Female factor only - teksti toistuu jokaisessa hoitokartassa diagnoosin kohdalla ja muistuttaa aina hoitakarttaa vilkaistessa, että kenessä se lapsettomuuden syy taas olikaan.
Olisi äärettömän mielenkiintoista keskustella muiden lapsettomuudesta kärsivien kanssa siitä, että miten heidän parisuhteensa dynamiikkaan on vaikuttanut tilanne, jossa syy lapsettomuuteen näyttäisi löytyvän vain pariskunnan toisesta osapuolesta? Ja toisaalta, miten tämä "syyllinen" osapuoli on asian kokenut?
Miten sitten olen itse kokenut tämän "syyllisen" osan? Ensinnäkin itsetuntoa todella syö, että naisena en pysty maailman luonnollisimpaan asiaan. Koen olevani pahasti vajavainen - puolinainen. Huomaan syyllistäväni itseäni myös mieheni lapsettomuudesta. Koska syy lapsettomuuteen on luultavimminkin minussa, niin minä olen samalla syy mieheni lapsettomuuteen. Hän voisi ratkaista lapsettomuusongelman vaihtamalla puolisoa - simple as that.
Minua häiritsee myös se, että tarkkaa syytä lapsettomuuteemme ei ole löydetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syy lapsettomuuteemme voisi aivan yhtä hyvin olla miehessäni. Mutta myöskään minussa ei ole todettu mitään fysiologista estettä, joka selittäisi lapsettomuuden. Munanjohtimet olivat ainakin vielä muutama vuosi sitten auki, olen tiettävästi aina ovuloinut ihan normaalisti ja neljä vuotta sittenhän olemme kokeneet myös luomuihmeen eli solumme ovat löytäneet toisensa ihan luonnollisessa ympäristössä. Ja juurikin tämä "luomuihme", sperma-analyysien lisäksi, viittaa siihen, että lapsettomuutemme syy ei ole miehessäni. Itse uskoisin siihen, että endometrioosi vaikuttaa jotenkin kemiallisesti raskautta estävästi. Mutta se on siis puhdas arvaus. Jos syy olisi tiedossa, niin sille voitaisiin edes teoriassa yrittää tehdä jotakin.
Vaikka nämä edellä kuvatut ajatukset pyörivät ajoittain mielessäni, niin en muista, että olisimme koskaan riidelleet tästä aiheesta. Se olisikin ollut turhaa energian kulutusta, sillä syyllisen löytäminen ei poista itse ongelmaa. Joskus muistan kyllä todenneeni miehelleni kaikella väsyneen ihmisen dramaattisuudella, että hän ei voi ymmärtää miltä minusta tuntuu, koska hänessä ei ole mitään vikaa. Pääsääntöisesti olemme kuitenkin yrittäneet pysyä samalla puolella ja ajatella että meidän on selvittävä tästä yhdessä. Lapsettomuus joko sitoo pariskuntia tiukemmin yhteen tai sitten erottaa. Olemme selvinneet monista hirveistä kokemuksista yhdessä. Kaikkien näiden kokemusten jälkeen kunnioitamme toisiamme valtavasti, vaikka se ei aina ulkopuoliselle ehkä näin näyttäydykään. En siis näkisi meitä osoittelemassa toisiamme. Myönnän kyllä, että minua välillä esimerkiksi tympii kun A:n loistavaa sperman laatua ylistetään, sillä siinä samalla tavallaan rivien välistä lukien syytetään minua siitä, että kroppani ei osaa hyödyntää tuota jumalaista nestettä. Samaan aikaan kerään kuitenkin viimeiset järkeni rippeet ja olen helpottunut siitä, että luojan kiitos meillä ei ole ongelmia silläkin osa-alueella :).
Enemmän hampaiden kiristystä meillä aiheuttaa se, että lapsettomuushoidoissa lähestulkoon kaikki toimenpiteet tehdään naiselle. Mies pääsee helpolla, mitä nyt sukusoluja tulee luovuttaa silloin tällöin. Sekin hoituu ihan luonnollisin keinoin ja ainakin loppuhuipentuma on ihan miellyttävä. Samaa ei voi sanoa naisen sukusolujen luovutuksesta. Se ei todellakaan ole mikään orgastinen kokemus - ei edes, vaikka lääkityskin olisi kohdallaan :). Lapsettomuushoidot vaikuttavat arkeeni ja elämääni huomattavasti enenmmän kuin A:n elämään. Välillä huomaan tarkkailevani jokaista liikettäni. A sen sijaan voi jatkaa elämäänsä samaan tapaan kuin aina ennenkin. Olemme pyrkineet siihen, että A osallistuisi lapsettomuushoitoihin mahdollisimman paljon. Näin miehelle ei niin helposti synny sellaista kuvaa, että lapsettomuushoidot ovat ihan easy-beasy-settiä. Suosittelen.
Loppukevennyksenä: Kun joskus valitin A:lle, että meillä ei ole mitään yhteisiä harrastuksia, niin hän totesi tähän viattomasti: "Onhan meillä lapsettomuushoidot". Totta - todellista yhteistä laatuaikaa :).
