tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pohdintoja vanhemmuudesta

Ajattelin, että tässä vaiheessa voisin hiukan summata pohdintojani vanhemmuudesta. Nämä kymmenen ensimmäistä kuukautta vanhempana ovat yllättäneet minut monellakin tavalla. Ehkäpä suurin yllätys uudelle vanhemmalle oli vanhemmuuden intensiivisyys. Pieni lapsi on täysin kiinni vanhemmissaan. Lapsen hoito vie kaiken ajan.

Taisin kertoa, että ensimmäisinä kuukausina mm. tappelimme mieheni kanssa suihkuvuoroista, kädet eivät riittäneet ruuan laittoon ja öitä ei erottanut päivistä. Hoitosyklin tahti oli tasaisen tappava: vaipan vaihtoa, imetystä, nukutusta, heijailua - you name it... Kädet olivat jatkuvasti täynnä - vuorokauden ympäri. Tätä se on monilta osin edelleen: äitinä olen oppinut, että edes suihkussa tai wc:ssä ei voi käydä yksin. Vanhemmuus on siis jotakin aivan muuta kuin leikkimatolla vauvan kanssa kujertelua tai rauhallisia vaunulenkkejä lattemuki toisessa kädessä.

Vanhemmuuden intensiivisyys yhdistettynä kuoleman väsymykseen on jotakin sellaista, mitä en usko unohtavani ikinä.  Uskon olleeni tämän ensimmäisen vuoden aikana useasti aivan äärirajoilla jaksamiseni kanssa - ja välillä myös ylittäneeni tämän rajan. Keskustelin taannoin erään äidin kanssa, jonka ensimmäinen lapsi oli tällainen huono nukkuja kuin tämä meidänkin vilivilpertti on. Tämä äiti kertoi joutuneensa käymään terapiassa tullessaan yllättäen uudelleen ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Valvominen ensimmäisen lapsen kanssa oli ollut hänelle niin raskas kokemus, että hänen oli vaikeaa muodostaa suhdetta uuteen vauvaan raskausaikana ja sen jälkeen. Ymmärsin tätä äitiä. Kuluneen vuoden aikana olen myös ymmärtänyt sen mielentilan, joissa perhesurmia on tehty. Tekoja en ymmärrä tai hyväksy, mutta tuon mielentilan ymmärrän. Vuosi sitten en olisi ymmärtänyt kumpaakaan tilannetta. Lapsettomuusvuodet ja raskaat kokemukset eivät ole tehneet tätä ensimmäistä vauvavuotta mitenkään helpommaksi. Uskoisin, että jopa päinvastoin. Vauvan syntymää edeltäneet raskaat vuodet ja hermoja raastava raskausaika olivat imeneet minusta viimeisetkin mehut. Äidiksi tullessani olin henkisesti ja fyysisesti lopussa - tämä ei ollut kauhean hyvä lähtökohta.

Minusta myös lapsettomuudesta kärsineen tulee voida puhua vanhemmuuden raskaudesta. Ei tämä ole meille yhtään sen helpompaa kuin muillekaan. Uskoakseni osaamme arvostaa saamaamme lasta aivan eri tavalla, mutta väsymystä tämä loputon kiitollisuuskaan ei poista. Minusta vanhemmuuden aiheuttamasta uupumuksesta tulisi puhua avoimemmin. Vanhemmuus on ajoittain hengästyttävän raskasta.

Tuntuu, että perheet puhuvat aina vain vanhemmuuden hyvistä puolista. Omien kokemukseni perusteella sanoisin, että vanhemmuus ei ole kaikkia varten. Mikäli esimerkiksi koet, että oma aika  ja täydet yöunet ovat sinulle välttämättömiä, kehottaisin vakavasti harkitsemaan, onko vanhemmuus sittenkään sinua varten. Kaikkia varten se ei ole, ja on enemmän vahvuutta kuin heikkoutta myöntää tämä.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Oikein hyvää ja rauhallista juhannusta!


Meillä on nyt edessä ensimmäinen juhannus lapsiperheenä. Kieltämättä hiukan erilaista, mutta ei lainkaan huonolla tavalla. Sään salliessa suuntaamme paikalliseen juhannusjuhlaan katsomaan lasten kokkoa ja nauttimaan tunnelmasta.

Oikein hyvää ja rauhallista juhannusta!

torstai 22. kesäkuuta 2017

Äidiksi yli viisikymppisenä?

Anna-lehti uutisoi viime viikolla SDP:n kansanedustaja Antti Lindtmanin, 34, ja hänen vaimonsa Kaija Stormbomin, 54, odottavan lasta. Raskaus on edennyt viidennelle kuukaudelle ja pitkään kaivatun perheenlisäyksen odotetaan syntyvän syyskuussa.

Suhtauduin tähän uutiseen aika ristiriitaisin fiiliksin. Iloitsen siitä, että tämän pariskunnan pitkä lapsettomuusmatka näyttäisi vihdoin tulevan päätökseen. Siitä en kuitenkaan iloitse, että tämä uutisointi jälleen kerran lisää ihmisten uskoa siihen, että vielä viisikymppisenäkin voi halutessaan perustaa perheen. Naisen omilla sukusoluilla tämä ei kuitenkaan todellisuudessa enää onnistu ja lisäksi raskauteen liittyy huomattavia riskejä. Yli 60 prosentilla 40-vuotiaista toiveet omasta, biologisesta lapsesta tulevat kaatumaan, hedelmöityshoidoista huolimatta.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ientulehdusta aiheuttava bakteeri voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista

Helsingin Sanomat uutisoi 14.6.2017 suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan jo pieni määrä ientulehdusta aiheuttavaa bakteeria syljessä voi lisätä riskiä lapsettomuuteen.

Tutkimukseen osallistui 256 tervettä hedelmällisessä iässä olevaa eteläsuomalaista naista. Naisten keski-ikä oli 29,2 vuotta ja ikäjakauma 19–42 vuotta. He olivat kaikki jättäneet ehkäisyn pois tarkoituksena tulla raskaaksi. Tutkimuksen alussa heille tehtiin suun tutkimus ja heiltä otettiin sylki- ja verinäytteet suun bakteerien ja niiden vasta-aineiden analysoimista varten. Sen jälkeen heitä seurattiin 12 kuukauden ajan.

Tutkimuksen mukaan Porphyromonas gingivalis -bakteerin löytyminen syljestä ja korkeat syljen tai seerumin vasta-aineet tälle bakteerille lisäsivät hedelmöittymättä jäämisen suhteellista riskiä lähes kolminkertaisesti. Vaarasuhde nousi jopa nelinkertaiseksi, mikäli useampi näistä tekijöistä täyttyi ja jos naisella oli sen lisäksi hampaiden kiinnityskudostuhoa.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kahta ientulehduksia aiheuttavaa bakteeria, joista toinen vaikutti lapsettomuuteen. Siitä voi päätellä, että kyseisessä bakteerissa on ominaisuus, joka vaikuttaa jotenkin hedelmällisyyteen. Kyse ei siis ole vain tulehduksen vaikutuksesta.

Tutkimus viittaa siihen, että iensairauksien bakteerit vaikuttavat koko kehoon hyvinkin pieninä määrinä, jo ennen kuin ikeniin on ehtinyt kehittyä selkeää näkyvää tulehdusta. Jatkotutkimuksia tarvitaan tämän yhteyden mekanismien selvittämiseksi.

Helsingin yliopiston tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikan kanssa, ja se on julkaistu Journal of Oral Microbiology -tiedelehdessä.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille

Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua, voisivatko kunnat tarjota nuorille maksutonta ehkäisyä. Helsingin Sanomat teetti aiheesta jopa kyselyn. Sivusin tätä aihetta itsekin aiemmassa raskauden keskeytyksiä käsittelevässä kirjoituksessani.

Raskaudenkeskeytyksiä tehdään eniten 20-24 -vuotiaille, joten ilmainen ehkäisy alle 25-vuotiaille olisi todennäköisesti tehokas tapa saada nuorten raskaudenkeskeytysten määrä laskuun. Ilmaista ehkäisyä on kokeiltu joissakin kunnissa ja tulokset ovat olleet hyviä. Minusta ilmainen ehkäisy nuorille on erittäin kannatettava ajatus. Tämän päiväisen Helsingin Sanomien mielipidepalstalla asiaa puolsivat myös dosentti Mervi Halttunen-Nieminen sekä professorit Oskari Heikinheimo ja Seija Grenman.

torstai 8. kesäkuuta 2017

"Se suuri kysymys, jota pitää juhlissa pelätä"

Meri Liukkosen kolumni Helsingin Sanomissa 6.6.2017 nosti esiin tahattomasti lapsettomien kohtaamat törpöt kysymykset ja kommentit. Voi kuinka usein olen itsekin joutunut näiden törppöjen ihmisten uteluiden kohteeksi, ja kuinka usein olenkaan joutunut kuuntelemaan kommentteja siitä, että elämäni on NIIIIN paljon helpompaa, kun minulla ei ole lapsia.

Voi sitä ahdistuksen määrää aina ennen juhlia. Ja miksei hautajaisiakin. Anoppini hautajaisissa törpöistä törpöin miehen serkku jaksoi jankata, että miksi meillä ei ole vieläkään lapsia. Olihan häistä tuolloin jo pitkälti toista vuottaSitä pakokauhun tunnetta näissä tilanteissa ei voi sanoin kuvailla. Vieläkin kurkkua kuristaa.

Mitä kulloinenkin tahditon törppö oikein kuvitteli tietävänsä minun elämäni "helppoudesta"? Mitä hänelle kuului se, että meillä ei VIELÄKÄÄN ollut lapsia? Nämä tilanteet olivat aina niin tolkuttoman hämmentäviä ja kiusallisia, että menin järjestäen sanattomaksi.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lääkäri käytti hedelmöityshoidoissa omaa spermaansa?

Tällä viikolla otsikoihin on taas noussut tämä nyt jo edesmennyt hollantilaislääkäri Jan Karbaat, jonka epäillään käyttäneen hedelmöityshoidoissa omaa spermaansa. Hänen uskotaan saaneen jopa 60 biologista lasta. Melkoinen velikulta.

Tämä herätti taas pohtimaan luovutettujen sukusolujen merkitystä. Tätäkin asiaa tuli lapsettomuushoitojen aikana pohdiskeltua enemmänkin. Monille lahjasukusolut (munasolut tai siittiöt, joskus molemmat eli lahja-alkio) ovat ainut tie saada toivottu lapsi. Osalle asia selviää jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsettomuustutkimuksia, osa päätyy lahjasukusoluhoitoihin vasta lukuisten tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen.

Nykyinen hedelmöityshoitolaki takaa lahjasukusoluhoidon kautta syntyneelle lapselle oikeuden saada täysi-ikäisenä tietoonsa sukusolun lahjoittaja. Tiedon saannin edellytyksenä on, että vanhemmat kertovat lapselle, miten hän on saanut alkunsa. Vanhempia ei kuitenkaan ole tähän lailla velvoitettu. Nyky-yhteiskunnassa asiaa on lähes mahdoton pitää salassa, vaikka moni vanhempi sitä ehkä toivoisikin.

Henkilökohtaisesti koen, että vanhemmuus ei edellytä biologista sidettä. Vanhemmuus on jotakin aivan muuta kuin yhteiset geenit. Itse en siis näe vanhemmuuden kannalta merkitystä sillä, onko lapsi saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla tai onko hänet esimerkiksi adoptoitu. Ymmärrän kuitenkin täysin sen surun, jonka lahjasukusoluhoitoihin tai adoptioon päätyvä joutuu asian tiimoilta käymään läpi päässään. Ovi yhteiseltä biologiselta lapselta sulkeutuu ja siihen liittyy melkoisesti tunteita. Alkuperäiselle unelmalle on jätettävä hyvästit. Osalla on aikaa sopeutua ajatukseen vuosia, toisille asia saattaa tulla eteen hyvinkin nopeasti.

Minua on hämmentänyt se, että luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneet ja adoptoidut lapset kokevat usein suurta tuskaa biologisista juuristaan. En täysin pysty ymmärtämään, miksi lapset kokevat nämä biologiset sukujuuret niin merkityksellisenä. Jotenkin kummalla tavalla loukkaannun näiden kaikkien lahjasukusoluvanhempien ja adoptiovanhempien puolesta. Eivätkö nämä lapset anna arvoa vanhemmuudelle? Onko vanhemmuus heistä vain biologiaa?

Tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että tieto biologisesta alkuperästä on lapsen identiteetin kehittymisen kannalta tärkeää. Tässäkin asiassa pätee vanha totuus siitä, että tämänkin pystyy luultavasti ymmärtämään vain ollessaan itse tässä asemassa.