanne ja voidaan asettaa lääkeannos kohdilleen, toinen noin viiden pistospäivän jälkeen (lääkeannoksen säätäminen tarvittaessa) ja kolmas muutama päivä tästä, jotta voidaan arvioida paras punktiohetki. Lapsettomuuspolilla tarjosivat ainoastaan tämän viimeisen vaiheen ns. punktionajoitusultran. Tämä johtaa väistämättä epäonnistuneisiin stimulaatioihin, pahimmillaan siinä vaarannetaan potilaan terveys. Kukaan ei myöskään laske millainen kuluerä ovat epäonnistuneet stimulaatiot tai turhat kevyemmät lapsettomuushoidot.
Minkäänlaista keskusteluapua ei HUS:n lapsettomuuspolilla ole tarjolla. Esimerkiksi TYKS on saanut hyvän maineen lapsettomuushoitojen yhteydessä tarjottavasta psyykkisestä tuesta. Tältä osin HUS:n toimintatapa tuottaa tietysti pelkkää säästöä, sillä monet pariskunnat lopettavat hoidot kesken, sillä kokevat ne henkisesti liian kuormittavina. Joskus potilaita voisi kuitenkin ajatella asiakkaina tai peräti ihmisinä.
Kummastuttaa myöskin että miksi pitää aina leikata potilailta. Säästökohteita kannattaisi ehkä hakea lähempää. Missä muussa organisaatiossa lähdettäisiin hakemaan säästöjä ensi sijassa asiakaspalvelusta? Tyypillisesti organisaation suurimmat kuluerät ovat henkilöstö ja tilat - uskoisin näin olevan myös HUS:ssa. Tiloista harvemmin voidaan karsia, joten jäljelle jää henkilöstö. Ja oman kokemukseni mukaan tästä löytyisi kyllä mahdollisuuksia säästää. Vastaanotoilla on melkeinpä aina sekä lääkäri että hoitaja. Asetelmasta tulee mieleen poliisipartio - toinen osaa puhua ja toinen kirjoittaa. Monien hoitajienkin mielestä käytäntö on turhauttava. Puheluita ottaa usein vastaan henkilö, joka ilmoittaa että joku asiasta jotain tietävä soittelee myöhemmin takaisin. Kaikkialla muualla tällaiset henkilöt on korvattu takaisinsoittopalvelulla. Aulan vahtimestaripalvelut ovat melkolailla ylimitoitettuja. Usein vahtimestarien kopissa istuu ainakin kaksi henkilöä katsomassa televisiota tai lukemassa Iltalehteä. Päivän kohokohta on kun joku vanhempi, kännykätön rouva pyytää soittamaan taksin. Välillä tuntuu, että tietyt asiat tehdään HUS:ssakin tietyllä tavalla ainoastaan siksi koska aina on toimittu niin. Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillä. Välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, että olisiko asiat järkevämpää toteuttaa jollakin toisella tapaa.
Tässä muutamia pieniä potilaan tekemiä havaintoja. Herää kysymys, kuinka paljon ajatuksia säästötoimenpiteiksi saataisikaan kerätyksi henkilökunnalta itseltään? Mikäli sellaisia ideoita siis kerättäisiin. Ja mikäli päätettäisiin kerrankin leikata jostakin muualta kuin potilaan hoidosta. YT-prosesseja käytetään jatkuvasti muissakin organisaatioissa toimintojen tehostamiseksi - miksi näin ei voitaisi tehdä myös HUS:ssa?
Sanoisin, että potilaiden henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen edellä mainituissa tapauksissa on jo nykyiselläänkin surkeissa kantimissa. Yhden osa-aikaisen henkilön harteilla on melkoinen määrä potilaita ja lisää olisi varmasti tulossa, jos palvelua mainostettaisiin esimerkiksi lapsettomuuspolilla. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että kuinka tästäkin vähästä voidaan olla luopumassa.
Välillä tuntuu, ettei tätä henkisen puolen hyvinvointia oikein arvosteta lääkärikunnan keskuudessa. Olen ollut tilanteessa, jossa lääkäri on tiedustellut vointiani ja olen aloittanut kertomalla, että päivä kerrallaan tässä mennnään. Hyvin nopeasti korjattiin, että kysymyksellä tarkoitettiin fyysistä toipumista. Tuli hiukan sellainen olo kuin lääkäri olisi nostanut kädet eteensä ja todennut "Stop, ei kuulu minulle!". Erikoista suhtautumista vielä näin nykypäivänä. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus.
Uskaltaisin väittää, että ihmisten hyvinvointi paranisi melkoisesti, mikäli he jakaisivat ongelmansa. Ammattimainen keskusteluapu on vain yksi asioiden jakamisen muoto. Itse olen tutustunut tähän genreen vasta kohtukuoleman jälkeen ja ei tästä missään nimessä ainakaan haittaa ole ollut. Olennaista on, että tunteita ei patoa sisälleen, vaan purkaa ne itselleen parhaaksi katsomillaan tavoilla.
Pölyttyneitä organisaatiorakenteita ja toimintatapoja
Tämä olemattomasta psykiatrisesta tuesta leikkaaminen tuntuu taas kerran kyllä melko lyhytnäköiseltä säästöpolitiikalta. Vastaavanlaisiin "säästötoimenpiteisiin" olen törmännyt myös lapsettomuuspolilla. Turhia kevyempiä lapsettomuushoitomuotoja tehdään oli diagnoosi mikä hyvänsä (koska hoidot toteutetaan saman polun mukaan kaikille). Endokirurgit kiroavat, koska tehtyjen (kalliiden!) laparoskopioiden mahdolliset hyödyt menetetään jonottamiseen ja turhiin inseminaatiohoitoihin. Hoitoja ei räätälöidä vaan toteutetaan suunnilleen samalla tavalla kaikille. IVF-hoidoissa seuranta on vedetty ihan minimiin - lyhyessä kaavassa oli itselleni aikataulutettu YKSI seurantaultra ennen punktiota kahdeksannelle pistospäivälle. Tuossa stimulaation vaiheessa ei olisi lääkeannostakaan enää auttanut säätää. Tulos olisi voinut olla hyperstimulaatio tai sitten vastetta ei olisi ollut lainkaan. Aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että seurantaultria on hyvä olla hoitokierrossa kolme. Ensimmäinen ultra jo ennen stimulaation aloittamista aivan kierron alkuun, jotta nähdään munasarjojen tilanne ja voidaan asettaa lääkeannos kohdilleen, toinen noin viiden pistospäivän jälkeen (lääkeannoksen säätäminen tarvittaessa) ja kolmas muutama päivä tästä, jotta voidaan arvioida paras punktiohetki. Lapsettomuuspolilla tarjosivat ainoastaan tämän viimeisen vaiheen ns. punktionajoitusultran. Tämä johtaa väistämättä epäonnistuneisiin stimulaatioihin, pahimmillaan siinä vaarannetaan potilaan terveys. Kukaan ei myöskään laske millainen kuluerä ovat epäonnistuneet stimulaatiot tai turhat kevyemmät lapsettomuushoidot.
Minkäänlaista keskusteluapua ei HUS:n lapsettomuuspolilla ole tarjolla. Esimerkiksi TYKS on saanut hyvän maineen lapsettomuushoitojen yhteydessä tarjottavasta psyykkisestä tuesta. Tältä osin HUS:n toimintatapa tuottaa tietysti pelkkää säästöä, sillä monet pariskunnat lopettavat hoidot kesken, sillä kokevat ne henkisesti liian kuormittavina. Joskus potilaita voisi kuitenkin ajatella asiakkaina tai peräti ihmisinä.
Kummastuttaa myöskin että miksi pitää aina leikata potilailta. Säästökohteita kannattaisi ehkä hakea lähempää. Missä muussa organisaatiossa lähdettäisiin hakemaan säästöjä ensi sijassa asiakaspalvelusta? Tyypillisesti organisaation suurimmat kuluerät ovat henkilöstö ja tilat - uskoisin näin olevan myös HUS:ssa. Tiloista harvemmin voidaan karsia, joten jäljelle jää henkilöstö. Ja oman kokemukseni mukaan tästä löytyisi kyllä mahdollisuuksia säästää. Vastaanotoilla on melkeinpä aina sekä lääkäri että hoitaja. Asetelmasta tulee mieleen poliisipartio - toinen osaa puhua ja toinen kirjoittaa. Monien hoitajienkin mielestä käytäntö on turhauttava. Puheluita ottaa usein vastaan henkilö, joka ilmoittaa että joku asiasta jotain tietävä soittelee myöhemmin takaisin. Kaikkialla muualla tällaiset henkilöt on korvattu takaisinsoittopalvelulla. Aulan vahtimestaripalvelut ovat melkolailla ylimitoitettuja. Usein vahtimestarien kopissa istuu ainakin kaksi henkilöä katsomassa televisiota tai lukemassa Iltalehteä. Päivän kohokohta on kun joku vanhempi, kännykätön rouva pyytää soittamaan taksin. Välillä tuntuu, että tietyt asiat tehdään HUS:ssakin tietyllä tavalla ainoastaan siksi koska aina on toimittu niin. Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillä. Välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, että olisiko asiat järkevämpää toteuttaa jollakin toisella tapaa.
Tässä muutamia pieniä potilaan tekemiä havaintoja. Herää kysymys, kuinka paljon ajatuksia säästötoimenpiteiksi saataisikaan kerätyksi henkilökunnalta itseltään? Mikäli sellaisia ideoita siis kerättäisiin. Ja mikäli päätettäisiin kerrankin leikata jostakin muualta kuin potilaan hoidosta. YT-prosesseja käytetään jatkuvasti muissakin organisaatioissa toimintojen tehostamiseksi - miksi näin ei voitaisi tehdä myös HUS:ssa?
lauantai 17. lokakuuta 2015
Eteen ja ylös
Pohdin pitkään sopivaa otsikkoa blogilleni. Alun perin suunnitelmissa oli laittaa otsikoksi "Maybe tomorrow is a better day...". Minusta tuo lausahdus kuvasti sopivasti uskoa huomiseen. A:n mielestä suomenkielisessä blogissa kuuluu kuitenkin olla suomenkielinen otsikko. Näin ollen päädyin hylkäämään ensimmäisen otsikkoehdokkaan ja suunnittelu täytyi aloittaa alusta. Lähdin hakemaan uutta ideaa otsikoksi musiikista. Sen jälkeen ideointi olikin helppoa. Oli oikeastaan ainoastaan yksi kappale, jonka pohjalta otsikon täytyi syntyä. Tämä kappale oli Elastisen melko tuore sinkkulohkaisu Eteen ja ylös.
Miksi juuri tämä kappale? Kyseinen kappale toimi meidän tsemppibiisinä kohtukuolemaraskauden aikana. Printtasin tuolloin sanat jääkaapin oveen ja kävin ne aina lukemassa silloin, kun usko onnistumiseen alkoi horjua. Ja näitä hetkiä oli usein. Kun sitten lopulta kävi niinkuin kävi, niin olin hetken aikaa aikeissa repiä nuo sanat pieniksi palasiksi. Sitä ennen kuitenkin luin ne vielä kerran ja totesin, että ne sopivat myös surusta selviytymiseen. Sanat saivat jäädä jääkaapin oveen ja siellä ne ovat edelleen. Nyt on vain taas kerran noustava ylös ja jatkettava eteenpäin. Elastisen sanoin: "Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan!".
Vähän vastaavanlainen suhde meillä on myös Juha Tapion kappaleeseen Meillä on aikaa. Kyseinen kappale oli ahkerassa radiosoitossa viime syksynä odottaessamme ensimmäisiä identtisiä kaksosia. Olemme lukuisia kertoja luoneet toisiimme katseet kertosäkeen soidessa "Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen". Kun tuo raskaus sitten päättyi keskenmenoon, niin radiokanava kyllä vaihtui välittömästi tuon kappaleen alkutahtien singahdettua ilmoille. Nyt taas olemme pystyneet kappaletta kuuntelemaan, joskin suhde siihen on erilainen. Tällä hetkellä kysyn aina kappaleen kuultua itseltäni, onko meillä vielä aikaa? Oikeastaan kohdistan tämän kysymyksen uhmakkaille munasarjoilleni, jotka ovat ilmeisen päättäväisesti lakanneet tekemästä yhteistyötä. Pessimistinen minä - vaiko vain realisti?
Miksi juuri tämä kappale? Kyseinen kappale toimi meidän tsemppibiisinä kohtukuolemaraskauden aikana. Printtasin tuolloin sanat jääkaapin oveen ja kävin ne aina lukemassa silloin, kun usko onnistumiseen alkoi horjua. Ja näitä hetkiä oli usein. Kun sitten lopulta kävi niinkuin kävi, niin olin hetken aikaa aikeissa repiä nuo sanat pieniksi palasiksi. Sitä ennen kuitenkin luin ne vielä kerran ja totesin, että ne sopivat myös surusta selviytymiseen. Sanat saivat jäädä jääkaapin oveen ja siellä ne ovat edelleen. Nyt on vain taas kerran noustava ylös ja jatkettava eteenpäin. Elastisen sanoin: "Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan!".
Vähän vastaavanlainen suhde meillä on myös Juha Tapion kappaleeseen Meillä on aikaa. Kyseinen kappale oli ahkerassa radiosoitossa viime syksynä odottaessamme ensimmäisiä identtisiä kaksosia. Olemme lukuisia kertoja luoneet toisiimme katseet kertosäkeen soidessa "Meillä on aikaa vielä nauruun, leikkiin ja rakkauteen". Kun tuo raskaus sitten päättyi keskenmenoon, niin radiokanava kyllä vaihtui välittömästi tuon kappaleen alkutahtien singahdettua ilmoille. Nyt taas olemme pystyneet kappaletta kuuntelemaan, joskin suhde siihen on erilainen. Tällä hetkellä kysyn aina kappaleen kuultua itseltäni, onko meillä vielä aikaa? Oikeastaan kohdistan tämän kysymyksen uhmakkaille munasarjoilleni, jotka ovat ilmeisen päättäväisesti lakanneet tekemästä yhteistyötä. Pessimistinen minä - vaiko vain realisti?
Elastinen - Eteen ja ylös
Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.
Koval duunilla asiat vaan onnistuu.
Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan.
Hanskat ei tipahda, periks ei anneta.
Ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata.
Mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt.
Ne saa luun kurkkuun ku tulosta taas teen.
Jatkan, jaksan vaikka väkisin.
Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii.
Mus on voima, jota ei voi vaimentaa.
Pusken täysii aina vaa.
Mun ei täydy vaan mä saan.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Murehtiminen ei takas eilistä tuo.
Ja huominenki tulee vaan jos selvitään tänään.
Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua.
Se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään.
Hakenu näkemystä mun meininkiini taas
Monacon vipeistä slummeihin Keniaan.
Kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi.
Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki.
Aitoo iloo, vaikkei ympäril oo muut ku pahaa.
Ja toiset taas nii köyhii ettei niil oo muut ku rahaa.
Alotan ittestäni, korjaan mun mielen.
Nostan mun katseen ja suupielet.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan.
Kuuntele kappale: YouTube, Spotify
Juha Tapio - Meillä on aikaa
Oi kultani älä niin huoli
vaikka terävä ja viuhuva nuoli
saattaa meihinkin osua kyllä
Mitä huominen ottaa, antaa
sitä tänään vielä et voi kantaa
eikä ne murheet meihin yllä
Meillä on aikaa vielä
nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä
kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Älä kaunaa mennyttä kanna
sen viimein jo lähteä anna
takkinsa ottaa ja ovella kiittää
Älä pelkoa tulevaisuuden
älä onnen tai onnettomuuden
me olemme tässä ja nyt ja se riittää
Meillä on aikaa vielä
nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä
kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Joka aamu mä odotan sua
niinkuin ihmeellistä ja uutta
Ja kun saavut mä tahdon katsoa sua
niinku ensimmäistä kertaa katsotaan
Meillä on aikaa vielä
nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä
kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Meillä on aikaa vielä
nauruun, leikkiin ja rakkauteen
iloon ja ukkosen jylinään
Meillä on aikaa vielä
kääntää kellot kohdalleen
joka ainoa päivä on tänään
Kuuntele kappale: YouTube, Spotify
perjantai 16. lokakuuta 2015
Inhimillinen tekijä (TV1) ke 14.10.2015 aiheena kohtukuolema
TV1 keskiviikkona 14.10.2015 klo 22.00 - 22.50, uusinta lauantaina 17.10. klo 17.10
"Kohtukuolema. Vauvan menettäminen koettelee uskoa elämään. Vieraina Marianna Alanen, Johanna Pakonen ja Ilkka Kykkänen."
Artikkeli ohjelmasta:
Katso ohjelma (katsottavissa Yle Areenassa vuoden ajan):
http://areena.yle.fi/1-2454470
Ohjelman herättämiä ajatuksia
Ohjelma kosketti meitä läheltä, sillä myös Johanna Pakonen on menettänyt kaksosensa TTTS:lle. Johannan identtinen kaksosraskaus oli tyypiltään riskialttein ja harvinaisin eli monokoriaalinen-monoamniaalinen. Hänen kaksosillaan oli siis yhteinen istukka, suonikalvo ja vesipussi. Meidän kaksosraskaus oli tyypiltään monokoriaalinen-diamniaalinen eli meidän kaksosilla oli Johannan kaksosista poiketen omat lapsivesipussit.
Haastateltavien kokemuksiin ja tunteisiin oli monilta osin helppo samaistua. Kuten Alanenkin, koemme saaneemme sairaalassa ollessamme riittävästi tukea hoitajilta. Myös puolisoni koki tulleensa hyvin huomioiduksi. Kun meille ehdotettiin tapaamista sairaalapastorin kanssa, tunsimme samanlaista ennakkoluuloa sairaalapastoria kohtaan, kun Alanenkin oli tuntenut. Tuossa tilanteessa ei todellakaan kaivannut minkäänlaista jeesustelua - olemme olleet tällaisia jumalan hylkäämiä jo pitkään. Pakonen kertoo uskonsa horjuneen, itse en enää jaksa uskoa mihinkään. Ennakkoluuloista huolimatta sairaalapastori Annukka osoittautui mukavaksi ja keskityimme tuossa tilanteessa selvittämään vauvojen siunaamiseen ja hautaamiseen liittyviä käytännön asioita. Ilmeni, että Annukka oli todennäköisesti ollut siunaamassa myös ensimmäistä enkelityttöämme reilut kolme vuotta aiemmin.
Meidän elämäämme ja meitä ihmisinä nämä menetyksen kokemukset ovat muuttaneet monin tavoin - samoin oli tapahtunut haastateltavillakin. Kaikki turhasta valittajat ärsyttävät. Tällöin täytyy aina vain yrittää ajatella, että tuo on todellinen ongelma tälle ihmiselle. Toinen saattaa menettää hermonsa siitä, että kaikki kahvikupin korvat eivät osoita kaapissa samaan suuntaan. Yritä siinä sitten samaistua toisen tuskaan. Myönnän, että välillä tämän asian kanssa saa kyllä tehdä aika paljon töitä. Myös meitä nämä vastoinkäymiset ovat vahvistaneet ja arvostamme toisiamme valtavasti - olemme selvinneet tästä kaikesta yhdessä, yksin emme olisi. Tarkoitan tätä todella - ilman A:ta en olisi ikinä selvinnyt tästä. Tiedämme, ettei elämää voi suunnitella - sen sijaan kannattaa opetella elämään tässä hetkessä ja tyytyä siihen mitä on. Olavi Uusivirran sanoin: "Mä voin suunnitella mun koko elämän, mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin". Miksi kuluttaa energiaa jonkun sellaisen asian suunnitteluun, joka ei kuitenkaan ole hallinnassasi. Esimerkkinä Pakonen ja Alanen mainitsevat synnytyksen suunnittelun. Itse ajattelen samoin - miksi suunnitella synnytystä, kun se ei kuitenkaan ole hallittavissa oleva tilanne. Käytän energiani mieluummin johonkin hyödyllisempään. Näin vältyn myös turhilta pettymyksiltä, mikäli kaikki ei sujuisikaan yksityiskohtaisen toivelistan mukaisesti. Minun mittapuuni mukaan synnytys on onnistunut, mikäli lopputuloksena on hyvinvoiva äiti ja lapsi. En ymmärrä, miksi synnytykseltä odotetaan jotakin orgastista kokemusta. Synnytyksen perimmäinen tarkoitus on aivan jossakin muualla kuin tuottaa äidille elämys tai mukava kokemus.
Haastatelluista kaikilla uusi raskaus oli alkanut puolen vuoden sisällä kohtukuolemasta. Osa voisi kokea tämän lohdullisena, näin lapsettomuudesta kärsivänä se tuntui enemmänkin lohduttomalta. Sekä Pakonen että Alanen olivat synnyttäneet kohtukuoleman jälkeen elävät, terveet lapset. Ohjelman jälkeen oli pakko googlata tämän Ilkka Kykkäsen blogi (https://www.ipana.fi/enkelipoika/) ja tadaa, mikäs siellä olikaan viimeisimpänä päivityksenä: "Onnea on ruudulla näkyvä syke, itsekseen pomppiva terve pikkuinen". Laskettuaika on huhtikuussa. No eipä tähän oikein muuta voi todeta kuin, että toivotaan että kaikki menee tällä kertaa hyvin. Kristallipallokin näyttää pariskunnan kaapista löytyneen, kun jo lapsen terveyskin tiedetään - nasty me ;).
Haastateltavien kokemuksiin ja tunteisiin oli monilta osin helppo samaistua. Kuten Alanenkin, koemme saaneemme sairaalassa ollessamme riittävästi tukea hoitajilta. Myös puolisoni koki tulleensa hyvin huomioiduksi. Kun meille ehdotettiin tapaamista sairaalapastorin kanssa, tunsimme samanlaista ennakkoluuloa sairaalapastoria kohtaan, kun Alanenkin oli tuntenut. Tuossa tilanteessa ei todellakaan kaivannut minkäänlaista jeesustelua - olemme olleet tällaisia jumalan hylkäämiä jo pitkään. Pakonen kertoo uskonsa horjuneen, itse en enää jaksa uskoa mihinkään. Ennakkoluuloista huolimatta sairaalapastori Annukka osoittautui mukavaksi ja keskityimme tuossa tilanteessa selvittämään vauvojen siunaamiseen ja hautaamiseen liittyviä käytännön asioita. Ilmeni, että Annukka oli todennäköisesti ollut siunaamassa myös ensimmäistä enkelityttöämme reilut kolme vuotta aiemmin.
Meidän elämäämme ja meitä ihmisinä nämä menetyksen kokemukset ovat muuttaneet monin tavoin - samoin oli tapahtunut haastateltavillakin. Kaikki turhasta valittajat ärsyttävät. Tällöin täytyy aina vain yrittää ajatella, että tuo on todellinen ongelma tälle ihmiselle. Toinen saattaa menettää hermonsa siitä, että kaikki kahvikupin korvat eivät osoita kaapissa samaan suuntaan. Yritä siinä sitten samaistua toisen tuskaan. Myönnän, että välillä tämän asian kanssa saa kyllä tehdä aika paljon töitä. Myös meitä nämä vastoinkäymiset ovat vahvistaneet ja arvostamme toisiamme valtavasti - olemme selvinneet tästä kaikesta yhdessä, yksin emme olisi. Tarkoitan tätä todella - ilman A:ta en olisi ikinä selvinnyt tästä. Tiedämme, ettei elämää voi suunnitella - sen sijaan kannattaa opetella elämään tässä hetkessä ja tyytyä siihen mitä on. Olavi Uusivirran sanoin: "Mä voin suunnitella mun koko elämän, mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin". Miksi kuluttaa energiaa jonkun sellaisen asian suunnitteluun, joka ei kuitenkaan ole hallinnassasi. Esimerkkinä Pakonen ja Alanen mainitsevat synnytyksen suunnittelun. Itse ajattelen samoin - miksi suunnitella synnytystä, kun se ei kuitenkaan ole hallittavissa oleva tilanne. Käytän energiani mieluummin johonkin hyödyllisempään. Näin vältyn myös turhilta pettymyksiltä, mikäli kaikki ei sujuisikaan yksityiskohtaisen toivelistan mukaisesti. Minun mittapuuni mukaan synnytys on onnistunut, mikäli lopputuloksena on hyvinvoiva äiti ja lapsi. En ymmärrä, miksi synnytykseltä odotetaan jotakin orgastista kokemusta. Synnytyksen perimmäinen tarkoitus on aivan jossakin muualla kuin tuottaa äidille elämys tai mukava kokemus.
Haastatelluista kaikilla uusi raskaus oli alkanut puolen vuoden sisällä kohtukuolemasta. Osa voisi kokea tämän lohdullisena, näin lapsettomuudesta kärsivänä se tuntui enemmänkin lohduttomalta. Sekä Pakonen että Alanen olivat synnyttäneet kohtukuoleman jälkeen elävät, terveet lapset. Ohjelman jälkeen oli pakko googlata tämän Ilkka Kykkäsen blogi (https://www.ipana.fi/enkelipoika/) ja tadaa, mikäs siellä olikaan viimeisimpänä päivityksenä: "Onnea on ruudulla näkyvä syke, itsekseen pomppiva terve pikkuinen". Laskettuaika on huhtikuussa. No eipä tähän oikein muuta voi todeta kuin, että toivotaan että kaikki menee tällä kertaa hyvin. Kristallipallokin näyttää pariskunnan kaapista löytyneen, kun jo lapsen terveyskin tiedetään - nasty me ;).
torstai 15. lokakuuta 2015
Tervetuloa blogiini!
Harkitsin blogin perustamista melko pitkään. Rankkojen kokemusten jälkeen koin kaipaavani kanavaa, johon voin purkaa ajatuksiani. Kun pohdin sopivaa kanavaa ajatusteni suoltamiselle, harkitsin blogin sijasta pitkään yksityistä päiväkirjaa. Päädyin kuitenkin lopulta blogiin, sillä en niinkään halunnut kirjata ylös päivän tekemisiäni tai tuntojani, vaan enemmänkin kirjoittaa yleisemmin lapsettomuuteen ja lapsen menetykseen liittyvistä aiheista. Blogini ei olekaan siinä mielessä ns. perinteinen kohtukuolema- tai lapsettomuusblogi, joissa käydään läpi kulloiseenkin aiheeseen liittyviä päivittäisiä tapahtumia. Täältä et siis tule löytämään päivityksiä lapsettomuushoitojemme etenemisestä tai toisaalta kuvausta siitä, kuinka menetyksemme ja suru ovat olleet läsnä elämässämme juuri sillä hetkellä. En koe, että näiden aihepiirien käsittely tuosta näkökulmasta veisi minua eteenpäin toipumisprosessissa tai että saisin sillä tavoin voimia jatkaa eteenpäin. Siinä tuli nyt avainsana - "eteenpäin!". Tämän blogin tarkoitus on katsoa eteenpäin, kertoa surusta selviytymisestä ja ajatusmaailmastani kaikkien näiden rankkojen kokemusten jälkeen.
Minua kohtukuoleman toipumisprosessissa ja lapsettomuuden keskellä auttaa se, että yritän saada mahdollisimman paljon kaikkea muuta ajateltavaa. Mieli viipyy näissä asioissa aivan riittämiin ilman ylimääräistä vellomista näiden asioiden parissa. Ajatuksen kääntäminen muihin asioihin vaatii aktiivista työtä. Vastaan toki mielelläni kysymyksiin historiastamme, vaikka se ei täällä blogissa aktiivisena mässäilyn aiheena olekaan.
Katsotaan, mitä tästä tulee. Minkäänlaisia paineita kirjoittamisesta en aio ottaa, sillä tämän blogin tarkoitus on antaa minulle enemmän kuin ottaa. Kirjoitan ensisijassa itseäni varten, en muita. Tarkoitukseni on jatkaa kirjoittamista siihen asti kun hyvältä tuntuu - oli se sitten päivä, viikko, kuukausi, vuosi tai useita vuosia.
Tervetuloa mukaan ja kiitos mielenkiinnostasi!
Minua kohtukuoleman toipumisprosessissa ja lapsettomuuden keskellä auttaa se, että yritän saada mahdollisimman paljon kaikkea muuta ajateltavaa. Mieli viipyy näissä asioissa aivan riittämiin ilman ylimääräistä vellomista näiden asioiden parissa. Ajatuksen kääntäminen muihin asioihin vaatii aktiivista työtä. Vastaan toki mielelläni kysymyksiin historiastamme, vaikka se ei täällä blogissa aktiivisena mässäilyn aiheena olekaan.
Katsotaan, mitä tästä tulee. Minkäänlaisia paineita kirjoittamisesta en aio ottaa, sillä tämän blogin tarkoitus on antaa minulle enemmän kuin ottaa. Kirjoitan ensisijassa itseäni varten, en muita. Tarkoitukseni on jatkaa kirjoittamista siihen asti kun hyvältä tuntuu - oli se sitten päivä, viikko, kuukausi, vuosi tai useita vuosia.
Tervetuloa mukaan ja kiitos mielenkiinnostasi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)