AAA:n syntymän jälkeen minulle on tullut lukuisia sellaisia hetkiä, jolloin minusta on tuntunut, että elän jonkun toisen elämää - tämä lapsi ei ole minun, vaan hän on hoidossa. Vähän sellainen kehostaan irrallinen olo - vaikea selittää. Tällaisia hetkiä tuli etenkin ensimmäisen puolen vuoden aikana muun muassa turvakaukaloa kantaessa ja vaunuja työntäessä. Vaunulenkeillä minusta tuntui aluksi jostakin käsittämättömästä syystä, että kaikki vastaantulijat ajattelivat minun työntävän tyhjiä vaunuja ja olin jotenkin häpeissäni. Tuntui että minun täytyy todistella - niin itselleni kuin muillekin - sitä että siellä vaunuverhon takana oli oikeasti vauva.
Ennen AAA:n syntymää vuosikausien lapsettomuus sai meidät eristäytymään erityisesti lapsiperheistä. Sitä halusi kaikin mahdollisin tavoin suojella itseään. Suhtautuminen raskaana oleviin ja vauvoihin on nyt olennaisesti muuttunut, mutta eivät nämä kohtaamiset edelleenkään kivuttomia ole. Huomaan siis edelleen ajattelevani lapsettomuudesta kärsivän mielellä. Lapsettoman identiteetti on vuosien aikana ehtinyt juurtua tiukkaan. Kateus raskauksista ja vauvoista on osittain vaihtunut kateuteen huolettomasta vanhemmuudesta. "Tavallista" vauva- ja lapsiperhearkea elävät ärsyttävät eli lapsiperheiden karttelu jatkuu jossain määrin edelleen.
Yhtenä päivänä pari kuukautta sitten havahduin siihen seikkaan, että ensimmäistä kertaa vuosikausiin olen siinä tilanteessa, että en toivoisi olevani raskaana. Tulipas hassu olo! Melko vapauttavaa, vaikka toki ymmärsin että tuota tunnetta selitti valtava uupumus. Samalla muistelin, että heti AAA:n synnyttyä vyöryi päälle ahdistus siitä, että en ole enää raskaana. Tuo vaihe olisi ohi luultavasti lopullisesti - tuntui todella vaikealta päästää irti raskaudesta. Se oli täsmälleen se sama ahdistus ja tyhjyyden tunne, joka vallitsi lapsettomuushoitojen aikana. Päättelinkin, että jonkinlainen trauma minulle on jäänyt tuosta pitkästä "välitila-ajasta". Tuo ahdistus helpotti sitten kun jotenkin sisäisti, että lapsi oli olemassa vaikka ei enää ollutkaan kohdussani. Enää ei tarvitsisi jaksaa. Samalla kun sisäisti, että enää ei olisi pakko jaksaa, iski päälle jalat alta vievä uupumus. Sitä vain hämmästeli, että miten olimme jaksaneet siihen asti. Vastaus oli yksinkertainen: Sitä jaksoi, koska oli pakko. Oikotietä onneen ei ollut. No pain, no gain.
Vaikka henkisesti koen edelleen kärsiväni lapsettomuudesta, niin todellisuudessa emme enää ole lapsettomia. Sain tästä karvaan muistutuksen vieraillessamme taannoin koko perheen voimin lapsettomuusklinikallamme. Pikkumiehen leikkiessä lattialla lääkärille pääsyä odotellessamme huomasin toisen asiakaspariskunnan naisen alkavan itkeä. En voi sanoa varmasti, että me olisimme olleet tähän syyllisiä, mutta siltä se minusta kuitenkin tuntui. Tai niin minä sen ainakin otin. Tilanne oli meille täysin uusi - voisiko joku todella olla kateellinen meille? Ajatus oli niin vieras, että sitä oli vaikea käsittää.
Tilanteen ymmärrettyäni menin niin hämilleni, etten oikein tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä. Tuskin vastapuolta olisi lohduttanut, vaikka olisin kuinka todistellut että tämä pikkuherra on melkoinen taisteluvoitto. Sydän verellä sitä ei tee juurikaan eroa sen suhteen, onko lapsi vahinkolaukaus vai vuosikausien ivf-hoitojen lopputulos. Lapsi vain joko on tai sitten sitä ei ole. Uskon kyllä, että tilanteesta kävi selväksi, että pikkumies on ko. klinikan työn tulos, eikä mitään "tusinatavaraa".
Tämä kohtaaminen toi ensimmäistä kertaa konkreettisesti esille sen, että emme enää kuulu lapsettomien porukkaan - olo oli ulkopuolinen. Olen miettinyt tuota kohtaamista paljon jälkikäteen. Tällä hetkellä tuntuu, että emme oikein kuulu mihinkään porukkaan. Vaikka olen yhä henkisesti lapseton, niin fyysisesti sitä en ole. Toivoisin, että mielikin vielä kypsyisi jonakin päivänä sisäistämään, että emme ole enää lapsettomia. Menneisyyttään on kuitenkin vaikea muuttaa tai unohtaa - varsinkin jos sitä elämää on ehtinyt elää vuosia. Olisi kauhean ihanaa, jos kaikki olisikin hyvin heti sen jälkeen kun kaksi viivaa on ilmestynyt tikkuun tai viimeistään sitten kun lapsi on syntynyt. Aina se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Tai ainakaan minulle se ei sitä ole.
PS. Ja jottei kenenkään mielikuvitus ala liikaa laukata, niin kävin tsekkauttamassa tuolla lääkärillä aivan muita kuin lapsettomuusvaivoja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. marraskuuta 2017
maanantai 4. syyskuuta 2017
Myötäelämisen eli empatian jalo taito
Enkäpä sinäkin olet tavannut ihmisen tai ihmisiä, jolle kerrot jonkun huolen, eikä hän ota kuuleviin korviinsa tai kääntää jutun päälaelleen? Nämä ihmiset eivät osaa, eivätkä ehkä haluakaan osata asettua toisen ihmisen asemaan. Viimeiset vuodet ovat opettaneet minulle, että valitettavan harvalla meistä on myötäelämisen taito.
Kärsiessäni lapsettomuudesta sain karvaasti kokea, kuinka vaikeaa muiden on samaistua lapsettomuuden aiheuttamaan suruun. "Ajattele, että olet vapaa tekemään mitä vaan!" "Minulla on yksi tuttu, joka on kärsinyt lapsettomuudesta vielä pidempään kuin te". Näitä tahdittomia kommetteja voisi luetella loputtomiin. Se, että tilanteesta yritetään väkisin etsiä jotain positiivista tai toisaalta vähätellä sitä toteamalla, että itsellä tai jollakin tutulla on asiat vielä hullummin loukkaa, eikä suinkaan tuo lohtua. Siinä ikäänkuin todetaan: "Mitäs siinä kitiset, asiat voisivat olla hullumminkin?"
Vanhemmaksi tultuani olen huomannut, että tämä ihmisten kyvyttömyys empatiaan jatkuu myös vanhemmuuden saralle. "Mitäs siinä väsymystäsi valitat, kyllä meilläkin välillä valvottiin!" "Kaikki lapset valvottavat x-vuotiaiksi asti" "Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet". Nämä kommentit hiljentävät, eivätkä suinkaan kannusta jakamaan omia huolia. Ei siinä auta kitistä, että heräily tunnin välein joka yö on aavistuksen eri asia, kun herätä kerran tai kaksi yössä sillon tällöin. Olen väsynyt näihin jatkuviin taistelupareihin. Eikö minulla ole oikeutta kokea surua tai uupumusta? Jokaisen tahdittoman kommentin jälkeen huomaan käpertyväni hiukan syvemmälle itseeni.
Jos et kykene myötätuntoon, niin toivoisin edes malttia kommenttiesi kanssa! Mitä jos näiden tahdittomien kommenttien sijaan kysyisitkin: "Miten sinä voit? Voisinko jotenkin auttaa?" Se, että kuuntelee ja yrittää ymmärtää riittää.
Empatiaharjoituksia
Kärsiessäni lapsettomuudesta sain karvaasti kokea, kuinka vaikeaa muiden on samaistua lapsettomuuden aiheuttamaan suruun. "Ajattele, että olet vapaa tekemään mitä vaan!" "Minulla on yksi tuttu, joka on kärsinyt lapsettomuudesta vielä pidempään kuin te". Näitä tahdittomia kommetteja voisi luetella loputtomiin. Se, että tilanteesta yritetään väkisin etsiä jotain positiivista tai toisaalta vähätellä sitä toteamalla, että itsellä tai jollakin tutulla on asiat vielä hullummin loukkaa, eikä suinkaan tuo lohtua. Siinä ikäänkuin todetaan: "Mitäs siinä kitiset, asiat voisivat olla hullumminkin?"
Vanhemmaksi tultuani olen huomannut, että tämä ihmisten kyvyttömyys empatiaan jatkuu myös vanhemmuuden saralle. "Mitäs siinä väsymystäsi valitat, kyllä meilläkin välillä valvottiin!" "Kaikki lapset valvottavat x-vuotiaiksi asti" "Pienet lapset, pienet murheet. Isot lapset, isot murheet". Nämä kommentit hiljentävät, eivätkä suinkaan kannusta jakamaan omia huolia. Ei siinä auta kitistä, että heräily tunnin välein joka yö on aavistuksen eri asia, kun herätä kerran tai kaksi yössä sillon tällöin. Olen väsynyt näihin jatkuviin taistelupareihin. Eikö minulla ole oikeutta kokea surua tai uupumusta? Jokaisen tahdittoman kommentin jälkeen huomaan käpertyväni hiukan syvemmälle itseeni.
Jos et kykene myötätuntoon, niin toivoisin edes malttia kommenttiesi kanssa! Mitä jos näiden tahdittomien kommenttien sijaan kysyisitkin: "Miten sinä voit? Voisinko jotenkin auttaa?" Se, että kuuntelee ja yrittää ymmärtää riittää.
Empatiaharjoituksia
torstai 22. kesäkuuta 2017
Äidiksi yli viisikymppisenä?
Anna-lehti uutisoi viime viikolla SDP:n kansanedustaja Antti Lindtmanin, 34, ja hänen vaimonsa Kaija Stormbomin, 54, odottavan lasta. Raskaus on edennyt viidennelle kuukaudelle ja pitkään kaivatun perheenlisäyksen odotetaan syntyvän syyskuussa.
Suhtauduin tähän uutiseen aika ristiriitaisin fiiliksin. Iloitsen siitä, että tämän pariskunnan pitkä lapsettomuusmatka näyttäisi vihdoin tulevan päätökseen. Siitä en kuitenkaan iloitse, että tämä uutisointi jälleen kerran lisää ihmisten uskoa siihen, että vielä viisikymppisenäkin voi halutessaan perustaa perheen. Naisen omilla sukusoluilla tämä ei kuitenkaan todellisuudessa enää onnistu ja lisäksi raskauteen liittyy huomattavia riskejä. Yli 60 prosentilla 40-vuotiaista toiveet omasta, biologisesta lapsesta tulevat kaatumaan, hedelmöityshoidoista huolimatta.
Suhtauduin tähän uutiseen aika ristiriitaisin fiiliksin. Iloitsen siitä, että tämän pariskunnan pitkä lapsettomuusmatka näyttäisi vihdoin tulevan päätökseen. Siitä en kuitenkaan iloitse, että tämä uutisointi jälleen kerran lisää ihmisten uskoa siihen, että vielä viisikymppisenäkin voi halutessaan perustaa perheen. Naisen omilla sukusoluilla tämä ei kuitenkaan todellisuudessa enää onnistu ja lisäksi raskauteen liittyy huomattavia riskejä. Yli 60 prosentilla 40-vuotiaista toiveet omasta, biologisesta lapsesta tulevat kaatumaan, hedelmöityshoidoista huolimatta.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Ientulehdusta aiheuttava bakteeri voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista
Helsingin Sanomat uutisoi 14.6.2017 suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan jo pieni määrä ientulehdusta aiheuttavaa bakteeria syljessä voi lisätä riskiä lapsettomuuteen.
Tutkimukseen osallistui 256 tervettä hedelmällisessä iässä olevaa eteläsuomalaista naista. Naisten keski-ikä oli 29,2 vuotta ja ikäjakauma 19–42 vuotta. He olivat kaikki jättäneet ehkäisyn pois tarkoituksena tulla raskaaksi. Tutkimuksen alussa heille tehtiin suun tutkimus ja heiltä otettiin sylki- ja verinäytteet suun bakteerien ja niiden vasta-aineiden analysoimista varten. Sen jälkeen heitä seurattiin 12 kuukauden ajan.
Tutkimuksen mukaan Porphyromonas gingivalis -bakteerin löytyminen syljestä ja korkeat syljen tai seerumin vasta-aineet tälle bakteerille lisäsivät hedelmöittymättä jäämisen suhteellista riskiä lähes kolminkertaisesti. Vaarasuhde nousi jopa nelinkertaiseksi, mikäli useampi näistä tekijöistä täyttyi ja jos naisella oli sen lisäksi hampaiden kiinnityskudostuhoa.
Tässä tutkimuksessa tutkittiin kahta ientulehduksia aiheuttavaa bakteeria, joista toinen vaikutti lapsettomuuteen. Siitä voi päätellä, että kyseisessä bakteerissa on ominaisuus, joka vaikuttaa jotenkin hedelmällisyyteen. Kyse ei siis ole vain tulehduksen vaikutuksesta.
Tutkimus viittaa siihen, että iensairauksien bakteerit vaikuttavat koko kehoon hyvinkin pieninä määrinä, jo ennen kuin ikeniin on ehtinyt kehittyä selkeää näkyvää tulehdusta. Jatkotutkimuksia tarvitaan tämän yhteyden mekanismien selvittämiseksi.
Helsingin yliopiston tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikan kanssa, ja se on julkaistu Journal of Oral Microbiology -tiedelehdessä.
Tutkimukseen osallistui 256 tervettä hedelmällisessä iässä olevaa eteläsuomalaista naista. Naisten keski-ikä oli 29,2 vuotta ja ikäjakauma 19–42 vuotta. He olivat kaikki jättäneet ehkäisyn pois tarkoituksena tulla raskaaksi. Tutkimuksen alussa heille tehtiin suun tutkimus ja heiltä otettiin sylki- ja verinäytteet suun bakteerien ja niiden vasta-aineiden analysoimista varten. Sen jälkeen heitä seurattiin 12 kuukauden ajan.
Tutkimuksen mukaan Porphyromonas gingivalis -bakteerin löytyminen syljestä ja korkeat syljen tai seerumin vasta-aineet tälle bakteerille lisäsivät hedelmöittymättä jäämisen suhteellista riskiä lähes kolminkertaisesti. Vaarasuhde nousi jopa nelinkertaiseksi, mikäli useampi näistä tekijöistä täyttyi ja jos naisella oli sen lisäksi hampaiden kiinnityskudostuhoa.
Tässä tutkimuksessa tutkittiin kahta ientulehduksia aiheuttavaa bakteeria, joista toinen vaikutti lapsettomuuteen. Siitä voi päätellä, että kyseisessä bakteerissa on ominaisuus, joka vaikuttaa jotenkin hedelmällisyyteen. Kyse ei siis ole vain tulehduksen vaikutuksesta.
Tutkimus viittaa siihen, että iensairauksien bakteerit vaikuttavat koko kehoon hyvinkin pieninä määrinä, jo ennen kuin ikeniin on ehtinyt kehittyä selkeää näkyvää tulehdusta. Jatkotutkimuksia tarvitaan tämän yhteyden mekanismien selvittämiseksi.
Helsingin yliopiston tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikan kanssa, ja se on julkaistu Journal of Oral Microbiology -tiedelehdessä.
torstai 8. kesäkuuta 2017
"Se suuri kysymys, jota pitää juhlissa pelätä"
Meri Liukkosen kolumni Helsingin Sanomissa 6.6.2017 nosti esiin tahattomasti lapsettomien kohtaamat törpöt kysymykset ja kommentit. Voi kuinka usein olen itsekin joutunut näiden törppöjen ihmisten uteluiden kohteeksi, ja kuinka usein olenkaan joutunut kuuntelemaan kommentteja siitä, että elämäni on NIIIIN paljon helpompaa, kun minulla ei ole lapsia.
Voi sitä ahdistuksen määrää aina ennen juhlia. Ja miksei hautajaisiakin. Anoppini hautajaisissa törpöistä törpöin miehen serkku jaksoi jankata, että miksi meillä ei ole vieläkään lapsia. Olihan häistä tuolloin jo pitkälti toista vuotta. Sitä pakokauhun tunnetta näissä tilanteissa ei voi sanoin kuvailla. Vieläkin kurkkua kuristaa.
Mitä kulloinenkin tahditon törppö oikein kuvitteli tietävänsä minun elämäni "helppoudesta"? Mitä hänelle kuului se, että meillä ei VIELÄKÄÄN ollut lapsia? Nämä tilanteet olivat aina niin tolkuttoman hämmentäviä ja kiusallisia, että menin järjestäen sanattomaksi.
Voi sitä ahdistuksen määrää aina ennen juhlia. Ja miksei hautajaisiakin. Anoppini hautajaisissa törpöistä törpöin miehen serkku jaksoi jankata, että miksi meillä ei ole vieläkään lapsia. Olihan häistä tuolloin jo pitkälti toista vuotta. Sitä pakokauhun tunnetta näissä tilanteissa ei voi sanoin kuvailla. Vieläkin kurkkua kuristaa.
Mitä kulloinenkin tahditon törppö oikein kuvitteli tietävänsä minun elämäni "helppoudesta"? Mitä hänelle kuului se, että meillä ei VIELÄKÄÄN ollut lapsia? Nämä tilanteet olivat aina niin tolkuttoman hämmentäviä ja kiusallisia, että menin järjestäen sanattomaksi.
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Lääkäri käytti hedelmöityshoidoissa omaa spermaansa?
Tällä viikolla otsikoihin on taas noussut tämä nyt jo edesmennyt hollantilaislääkäri Jan Karbaat, jonka epäillään käyttäneen hedelmöityshoidoissa omaa spermaansa. Hänen uskotaan saaneen jopa 60 biologista lasta. Melkoinen velikulta.
Tämä herätti taas pohtimaan luovutettujen sukusolujen merkitystä. Tätäkin asiaa tuli lapsettomuushoitojen aikana pohdiskeltua enemmänkin. Monille lahjasukusolut (munasolut tai siittiöt, joskus molemmat eli lahja-alkio) ovat ainut tie saada toivottu lapsi. Osalle asia selviää jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsettomuustutkimuksia, osa päätyy lahjasukusoluhoitoihin vasta lukuisten tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen.
Nykyinen hedelmöityshoitolaki takaa lahjasukusoluhoidon kautta syntyneelle lapselle oikeuden saada täysi-ikäisenä tietoonsa sukusolun lahjoittaja. Tiedon saannin edellytyksenä on, että vanhemmat kertovat lapselle, miten hän on saanut alkunsa. Vanhempia ei kuitenkaan ole tähän lailla velvoitettu. Nyky-yhteiskunnassa asiaa on lähes mahdoton pitää salassa, vaikka moni vanhempi sitä ehkä toivoisikin.
Henkilökohtaisesti koen, että vanhemmuus ei edellytä biologista sidettä. Vanhemmuus on jotakin aivan muuta kuin yhteiset geenit. Itse en siis näe vanhemmuuden kannalta merkitystä sillä, onko lapsi saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla tai onko hänet esimerkiksi adoptoitu. Ymmärrän kuitenkin täysin sen surun, jonka lahjasukusoluhoitoihin tai adoptioon päätyvä joutuu asian tiimoilta käymään läpi päässään. Ovi yhteiseltä biologiselta lapselta sulkeutuu ja siihen liittyy melkoisesti tunteita. Alkuperäiselle unelmalle on jätettävä hyvästit. Osalla on aikaa sopeutua ajatukseen vuosia, toisille asia saattaa tulla eteen hyvinkin nopeasti.
Minua on hämmentänyt se, että luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneet ja adoptoidut lapset kokevat usein suurta tuskaa biologisista juuristaan. En täysin pysty ymmärtämään, miksi lapset kokevat nämä biologiset sukujuuret niin merkityksellisenä. Jotenkin kummalla tavalla loukkaannun näiden kaikkien lahjasukusoluvanhempien ja adoptiovanhempien puolesta. Eivätkö nämä lapset anna arvoa vanhemmuudelle? Onko vanhemmuus heistä vain biologiaa?
Tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että tieto biologisesta alkuperästä on lapsen identiteetin kehittymisen kannalta tärkeää. Tässäkin asiassa pätee vanha totuus siitä, että tämänkin pystyy luultavasti ymmärtämään vain ollessaan itse tässä asemassa.
Tämä herätti taas pohtimaan luovutettujen sukusolujen merkitystä. Tätäkin asiaa tuli lapsettomuushoitojen aikana pohdiskeltua enemmänkin. Monille lahjasukusolut (munasolut tai siittiöt, joskus molemmat eli lahja-alkio) ovat ainut tie saada toivottu lapsi. Osalle asia selviää jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsettomuustutkimuksia, osa päätyy lahjasukusoluhoitoihin vasta lukuisten tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen.
Nykyinen hedelmöityshoitolaki takaa lahjasukusoluhoidon kautta syntyneelle lapselle oikeuden saada täysi-ikäisenä tietoonsa sukusolun lahjoittaja. Tiedon saannin edellytyksenä on, että vanhemmat kertovat lapselle, miten hän on saanut alkunsa. Vanhempia ei kuitenkaan ole tähän lailla velvoitettu. Nyky-yhteiskunnassa asiaa on lähes mahdoton pitää salassa, vaikka moni vanhempi sitä ehkä toivoisikin.
Henkilökohtaisesti koen, että vanhemmuus ei edellytä biologista sidettä. Vanhemmuus on jotakin aivan muuta kuin yhteiset geenit. Itse en siis näe vanhemmuuden kannalta merkitystä sillä, onko lapsi saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla tai onko hänet esimerkiksi adoptoitu. Ymmärrän kuitenkin täysin sen surun, jonka lahjasukusoluhoitoihin tai adoptioon päätyvä joutuu asian tiimoilta käymään läpi päässään. Ovi yhteiseltä biologiselta lapselta sulkeutuu ja siihen liittyy melkoisesti tunteita. Alkuperäiselle unelmalle on jätettävä hyvästit. Osalla on aikaa sopeutua ajatukseen vuosia, toisille asia saattaa tulla eteen hyvinkin nopeasti.
Minua on hämmentänyt se, että luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneet ja adoptoidut lapset kokevat usein suurta tuskaa biologisista juuristaan. En täysin pysty ymmärtämään, miksi lapset kokevat nämä biologiset sukujuuret niin merkityksellisenä. Jotenkin kummalla tavalla loukkaannun näiden kaikkien lahjasukusoluvanhempien ja adoptiovanhempien puolesta. Eivätkö nämä lapset anna arvoa vanhemmuudelle? Onko vanhemmuus heistä vain biologiaa?
Tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että tieto biologisesta alkuperästä on lapsen identiteetin kehittymisen kannalta tärkeää. Tässäkin asiassa pätee vanha totuus siitä, että tämänkin pystyy luultavasti ymmärtämään vain ollessaan itse tässä asemassa.
perjantai 26. toukokuuta 2017
Yle.fi: Heidi Kaprion kokemus lapsettomuudesta
Yle julkaisi verkkosivuillaan 21.5.2017 Heidi Kaprion tarinan lapsettomuudesta.
Nämä tunteet ovat varmasti useimmille lapsettomille tuttuja.
"Ketsuppipullot lentelivät seinään, kun lähipiiristä kantautui vauvauutisia – lapsettomuushoidot olivat Heidi Kapriolle rankka kokemus.
Kun lasta ei toiveista huolimatta kuulunut, Heidi Kapriosta tuntui, että kaikkialla näkyi lastenvaunuja. Vielä pahemmalta tuntui, kun vuosien yrittämisenkään jälkeen lääkärit eivät ottaneet häntä todesta."
Nämä tunteet ovat varmasti useimmille lapsettomille tuttuja.
perjantai 12. toukokuuta 2017
Lapsettomien lauantai 13.5.2017
Huomenna vietetään lapsettomien lauantaita, joka muistuttaa, että äitiys tai isyys ei ole itsestäänselvyys. Lapsettomien lauantaita vietetään äitienpäiväviikonloppuna, joka on monille tahattomasti lapsettomille yksi vuoden vaikeimmista viikonlopuista.
Lapsia ei vain ”tehdä”. Niistä haaveillaan ja niitä toivotaan - moni pari vuosien ja vuosien ajan. Joka viides suomalaispari kokee lapsettomuuden jossain vaiheessa, joten tahaton lapsettomuus koskettaa hyvin monia. Lapsettomuuteen liittyy monia erilaisia kipeitä, koskettavia, ahdistavia, iloisia, toiveikkaita, onnellisia ja murskaavia tunteita, joita voi olla vaikea sivustaseuraajan ymmärtää.
Lapsettomien lauantain tapahtumia löydät Simpukan sivuilta täältä.
Simpukka ry:n blogi: Tahattomasti lapsettoman kohtaaminen: myötäelä ja kuuntele!
Yli pyykkivuorten -blogi: "Älä anna lapsettomalle vinkkejä lapsen saamiseen"
Lähde: Simpukka ry
tiistai 25. huhtikuuta 2017
Raisa Kyllikki Ranta: Odotus
"Odotus on valokuvateos viidestä naisesta ja heidän kohtaamastaan lapsettomuudesta. Valokuvaaja Raisa Kyllikki Ranta on palannut kuvattavineen näiden lapsettomuuden kannalta merkityksellisiin paikkoihin yhdeksän kuukauden välein viiden vuoden ajan. Tarinat on kirjoittanut toimittaja Anna Pihlajaniemi." (maahenki.fi)Helsingin Sanomat kirjoitti Elämä-osiossaan 27.3.2017 valokuvaaja Raisa Kyllikki Rannan tuoreesta valokuvakirjasta Odotus. Jutun innoittamana hankin kirjan myös meidän kirjahyllyyn. Teos päätyi sinne Kaisu Joupin Tyhjä syli -kirjan viereen. Tyhjä syli -kirjassa oli kuvattu kohtukuoleman kokeneita naisia, Odotus-kirjassa lapsettomuuden.
Aiemmin minuun teki syvän vaikutuksen Elina Brotheruksen Carpe Fucking Diem -valokuvakirja. Koin, että Brotheruksen valokuvista välittyi todella hyvin lapsettomuuteen liittyvät tunteet: toivo, pettymys ja viha. Tekstiä ei tarvittu. Tätä selittää varmasti paljolti se, että Brotheruksen valokuvakirja on henkilökohtainen - kirja kuvaa Brotheruksen omia kokemuksia lapsettomuudesta ja sen hoidosta.
On todella haastavaa kertoa kuvin tai sanoin, miltä lapsettomuus tai lapsettomuushoidot tuntuvat - varsinkaan, jos ei tiedä itse, miltä ne tuntuvat. Miten kuvata sitä pettymystä, surua, vihaa, epätoivoa, toivoa ja kaipuuta? Odotus-kirjan parasta antia ovat kuvattavien omat kuvat ja tekstit. Niistä välittyy parhaiten tunne. Oma poimintani Odotus-kirjasta olisi kuva, jossa nainen on leikannut kuvaan reiän vatsansa kohdalle.
Se, mitä näistä kirjoista ei yhdestäkään puutu, on rohkeus - ne ovat rohkeita ulostuloja kaikilta kuvattavilta. On rohkeaa antaa kasvonsa jollekin näin intiimille asialle. Minusta tuskin olisi siihen - harvasta on. Ne herättävät myös keskustelua lapsettomuudesta - sekä hyvässä että pahassa. Mutta herättävät kuitenkin. Se on aina hyvä asia.
Nämä valokuvateokset herättävät aina ajatusleikin, että minkälaisella kuvalla itse kuvaisin lapsettomuuden - ja miksei samalla kohtukuolemankin - minussa herättämiä tunteita. Yksi sellainen kuva voisi olla tummaan lampeen tai suohon uppoaminen. Pinnalla olisi enää ainoastaan toinen käsi. Joskus olen myös pohtinut, että miten voisi yhdellä kuvalla kuvata lapsettomuuden aiheuttamaa ulkopuolisuuden tunnetta - sosiaalista eristäytyneisyyttä. Monissa sarjakuvissa siinä on onnistuttu hyvin, mutta entä yhdellä kuvalla? Vaikeaa se olisi.
torstai 19. tammikuuta 2017
1.8.2016 - Elämäni ihmeellisin päivä!
1.8.2016 syntyi perheeseemme pieni keskospoika. Pienen miehen ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat sairaalassa keuhkojen kypsymättömyyden vuoksi. Alun raastavien hetkien jälkeen olemme kuitenkin päässeet elämään tavallista keskosvauva-arkea. Vauva-arki on osoittautunut sen verran kiireiseksi, että bloggailulle ei ole jäänyt aikaa eikä energiaa. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tältä osin tullessaan.
Lapsettomuus kokemuksena ei häviä koskaan. Eivätkä tietysti mitkään pitkälle lapsettomuusmatkallemme mahtuneet rankat kokemukset. Ne luovat varjonsa myös tähän hetkeen valtavana menettämisen pelkona ja syyllisyyden tunteina epätavanomaisista raskauksista (tavallinen raskaus ei minulta näköjään onnistu...). Nyt yritämme kuitenkin nauttia tästä hetkestä!
Sinulle vielä lapseton toivon matkallesi voimia ja rohkeutta. Yritä olla menettämättä toivoa, sillä sitä yleensä on.
Arja Koriseva - Sylillinen kultaa
Kun poskelleen painan
mä hellästi suukon
hän untensa mailla vain on
Tuo pienistä pienin
on suurista suurin
ja ihme niin uskomaton
Sylillinen kultaa mulle
suotiin kun hänet mä
rinnallein sain
Sylillinen kultaa meille
tuotiin ja vihdoin hän
on ilonain
Toive niin suuri
on täyttynyt juuri
Tuo pikkuinen meidän on
Elämän uuden
sen vaikuttavuuden
nyt nään ja oon sanaton
Sylillinen kultaa meille
tuotiin ja todeksi
sain unelmain
lauantai 9. heinäkuuta 2016
Väitöstutkimus: Pakastetun alkion siirto on turvallista
Koeputkihedelmöityksessä tehtävä pakastetun alkion siirto on turvallista. Siitä alkunsa saaneilla lapsilla ei ole muita lapsia enempää synnynnäisiä epämuodostumia eikä sairauksia, totesi väitöskirjatutkimuksessaan LL Sari Pelkonen.
Pakastetun alkion siirrosta alkaneessa raskaudessa sikiö kehittyy alkuviikkoina hormonaalisesti luonnollisemmassa ympäristössä kuin raskaudessa, joka on alkanut koeputkihedelmöityshoidon yhteydessä tehdystä alkionsiirrosta eli tuoresiirrosta.
Pelkosen tutkimus osoitti myös, että pakastetun alkion siirrosta alkunsa saaneilla lapsilla oli pienempi riski syntyä ennenaikaisina ja pienipainoisina kuin tuorealkion siirrosta alkunsa saaneilla. Pakastetun alkion siirrosta alkunsa saaneilla lapsilla oli kuitenkin suurempi riski syntyä isokokoisina suhteessa raskausviikkoihin.
Tutkimuksen aineistona olivat vuosina 1995–2006 lapsettomuushoidoissa käyneet naiset, joiden raskaus oli alkanut pakastetun alkion siirrosta ja päättynyt 1830 lapsen syntymään, sekä naiset, joiden raskaus oli alkanut tuorealkion siirrosta ja päättynyt 2942 lapsen syntymään. Verrokkijoukkona oli 31 243 lasta, jotka olivat saaneet alkunsa ilman hoitoja.
Suomessa siirryttiin keinohedelmöityshoidoissa 2000-luvun alussa yhden alkion siirtoon ja pakastetun alkion siirrot yleistyivät. Yhden alkion siirto aiemman useamman sijasta parantaa äidin ja lapsen turvallisuutta.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on hyvin toimiva alkioiden pakastusjärjestelmä ja maat ovat edelläkävijöitä alkioiden pakastuksessa. Vuonna 2014 Suomessa syntyi keinohedelmöityshoidon avulla 1963 lasta, joista 730 oli saanut alkunsa pakastetun alkion siirrosta.
Lääketieteen lisensiaatti Sari Pelkosen väitöskirja Frozen embryo transfer. Early pregnancy, perinatal outcomes, and health of singleton children (Pakastetun alkion siirto. Raskauden kulku ja lasten terveys) tarkastettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 17.6.2016.
Lähde: Oulun yliopisto
Pakastetun alkion siirrosta alkaneessa raskaudessa sikiö kehittyy alkuviikkoina hormonaalisesti luonnollisemmassa ympäristössä kuin raskaudessa, joka on alkanut koeputkihedelmöityshoidon yhteydessä tehdystä alkionsiirrosta eli tuoresiirrosta.
Pelkosen tutkimus osoitti myös, että pakastetun alkion siirrosta alkunsa saaneilla lapsilla oli pienempi riski syntyä ennenaikaisina ja pienipainoisina kuin tuorealkion siirrosta alkunsa saaneilla. Pakastetun alkion siirrosta alkunsa saaneilla lapsilla oli kuitenkin suurempi riski syntyä isokokoisina suhteessa raskausviikkoihin.
Tutkimuksen aineistona olivat vuosina 1995–2006 lapsettomuushoidoissa käyneet naiset, joiden raskaus oli alkanut pakastetun alkion siirrosta ja päättynyt 1830 lapsen syntymään, sekä naiset, joiden raskaus oli alkanut tuorealkion siirrosta ja päättynyt 2942 lapsen syntymään. Verrokkijoukkona oli 31 243 lasta, jotka olivat saaneet alkunsa ilman hoitoja.
Suomessa siirryttiin keinohedelmöityshoidoissa 2000-luvun alussa yhden alkion siirtoon ja pakastetun alkion siirrot yleistyivät. Yhden alkion siirto aiemman useamman sijasta parantaa äidin ja lapsen turvallisuutta.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on hyvin toimiva alkioiden pakastusjärjestelmä ja maat ovat edelläkävijöitä alkioiden pakastuksessa. Vuonna 2014 Suomessa syntyi keinohedelmöityshoidon avulla 1963 lasta, joista 730 oli saanut alkunsa pakastetun alkion siirrosta.
Lääketieteen lisensiaatti Sari Pelkosen väitöskirja Frozen embryo transfer. Early pregnancy, perinatal outcomes, and health of singleton children (Pakastetun alkion siirto. Raskauden kulku ja lasten terveys) tarkastettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 17.6.2016.
Lähde: Oulun yliopisto
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Tanskalaistutkimus: Kolme neljästä hedelmöityshoitoa saaneista saa vauvan
Helsingin Sanomat uutisoi tänään 5.7. tiedesivuillaan tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan valtaosa naisista, jotka saavat hoitoa lapsettomuuteen, saa vauvan viiden vuoden kuluessa. Lapsettomuushoitoihin tulevilla vanhemmilla on tanskalaistutkimuksen mukaan 75 prosentin todennäköisyys saada vauva. Tutkituista naisista 57 prosenttia synnytti vauvan hoidon avulla. Lisäksi 14 prosenttia oli tullut raskaaksi joko hoitojen loputtua tai niiden välissä. Yli puolet aineiston vauvoista syntyi kahden vuoden aikana hoitojen aloituksesta. Eniten raskauden onnistumiseen vaikutti naisen ikä. Alle 35-vuotiaiden vauvaprosentti oli 80 ja 35-40-vuotiaiden 60,5. Yli nelikymppisistäkin lapsen sai 26 prosenttia.
Samalla on hyvä muistaa, että jäljelle jää ne 25 prosenttia, jotka eivät saa hedelmöityshoidoillakaan lasta.
Tanskalaista tutkimusta esitellään ESHRE (European Society of Human Reproduction and Embryology) -kongressissa Helsingissä keskiviikkona.
Samalla on hyvä muistaa, että jäljelle jää ne 25 prosenttia, jotka eivät saa hedelmöityshoidoillakaan lasta.
Tanskalaista tutkimusta esitellään ESHRE (European Society of Human Reproduction and Embryology) -kongressissa Helsingissä keskiviikkona.
perjantai 1. heinäkuuta 2016
ESHRE Helsinki 3.-6.7.2016
Helsinki toimii tämän vuotisen ESHRE (European Society of Human Reproduction and Embryology) -kongressin näyttämönä 3.-6.7.2016. Kyseinen kansainvälinen kongressi kerää arviolta 8000 osallistujaa, joten pääkaupunkimme vilisee siis muutaman päivän kuluttua lapsettomuuden asiantuntijoita. Kongressin ohjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta - toivottavasti antina on paljon uutta ja hyödyllistä tutkimustietoa!
"Political statement
The aim of ESHRE is to provide a forum for the exchange and discussion of new clinical and scientific ideas. The Society, in good faith, assumes that all participants will respect the non-political nature of our annual meeting."
lauantai 7. toukokuuta 2016
Hyvää Lapsettomien lauantaita!
Jaan tähän Simpukka ry:n Facebook-terveiset näin Lapsettomien lauantaina:
"Tänään vietetään Lapsettomien Lauantaita 23. kerran. Lapsettomien lauantaita viettämällä haluamme muistuttaa, että vanhemmuus ei ole koskaan itsestään selvää: kaikki naiset eivät ole äitejä eivätkä miehet isiä. Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä pariskuntaa. Lapsettomuus voi johtua myös elämäntilanteesta, kuten siitä, että ei ole puolisoa.
Lapseton saa usein monenlaisia neuvoja läheisiltään. Tässä muutamia vinkkejä kuinka voit tukea läheistäsi."
perjantai 29. huhtikuuta 2016
Simpukka-viikko 2.-8.5.2016 ja Lapsettomien lauantai 7.5.2016
Simpukka-viikkoa vietetään 2.-8.5.2016 ja Lapsettomien lauantaita 7.5.2016. Viikon aikana järjestetään vertaistuellisia tapahtumia ympäri Suomea. Simpukka-viikon ja Lapsettomien lauantain tapahtumia: http://www.simpukka.info/simpukka-viikon-lapsettomien-lauantain-tapahtumia/
Mikä ihmeen Lapsettomien lauantai? Lapsettomien lauantai herättää tunteita. Teemapäivän tarkoituksena ei ole vääntää veistä lasta toivovien haavoissa eikä viedä keneltäkään vanhemmuuden iloa. Lapsettomien lauantai syntyi 21 vuotta sitten tarpeesta tuoda tahatonta lapsettomuutta näkyväksi.
Ajankohta ennen äitienpäivää ei tietenkään ole sattumaa. Toukokuun toisella viikolla joka paikassa hehkutetaan äitiyden ihanuutta. Tarkoituksena on tuoda esiin, että kaikki eivät toiveistaan huolimatta ole vanhempia. Vanhemmuus on yhä oletusarvo: kaikkien naisten oletetaan olevan äitejä ja miesten isiä. Tahattomasti lapsettomat jäävät helposti ulkopuolelle.
On aivan totta, että kaikki eivät halua lapsia. Lapsettomien lauantaina huomioidaan tahattomasti lapsettomat. Heitä on paljon, sillä joka viides pariskunta kohtaa sen, ettei lasta toiveista huolimatta kuulu. Ilman lapsiakin voi elää antoisaa elämää, mutta jos lapsia toivoo, on toiveen toteutumattomuutta täysi oikeus surra.
Miten Lapsettomien lauantaita sitten voi viettää? Lapsettomuus muuttaa muotoaan vuosien varrella, niinpä Lapsettomien lauantaita voi viettää niin kuin parhaalta tuntuu. Voi surra toteutumattomia toiveita. Jos pahin kriisi on ohitettu, voi keskittyä positiivisiin asioihin: tehdä asioita, jotka eivät lapsiperheenä onnistuisi. Arvostaa sitä hyvää, mitä elämässä on: puolisoa, eläinystäviä, työpaikkaa tai vaikka lapsettomuuden jälkeen saatuja lapsia. Voi tuntea kuuluvansa lapsettomien yhteisöön, se ainakin on varmaa.
Lue lisää kampanjasta: http://www.simpukka.info/yksiviidesta/
Lähde: Simpukka ry
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Maaret Kallio: "Lapsettomuus tekee kipeää – silti ajattelemme, että aihetta voi kommentoida miten haluaa"
"Lapsettomuus on suru, jota ei hienoin sanankääntein tai virkistävin näkökulmin voi tuskattomaksi haihduttaa. Kun sanoille ei löydy ratkaisevaa paikkaa, käänteentekeväksi nousee läheisen kyky pysähtyä ja kiinnostua toisen elämästä. Lohtu ei ala tietämällä, vaan kysymällä. Miten sinä voit? Miten voin auttaa? Miten haluat asiasta puhuttavan?
Se, että yrittää ymmärtää, riittää hyvään rinnalla kulkemiseen."
Maaret Kallio kirjoitti 6.4.2016 blogissaan "Lujasti lempeä!" osuvasti siitä, miten ulkopuoliset saattavat suhtautua lapsettomuuteen. Suosittelen lukemaan! Kirjoituksen voit lukea täältä: http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1459907261666
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Pohdintoja sijaissynnytyksestä
Sijaissynnytys on yksi omia "lempiaiheitani" lapsettomuuden saralla. Ensimmäisen kerran pohdiskelin asiaa syvällisemmin muutama vuosi sitten luettuani Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä olleen jutun pariskunnasta joka ryhtyi sijaissynnytysjärjestelyyn Venäjällä. Kirjoitinkin sijaissynnytykseen liittyen blogiini jo aiemmin jutun "Siirtokohtu vs. vuokrakohtu vs. lainakohtu". Tuossa jutussa pohdin, että mitä järkeä on äärimmäisen haastavassa kohdunsiirrossa kun sijaissynnytyskin olisi mahdollista.
Helsingin Sanomat kirjoitti huhtikuussa parikin eri juttua sijaissynnytyksestä. Ensinnäkin HS Elämä -sivuilla 7.4.2016 kerrottiin naisesta, joka oli vuokrannut kohdun Yhdysvalloista. Juttu herätti melko ristiriitaisia fiiliksiä. Tietysti tuntui hienolta, että tämä pariskunta sai toteutettua unelmansa lapsesta. Toisaalta tuo ei olisi se tapa, jolla itse toivoisin sijaissynnytyksiä hoidettavan. Jotenkin tämä juttu kuvastaa surullisesti ihmisten epätasa-arvoisuutta. Rahalla saa ja hevosella pääsee... Mitenkäs ne, joilla ei ole varaa sijoittaa 100 000 euroa sijaissynnytykseen ulkomailla?
Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi juttu herätti myös pohdintoja siitä, että minkälaisia eettisiä ongelmia ulkomailla tehtäviin sijaissynnytyksiin liittyy. Yhdysvalloissa ei ole suuria ongelmia liittyen sijaissynnyttäjän asemaan tai olosuhteisiin liittyen (vrt. esim. Intia), mutta sijaissynnytysten kaupallisuus tuo mukanaan omat ongelmansa. Kaupallinen sijaissynnytys eli ns. kohdunvuokraus tarkoittaa siis tilannetta, jossa sijaissynnyttäjälle maksettaan palkkio. HS:n jutussa ollut yhdysvaltalainen sijaissynnyttäjä kertoo, että hän ei olisi lähtenyt järjestelyyn vastikkeetta. Samalla sijaissynnyttäjä toteaa, että ei enää lähtisi myöskään kaksosraskauteen. Jonkinlaiselta hyväksikäytöltä tämäkin tuntui. Sijaissynnyttäjän motiivi oli kuitenkin raha. Vielä suuremmaksi ongelmaksi näkisin kuitenkin tuon kaksosraskauden.
Tämä suomalainen pariskunta oli siis toivonut kaksosia, sillä toisen lapsen hinnaksi tulisi näin ollen vain 5000 dollaria lisää. Tässä yhteydessä ei siis pohdittu riskejä, joita kaksosuus aiheuttaa niin kaksosille itselleen kuin sijaissynnyttäjällekin. Raha ratkaisi. Tällaiseen järjestelyyn ei Suomessa olisi lähdetty. Suomessa tehdään pääasiassa vain yhden alkion siirtoja, ja mikäli siirretään kaksi alkiota, niin taustalla on yleensä useita tuloksettomia alkion siirtoja (eli on odotettavissa että kummastakin tuskin alkaa raskautta). Kaksosraskauksia pyritään siis kaikin tavoin Suomessa välttämään juurikin niihin liittyvien riskien vuoksi. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä totean, että tämä on oikea tapa toimia niin äidin kuin syntymättömän lapsenkin kannalta. Tässä on tullut koettua, että ihan siitä yhdestäkin alkiosta voi jakautua vielä kohdussa kaksi, ja jopa useammassa eri raskaudessa...
Kirsikkana kakun päällä tämä suomalainen pariskunta oli toivonut tyttöä ja poikaa. Yhdysvalloissa on ihan ok tutkia alkiolta sukupuolikromosomit pelkästään sukupuolenselvittämismielessä. Tämä ei ole mahdollista Suomessa. Suomessa ei siis ole mahdollista tietää alkion sukupuolta ennen siirtoa (paitsi sellaisessa tilanteessa, jossa pariskunnalla olisi ainoastaan toiselle sukupuolelle siirtyvä geneettinen sairaus). Minusta on väärin tutkia sukupuolta alkiosta ilman terveydellistä syytä. Tämäkin asia on siis mielestäni eettisesti paremmin Suomessa. Yhdysvalloissa ja muissa maissa, joissa näitä kaupallisia sijaissynnytyksiä tehdään, niitä tehdään myös mukavuussyistä. Ettei kroppa vaan kulahda raskaudesta jne. - tiedättehän ;-) Tällaiseen hölynpölyynkään ei Suomessa tehtävissä sijaissynnytyksissä lähdettäisi, sillä syiden tulisi olla lääketieteelliset.
Lapsettomuuslääkäri Eero Varila kiteyttikin erinomaisesti yllä mainitut pohdintani HS Mielipide -sivuilla 10.4.2016. Eero totesi, että sijaissynnytysten kieltäminen Suomessa on eettisesti arveluttavaa, sillä meillä sijaissynnytykset tehtäisiin ainoastaan ei-kaupallisin perustein, pelkästään lääketieteellisistä syistä, eettisesti oikealla tavalla sekä kaikkien osapuolten edut ja oikeudet huomioiden.
Eero nosti mielipidekirjoituksessaan esille myös toisen Helsingin Sanomien Kotimaa -sivuilla 8.4.2016 olleen jutun sijaissynnytyksiin liittyen, joissa Pelastakaa Lapset Ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta toteaa sijaissynnytyksistä seuraavaa: "On olemassa riski, että käydään kauppaa syntymättömällä lapsella. Lailla riskiä voisi rajoittaa, mutta silti jäisi ongelma, että tilanne olisi lapselle hämmentävä. Lapsella on oikeus saada tietää alkuperänsä. Lääketiede mahdollistaa nykyisin asioita, joihin ihmisen psyyke ei kovin helposti taivu."
Pidän kommenttia hämmentävänä, kuten Eerokin. Erityisen hämmentävää, että kommentti tuli adoptioita järjestävän järjestön pääsihteerin suusta. Jotenkin mieltäisin, että adoptio vaatii tässä alkuperämielessä lapselta eniten sopeutumista. Lisäksi tulisi muistaa, että vanhemmuuteen tarvitaan muutakin kuin vanhemman ja lapsen biologinen side. Sijaissynnytyksissä tosin yleensä on myös tämä biologinen side. Sijaissynnytyksissä käytetään usein pariskunnan omia sukusoluja (esim. kohduttomuus ei tarkoita munasarjattomuutta) tai mahdollisesti toisen vanhemman sukusolut on luovutettuja eli saatu joltakin kolmannelta osapuolelta eli sijaissynnyttäjä kantaa kohdussaan useimmiten lasta, joka ei ole biologisesti hänen.
Toisekseen nostaisin esiin, että Suomessa tehdään koko ajan lapsettomuushoitoja luovutetuilla sukusoluilla (joko luovutetut siittiöt tai munasolut) ja tämä on sujunut ongelmitta ja se on täysin sallittua. Mikä tekisi tästä samasta asiasta niin kovin ongelmallista sijaissynnytyksen yhteydessä - en ymmärrä. Tämän seikan myös Eero nostaa kirjoituksessaan esille.
Minusta ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisi sallia Suomessa. Minusta olisi kuitenkin väärin sallia sijaissynnytykset vain rajatulle joukolle, esimerkiksi kohduttomille, ja samaan aikaan kieltää muilta, esimerkiksi naisilta, jotka eivät muun sairauden (esim. sydänviat, kohdun rakenneviat jne.) vuoksi voi synnyttää. Ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisikin minusta Suomessa sallia yhdenvertaisuuden nimissä kaikille naisille, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi synnyttää.
Helsingin Sanomat kirjoitti huhtikuussa parikin eri juttua sijaissynnytyksestä. Ensinnäkin HS Elämä -sivuilla 7.4.2016 kerrottiin naisesta, joka oli vuokrannut kohdun Yhdysvalloista. Juttu herätti melko ristiriitaisia fiiliksiä. Tietysti tuntui hienolta, että tämä pariskunta sai toteutettua unelmansa lapsesta. Toisaalta tuo ei olisi se tapa, jolla itse toivoisin sijaissynnytyksiä hoidettavan. Jotenkin tämä juttu kuvastaa surullisesti ihmisten epätasa-arvoisuutta. Rahalla saa ja hevosella pääsee... Mitenkäs ne, joilla ei ole varaa sijoittaa 100 000 euroa sijaissynnytykseen ulkomailla?
Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi juttu herätti myös pohdintoja siitä, että minkälaisia eettisiä ongelmia ulkomailla tehtäviin sijaissynnytyksiin liittyy. Yhdysvalloissa ei ole suuria ongelmia liittyen sijaissynnyttäjän asemaan tai olosuhteisiin liittyen (vrt. esim. Intia), mutta sijaissynnytysten kaupallisuus tuo mukanaan omat ongelmansa. Kaupallinen sijaissynnytys eli ns. kohdunvuokraus tarkoittaa siis tilannetta, jossa sijaissynnyttäjälle maksettaan palkkio. HS:n jutussa ollut yhdysvaltalainen sijaissynnyttäjä kertoo, että hän ei olisi lähtenyt järjestelyyn vastikkeetta. Samalla sijaissynnyttäjä toteaa, että ei enää lähtisi myöskään kaksosraskauteen. Jonkinlaiselta hyväksikäytöltä tämäkin tuntui. Sijaissynnyttäjän motiivi oli kuitenkin raha. Vielä suuremmaksi ongelmaksi näkisin kuitenkin tuon kaksosraskauden.
Tämä suomalainen pariskunta oli siis toivonut kaksosia, sillä toisen lapsen hinnaksi tulisi näin ollen vain 5000 dollaria lisää. Tässä yhteydessä ei siis pohdittu riskejä, joita kaksosuus aiheuttaa niin kaksosille itselleen kuin sijaissynnyttäjällekin. Raha ratkaisi. Tällaiseen järjestelyyn ei Suomessa olisi lähdetty. Suomessa tehdään pääasiassa vain yhden alkion siirtoja, ja mikäli siirretään kaksi alkiota, niin taustalla on yleensä useita tuloksettomia alkion siirtoja (eli on odotettavissa että kummastakin tuskin alkaa raskautta). Kaksosraskauksia pyritään siis kaikin tavoin Suomessa välttämään juurikin niihin liittyvien riskien vuoksi. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä totean, että tämä on oikea tapa toimia niin äidin kuin syntymättömän lapsenkin kannalta. Tässä on tullut koettua, että ihan siitä yhdestäkin alkiosta voi jakautua vielä kohdussa kaksi, ja jopa useammassa eri raskaudessa...
Kirsikkana kakun päällä tämä suomalainen pariskunta oli toivonut tyttöä ja poikaa. Yhdysvalloissa on ihan ok tutkia alkiolta sukupuolikromosomit pelkästään sukupuolenselvittämismielessä. Tämä ei ole mahdollista Suomessa. Suomessa ei siis ole mahdollista tietää alkion sukupuolta ennen siirtoa (paitsi sellaisessa tilanteessa, jossa pariskunnalla olisi ainoastaan toiselle sukupuolelle siirtyvä geneettinen sairaus). Minusta on väärin tutkia sukupuolta alkiosta ilman terveydellistä syytä. Tämäkin asia on siis mielestäni eettisesti paremmin Suomessa. Yhdysvalloissa ja muissa maissa, joissa näitä kaupallisia sijaissynnytyksiä tehdään, niitä tehdään myös mukavuussyistä. Ettei kroppa vaan kulahda raskaudesta jne. - tiedättehän ;-) Tällaiseen hölynpölyynkään ei Suomessa tehtävissä sijaissynnytyksissä lähdettäisi, sillä syiden tulisi olla lääketieteelliset.
Lapsettomuuslääkäri Eero Varila kiteyttikin erinomaisesti yllä mainitut pohdintani HS Mielipide -sivuilla 10.4.2016. Eero totesi, että sijaissynnytysten kieltäminen Suomessa on eettisesti arveluttavaa, sillä meillä sijaissynnytykset tehtäisiin ainoastaan ei-kaupallisin perustein, pelkästään lääketieteellisistä syistä, eettisesti oikealla tavalla sekä kaikkien osapuolten edut ja oikeudet huomioiden.
Tilanne olisi lapselle hämmentävä?
Eero nosti mielipidekirjoituksessaan esille myös toisen Helsingin Sanomien Kotimaa -sivuilla 8.4.2016 olleen jutun sijaissynnytyksiin liittyen, joissa Pelastakaa Lapset Ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta toteaa sijaissynnytyksistä seuraavaa: "On olemassa riski, että käydään kauppaa syntymättömällä lapsella. Lailla riskiä voisi rajoittaa, mutta silti jäisi ongelma, että tilanne olisi lapselle hämmentävä. Lapsella on oikeus saada tietää alkuperänsä. Lääketiede mahdollistaa nykyisin asioita, joihin ihmisen psyyke ei kovin helposti taivu."
Pidän kommenttia hämmentävänä, kuten Eerokin. Erityisen hämmentävää, että kommentti tuli adoptioita järjestävän järjestön pääsihteerin suusta. Jotenkin mieltäisin, että adoptio vaatii tässä alkuperämielessä lapselta eniten sopeutumista. Lisäksi tulisi muistaa, että vanhemmuuteen tarvitaan muutakin kuin vanhemman ja lapsen biologinen side. Sijaissynnytyksissä tosin yleensä on myös tämä biologinen side. Sijaissynnytyksissä käytetään usein pariskunnan omia sukusoluja (esim. kohduttomuus ei tarkoita munasarjattomuutta) tai mahdollisesti toisen vanhemman sukusolut on luovutettuja eli saatu joltakin kolmannelta osapuolelta eli sijaissynnyttäjä kantaa kohdussaan useimmiten lasta, joka ei ole biologisesti hänen.
Toisekseen nostaisin esiin, että Suomessa tehdään koko ajan lapsettomuushoitoja luovutetuilla sukusoluilla (joko luovutetut siittiöt tai munasolut) ja tämä on sujunut ongelmitta ja se on täysin sallittua. Mikä tekisi tästä samasta asiasta niin kovin ongelmallista sijaissynnytyksen yhteydessä - en ymmärrä. Tämän seikan myös Eero nostaa kirjoituksessaan esille.
Minusta ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisi sallia Suomessa. Minusta olisi kuitenkin väärin sallia sijaissynnytykset vain rajatulle joukolle, esimerkiksi kohduttomille, ja samaan aikaan kieltää muilta, esimerkiksi naisilta, jotka eivät muun sairauden (esim. sydänviat, kohdun rakenneviat jne.) vuoksi voi synnyttää. Ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisikin minusta Suomessa sallia yhdenvertaisuuden nimissä kaikille naisille, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi synnyttää.
maanantai 14. maaliskuuta 2016
HS: Esittelyssä Suomen ensimmäinen pakastetulla munasarjakudoksella alkuun saatettu vauva
Kerroin aiemmin, että Helsingin Sanomat uutisoi Suomen ensimmäisestä pakastetun munasarjakudoksen ansiosta alkuun saadusta raskaudesta. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa oli juttu tästä helmikuussa syntyneestä "ihmevauvasta". On hienoa, että tämä perhe sai vielä mahdollisuuden saada toisenkin lapsen. Toki on hyvä muistaa, että kaikille ei suoda sitä ensimmäistäkään.
Jutussa avattiin myös sitä, että milloin syöpähoitojen yhteydessä päädytään munasarjakudoksen pakastamiseen ja missä tilanteissa voidaan yrittää pakastaa munasoluja (yksinäinen nainen) tai hedelmöitettyjä alkioita (pariskunnat). Munasarjakudoksen pakastamiseen päädytään, mikäli hoitojen aloitus ei voi odottaa hetkeäkään. Mikäli hoitojen aloittamiseen menee useampia viikkoja, niin tällöin ehditään stimuloida munasarjoja ja kerätä ja pakastaa toivottavasti stimuloinnin seurauksena aikaansaadut munasolut ja mahdollisesti näistä hedelmöittyneet alkiot.
Oli sitten kyse munasarjakudoksen pakastamisesta tai alkioiden/ munasolujen pakastamisesta, ei ole mitään takuuta siitä, että näillä ennakoivilla toimenpiteillä myöhemmin saataisiin alkuun raskaus (tai lopulta peräti lapsi). Ne antavat kuitenkin edes jonkinlaisen mahdollisuuden tähän. Jutussa kerrotaankin, että munasarjakudos on onnistuttu siirtämään takaisin kolmessa tapauksessa (kaikki Tampereen yliopistosairaalassa) ja kaikilta näiltä kolmelta naiselta on saatu alkioita koeputkihedelmöityshoidoilla. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ainut alkanut raskaus. Synnytykseen johtavan raskauden alkamisen todennäköisyys on koeputkihedelmöityshoidoilla keskimäärin noin 20–40 % alkion siirtoa kohti (tuoresiirroissa hieman korkeampi todennäköisyys kuin pakastetun alkion siirroissa). Toisekseen siirretty munasarjakudos toimii ainoastaan rajallisen ajan. Summa summarum: aika moni asia saa mennä kohdalleen ennen kuin lapsi näistä hoidoista syntyy. Onnittelut siis tästä "lottovoitosta"!
Jutussa avattiin myös sitä, että milloin syöpähoitojen yhteydessä päädytään munasarjakudoksen pakastamiseen ja missä tilanteissa voidaan yrittää pakastaa munasoluja (yksinäinen nainen) tai hedelmöitettyjä alkioita (pariskunnat). Munasarjakudoksen pakastamiseen päädytään, mikäli hoitojen aloitus ei voi odottaa hetkeäkään. Mikäli hoitojen aloittamiseen menee useampia viikkoja, niin tällöin ehditään stimuloida munasarjoja ja kerätä ja pakastaa toivottavasti stimuloinnin seurauksena aikaansaadut munasolut ja mahdollisesti näistä hedelmöittyneet alkiot.
Oli sitten kyse munasarjakudoksen pakastamisesta tai alkioiden/ munasolujen pakastamisesta, ei ole mitään takuuta siitä, että näillä ennakoivilla toimenpiteillä myöhemmin saataisiin alkuun raskaus (tai lopulta peräti lapsi). Ne antavat kuitenkin edes jonkinlaisen mahdollisuuden tähän. Jutussa kerrotaankin, että munasarjakudos on onnistuttu siirtämään takaisin kolmessa tapauksessa (kaikki Tampereen yliopistosairaalassa) ja kaikilta näiltä kolmelta naiselta on saatu alkioita koeputkihedelmöityshoidoilla. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ainut alkanut raskaus. Synnytykseen johtavan raskauden alkamisen todennäköisyys on koeputkihedelmöityshoidoilla keskimäärin noin 20–40 % alkion siirtoa kohti (tuoresiirroissa hieman korkeampi todennäköisyys kuin pakastetun alkion siirroissa). Toisekseen siirretty munasarjakudos toimii ainoastaan rajallisen ajan. Summa summarum: aika moni asia saa mennä kohdalleen ennen kuin lapsi näistä hoidoista syntyy. Onnittelut siis tästä "lottovoitosta"!
perjantai 11. maaliskuuta 2016
MTV3:n Huomenta Suomen Terve Aamu -osiossa 11.3. aiheena lapsettomuus
MTV3:n Huomenta Suomen Terve Aamu -osiossa käsiteltiin tänään lapsettomuutta. Ohjelma on katsottavissa MTV Katsomossa (jaettu kahteen klippiin):
http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/582183/joka-neljanteen-lapsettomuustapaukseen-ei-loydy-syyta
http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/582184/vertaistuki-lapsettomuudessa-tarkeata
http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/582183/joka-neljanteen-lapsettomuustapaukseen-ei-loydy-syyta
http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/582184/vertaistuki-lapsettomuudessa-tarkeata
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Elina Brotherus: Carpe Fucking Diem
Helsingin Sanomat kirjoitti kulttuuriuutisissa 23.1.2016 valokuvataiteilija Elina Brotheruksen marraskuussa ilmentyneestä valokuvakirjasta "Carpe Fucking Diem". Kirja kuvaa hänen omia kokemuksiaan lapsettomuudesta ja sen hoidosta. Helsingin Sanomien jutussa on linkki, jonka kautta pääsee videoon, josta voi katsoa kaikki kirjan kuvat selattuna.
Pidän siitä, että vaikeita aihepiirejä käsitellään taiteen avulla. Brotheruksen henkilökohtainen valokuvakirja kuvaa sitä vuosia kestävää toivon ja pettymysten kehää, jossa valitettavan monet lapsettomuushoidoissa käyvät elävät. My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby -kuvassa taiteilija näyttää keskisormea koira kainalossaan. Tuo kuva kuvastaa hyvin lapsettomuuteen liittyviä vihan tunteita. Tuo kuva olisi oma poimintani kirjasta.
Tässä Helsingin Sanomien jutussakin nostetaan esiin, että julkisuudessa lapsettomuustarinoissa on aina onnellinen loppu. Se ei ole kuitenkaan totuus, sillä noin 20 % lapsettomuushoidoissa käyvistä pariskunnista ei saa koskaan biologista lasta. Lapsettomaksi jäävä ei menetä vain lasta, vaan koko tulevaisuuden perheenä. Vuosien henkinen ja usein fyysinenkin helvetti ei voi olla jättämättä jälkiään - varsinkaan, jos tuota tavoiteltua palkintoa kaikesta kärsimyksestä huolimatta ei koskaan saa.
Pidän siitä, että vaikeita aihepiirejä käsitellään taiteen avulla. Brotheruksen henkilökohtainen valokuvakirja kuvaa sitä vuosia kestävää toivon ja pettymysten kehää, jossa valitettavan monet lapsettomuushoidoissa käyvät elävät. My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby -kuvassa taiteilija näyttää keskisormea koira kainalossaan. Tuo kuva kuvastaa hyvin lapsettomuuteen liittyviä vihan tunteita. Tuo kuva olisi oma poimintani kirjasta.
Tässä Helsingin Sanomien jutussakin nostetaan esiin, että julkisuudessa lapsettomuustarinoissa on aina onnellinen loppu. Se ei ole kuitenkaan totuus, sillä noin 20 % lapsettomuushoidoissa käyvistä pariskunnista ei saa koskaan biologista lasta. Lapsettomaksi jäävä ei menetä vain lasta, vaan koko tulevaisuuden perheenä. Vuosien henkinen ja usein fyysinenkin helvetti ei voi olla jättämättä jälkiään - varsinkaan, jos tuota tavoiteltua palkintoa kaikesta kärsimyksestä huolimatta ei koskaan saa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)