sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Sukupuolistereotypiat
Helsingin Sanomien Ura ja työ -osiossa oli tänään Jaakko Lyytikäisen kolumni "Palomies Paula ja kirurgi Katariina", jossa käsiteltiin työmarkkinoiden ammatillista segregoitumista. Kolumnista on linkki brittivideoon, jossa alakoululaisia oli pyydetty piirtämään palomies, kirurgi ja hävittäjälentäjä. Oppilaat olivat myös nimenneet piirtämänsä hahmot. Lapset piirsivät 66 hahmoa, joista 61:llä oli miehen nimi, viidellä naisen. Videossa muistutetaan, että sukupuoliin liittyvät stereotypiat määrittyvät 5–6-vuotiaina.
Myös Suomessa työmarkkinat ovat kansainvälisesti verrattuna eriytyneet poikkeuksellisen vahvasti naisten ja miesten työtehtäviin, ammatteihin, työpaikkoihin, organisaatioihin, toimialoille ja sektoreille. Harvoissa ammateissa tai työtehtävissä työskentelee läheskään saman verran naisia ja miehiä. Työmarkkinat jakautuvat karkeasti katsoen siten, että naiset kasvattavat, hoivaavat ja palvelevat ihmisiä, kun taas miehet valmistavat, käsittelevät tai siirtävät esineitä. (Kolehmainen 1999) Vuonna 2012 naisvaltaisia toimialoja (naisia yli 60 %) olivat muun muassa terveys- ja sosiaalipalvelut (87 %) sekä majoitus- ja ravitsemustoiminta (71 %). Miesvaltaisia toimialoja (miehiä yli 60 %) olivat rakentaminen (92 %) kuljetus ja varastointi (79 %) sekä teollisuus (75 %). Tasa-ammatteja edustavia toimialoja (sukupuolten osuudet 40-60 %) olivat vuonna 2012 esimerkiksi kauppa sekä julkinen hallinto ja maanpuolustus. (Tilastokeskus)
Poikkeuksellisen voimakasta ammatillista segregaatiota Suomessa on selitetty muun muassa pohjoismaisella hyvinvointimallilla. Julkinen hoivasektori työllistää naisia, mikä on vahvistanut työmarkkinoiden jakaantumista miesten ja naisten aloihin. Julkisen sektorin työntekijöistä valtaosa on naisia (72,1 %), kun taas yksityisen sektorin työntekijöistä valtaosa on miehiä (60,3 %) (Tilastokeskus).
Keskustelin taannoin yhden miespuolisen lääkärin kanssa, joka toimii esimiestehtävissä sairaalassa. Hän kertoi yhdeksi esimiestyön haasteeksi sen, että hoitajien työvuorojen järjestämien tuottaa jatkuvasti vaikeuksia erilaisten perhesyistä tulevien poissaolojen vuoksi. Vastasin tähän, että eikö ole hassua, että miehet eivät voisi välillä jäädä kotiin esimerkiksi hoitamaan sairasta lasta. Hän tokaisi, että kun hoitajat ovat järjestäen naisia. Niinpä. Mutta tarkoitinkin hoitajien puolisoita – miksi sen tarvitsisi aina olla äiti, joka jää hoitamaan sairasta lasta?
Itse en usko naisten ja miesten synnynnäisiin luonteenpiirre-eroihin – uskon, että erot rakentuvat yhteiskunnan arvojen ja kulttuurin perusteella. Eli toisin sanoen rakennamme nämä erot itse. Ilmiöstä puhutaan yhteiskunnan tasolla tapahtuvana sukupuolirooliin sosiaalistumisena. Jokaisen olisi hyvä joskus pysähtyä pohtimaan, minkälaisia sukupuolistereotypioita itse tahallaan tai huomaamattaan toisintaa. Sukupuolistereotypiat rajoittavat niin naisten kuin miestenkin valintoja – niin koulutuksessa, työmarkkinoilla kuin työmarkkinoiden ulkopuolellakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.