”Nyt täällä ei ole kaikki kunnossa”

”Nyt täällä ei ole kaikki kunnossa”, sanoi kätilö Minnalle, jonka raskaus oli puolivälissä, ja vauva potki jo – oli tehtävä vaikea päätös elämästä ja kuolemasta. 

Monet vaikeat sairaudet ja vammat voidaan havaita vasta 20. raskausviikon jälkeen. Sen jälkeen äideille jää muutama viikko aikaa päättää, keskeytetäänkö raskaus. Joskus vaikea ratkaisu pitää tehdä vaillinaisin tiedoin.

Helsingin Sanomat kirjoitti 15.4.2017 Sunnuntai-osiossaan raskaudenkeskeytyksestä sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Kirjoitus oli laadittu raskaudenkeskeytyksen sikiöpoikkeavuuden vuoksi kokemaan joutuneen perheen näkökulmasta. Kirjoitus oli erinomainen. Se toi hyvin esille sikiöpoikkeavuuden vuoksi tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvät tosiasiat. Kirjoituksen lukeminen riipaisi syvältä - pinnalle nousivat väistämättä omat kipeät muistot samaisesta järkyttävästä kokemuksesta. Omakohtaisen kokemuksen vuoksi voin todeta, että on äärimmäisen vaikeaa ja traumatisoivaa päättää toivottu raskaus. Nämä syntymättömät vauvat ovat odotettuja, toivottuja ja rakastettuja. Kyseessä on varmasti elämän vaikein päätös. Päätös, joka meidänkin oli pakko tehdä, koska toivoa ei annettu - elävää lasta emme olisi tuosta raskaudesta saaneet.

Olen sivunnut sikiöpoikkevuuden vuoksi tehtyjä raskaudenkeskeytyksiä joissakin aiemmissa kirjoituksissani, muun muassa ottaessani kantaa "Omantunnonvapaus"-sloganilla kampanjoituun lakialoitteeseen. Tuo lakialoite kaatui - onneksi.

Viime keväänä myös läheinen työkaverini joutui tämän elämän vaikeimman päätöksen eteen. Kirjoitin silloin lyhyesti tästä tapahtumasta ja sen herättämistä tunteista. En ole vieläkään pystynyt keskustelemaan asiasta hänen kanssaan. Tilanne oli tuolloin todella raastava. Olin itse tuona samaisena helmikuun keskiviikkona kauhusta täristen Naistenklinikan  kellarikerroksessa np-ultrassa ja hän sai samaan aikaan kuusi kerrosta ylempänä Sikiötutkimusyksikössä kuulla, ettei toivoa enää ollut.

Itselleni sikiöseulonnat ovat aivan jotain muuta kuin tilaisuus päästä katsomaan vanhemmille "vilkuttavaa" sikiötä - toivoisin, että seulontojen todellinen tarkoitus ymmärrettäisiin myös laajemmin. Koska tämä negatiivinen lottovoitto voi osua kenen vain kohdalle, on syytä pohtia, mitä minä samassa tilanteessa tekisin. Tuohon kysymykseen on tosin mahdotonta antaa vastausta, ennen kuin sen kysymyksen eteen joutuu itse.

Koska kokemus sikiöpoikkeavuuden vuoksi tehdystä raskaudenkeskeytyksestä on niin kipeä, en ole ollut vielä valmis kirjoittamaan siitä sen yksityiskohtaisemmin. Muistot tekevät vielä aivan liian kipeää. Jotain asiasta kertoo se, että blogini alusta asti luonnosteksteissä on maannut otsikko "Elämän vaikein päätös". Otsikon lisäksi tekstiä ei ole sanaakaan - pelkkää valkoista tyhjyyttä. Ehkä vielä jonain päivänä olen valmis palaamaan tähänkin aiheeseen - se päivä ei kuitenkaan ole vielä tänään.

Ennen kuin olen valmis kirjoittamaan meidän tarinan tästä aiheesta, voin vain jakaa näitä muiden kokemuksia. Tämän Hesarin jutun lisäksi myös muun muassa Kaksplus on kirjoittanut aiheesta.

Inhimillinen tekijä: Abortti

Keskiviikkona 18.1.2017 (uusinta lauantaina 21.1. klo 17.10) TV1 Inhimillinen tekijä -ohjelma käsitteli aborttia ja haastateltavana oli kaksi naista, jotka olivat joutuneet keskeyttämään raskauden sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Lue lisää ohjelmasta täältä.

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.

"Suomessa tehdään vuosittain vajaat 10 000 aborttia. Määrä on kokonaisuudessaan ollut lievässä laskussa, mutta useamman kuin yhden abortin teettäneiden määrä on puolestaan noussut.

Suurin osa aborteista tehdään sosiaalisten syiden takia. Julkisessa aborttikeskustelussa keskiössä ovat usein moraaliset kysymykset: onko sikiön elämä niin pyhä, ettei siihen saisi puuttua missään tilanteessa, pitäisikö hoitohenkilökunnalla olla oikeus olla osallistumatta abortin tekemiseen eettisiin syihin vedoten ja päätyvätkö jotkut naiset aborttiin liian itsekkäistä syistä?

Keskustelussa hiljaa ovat olleet ne, jotka todellisuudessa ovat abortin teettäneet. Inhimillisessä tekijässä kohdataan kolme naista, jotka kertovat oman aborttikokemuksensa."

Kevään merkkejä synkkien talvipäivien keskellä

Tällä viikolla huomasin lenkillä ensimmäiset kevään merkit näin talven keskellä. Pajut olivat jo heränneet kevääseen ja ensimmäiset pajunkissat olivat puhjenneet.

Muutoin viikko on ollut ankea. Läheinen työkaverini menetti syntymättömän tyttärensä istukan vajaatoiminnan vuoksi raskausviikolla 23. Vauvan kasvu oli pysähtynyt jo useita viikkoja sitten, toivoa ei enää annettu. Hänkin liittyi siihen synkkään joukkoon, joka on joutunut läpikäymään raskaudenkeskeytyksen vaikean sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Tuntuu todella pahalta hänen puolestaan. Samalla tuntuu, että omia vanhoja haavoja revittiin taas auki. Tämä asia tuli liian lähelle.

Työkaverini ei tiedä meidän historiaamme ja olen nyt pohtinut, että olisiko minun syytä kertoa siitä. Työkaveriani tämä luultavasti auttaisi. En ole varma, että auttaisiko se minua. Oma suru on vielä niin lähellä, että minusta tuskin on lohduttamaan toista. Ajatus tapahtumien läpikäymisestä tuntuu liian raskaalta. Pelkään että toisen suru veisi minut mennessään ja uppoaisin taas siihen synkkyyteen. Oma toipumiseni voisi ottaa pahasti takapakkia. Hätiköityjä ratkaisuja ei kannata tehdä. Ehkä on parempi antaa ajan hiukan kulua.

Kun on oikein pieni 

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni

voi istua lumihiutaleille,

liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

-Hannele Huovi-