"On valheellista luoda mielikuvaa, että toipuminen on pelkkä yksilön valinta ja mielen voimalaji. Äärimmäisen kovat, pitkäkestoisesti traumatisoivat tai ihmisen kehitystasoon kuulumattomat vaikeat kokemukset eivät suinkaan aina jalosta. Se, mikä ei tapa, voi rikkoa rajusti ja johtaa pysyviin säröihin."Tätä aihetta olen joutunut pohtimaan paljon itsekin viime vuosina. Tähän liittyy myös mietelmä blogini sivupalkissa: "Sometimes the things we cant`t change end up changing us". Minua traumaattiset kokemukset ovat muuttaneet valtavasti. Traumaattisilla kokemuksillani viittaan ensi sijassa lapsettomuuteen sekä lasten ja läheisteni menettämiseen. Ja kuten Maaretkin toteaa, niin minuakaan nämä kovat kokemukset eivät suinkaan ole vahvistaneet. Mikäli näin olisi, niin olisin jo melkoinen supernainen. Supernaisen sijaan todellisuus on traumaattisen kokemuksen jälkeen kuitenkin lähempänä pelokasta ihmisrauniota. Minullakaan ei ole tarjota mitään supersankaritarinaa. Olisiko siis jo aika heittää romukoppaan sanonta "Mikä ei tapa, se vahvistaa"? Omalla kohdallani olisin valmis allekirjoittamaan ennemminkin Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -biisin säkeen: "Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa".
En ole oikeastaan missään vaiheessa odottanut, että toipuisin traumaattisista kokemuksistani ennalleni. Olen hyväksynyt sen, että ne ovat muuttaneet minua pysyvästi. Vaikka minäkin olen iäti säröillä, niin uskon kuitenkin, että minullakin on toivo hyvästä elämästä. Ajan myötä uskon oppivani tulemaan toimeen säröjeni kanssa - ne ovat osa minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.