maanantai 14. maaliskuuta 2016

HS: Esittelyssä Suomen ensimmäinen pakastetulla munasarjakudoksella alkuun saatettu vauva

Kerroin aiemmin, että Helsingin Sanomat uutisoi Suomen ensimmäisestä pakastetun munasarjakudoksen ansiosta alkuun saadusta raskaudesta. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa oli juttu tästä helmikuussa syntyneestä "ihmevauvasta". On hienoa, että tämä perhe sai vielä mahdollisuuden saada toisenkin lapsen. Toki on hyvä muistaa, että kaikille ei suoda sitä ensimmäistäkään.

Jutussa avattiin myös sitä, että milloin syöpähoitojen yhteydessä päädytään munasarjakudoksen pakastamiseen ja missä tilanteissa voidaan yrittää pakastaa munasoluja (yksinäinen nainen) tai hedelmöitettyjä alkioita (pariskunnat). Munasarjakudoksen pakastamiseen päädytään, mikäli hoitojen aloitus ei voi odottaa hetkeäkään. Mikäli hoitojen aloittamiseen menee useampia viikkoja, niin tällöin ehditään stimuloida munasarjoja ja kerätä ja pakastaa toivottavasti stimuloinnin seurauksena aikaansaadut munasolut ja mahdollisesti näistä hedelmöittyneet alkiot.

Oli sitten kyse munasarjakudoksen pakastamisesta tai alkioiden/ munasolujen pakastamisesta, ei ole mitään takuuta siitä, että näillä ennakoivilla toimenpiteillä myöhemmin saataisiin alkuun raskaus (tai lopulta peräti lapsi). Ne antavat kuitenkin edes jonkinlaisen mahdollisuuden tähän. Jutussa kerrotaankin, että munasarjakudos on onnistuttu siirtämään takaisin kolmessa tapauksessa (kaikki Tampereen yliopistosairaalassa) ja kaikilta näiltä kolmelta naiselta on saatu alkioita koeputkihedelmöityshoidoilla. Toistaiseksi tämä on kuitenkin ainut alkanut raskaus. Synnytykseen johtavan raskauden alkamisen todennäköisyys on koeputkihedelmöityshoidoilla keskimäärin noin 20–40 % alkion siirtoa kohti (tuoresiirroissa hieman korkeampi todennäköisyys kuin pakastetun alkion siirroissa). Toisekseen siirretty munasarjakudos toimii ainoastaan rajallisen ajan. Summa summarum: aika moni asia saa mennä kohdalleen ennen kuin lapsi näistä hoidoista syntyy. Onnittelut siis tästä "lottovoitosta"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.