Tällä viikolla otsikoihin on taas noussut tämä nyt jo edesmennyt hollantilaislääkäri Jan Karbaat, jonka epäillään käyttäneen hedelmöityshoidoissa omaa spermaansa. Hänen uskotaan saaneen jopa 60 biologista lasta. Melkoinen velikulta.
Tämä herätti taas pohtimaan luovutettujen sukusolujen merkitystä. Tätäkin asiaa tuli lapsettomuushoitojen aikana pohdiskeltua enemmänkin. Monille lahjasukusolut (munasolut tai siittiöt, joskus molemmat eli lahja-alkio) ovat ainut tie saada toivottu lapsi. Osalle asia selviää jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsettomuustutkimuksia, osa päätyy lahjasukusoluhoitoihin vasta lukuisten tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen.
Nykyinen hedelmöityshoitolaki takaa lahjasukusoluhoidon kautta syntyneelle lapselle oikeuden saada täysi-ikäisenä tietoonsa sukusolun lahjoittaja. Tiedon saannin edellytyksenä on, että vanhemmat kertovat lapselle, miten hän on saanut alkunsa. Vanhempia ei kuitenkaan ole tähän lailla velvoitettu. Nyky-yhteiskunnassa asiaa on lähes mahdoton pitää salassa, vaikka moni vanhempi sitä ehkä toivoisikin.
Henkilökohtaisesti koen, että vanhemmuus ei edellytä biologista sidettä. Vanhemmuus on jotakin aivan muuta kuin yhteiset geenit. Itse en siis näe vanhemmuuden kannalta merkitystä sillä, onko lapsi saanut alkunsa luovutetuilla sukusoluilla tai onko hänet esimerkiksi adoptoitu. Ymmärrän kuitenkin täysin sen surun, jonka lahjasukusoluhoitoihin tai adoptioon päätyvä joutuu asian tiimoilta käymään läpi päässään. Ovi yhteiseltä biologiselta lapselta sulkeutuu ja siihen liittyy melkoisesti tunteita. Alkuperäiselle unelmalle on jätettävä hyvästit. Osalla on aikaa sopeutua ajatukseen vuosia, toisille asia saattaa tulla eteen hyvinkin nopeasti.
Minua on hämmentänyt se, että luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneet ja adoptoidut lapset kokevat usein suurta tuskaa biologisista juuristaan. En täysin pysty ymmärtämään, miksi lapset kokevat nämä biologiset sukujuuret niin merkityksellisenä. Jotenkin kummalla tavalla loukkaannun näiden kaikkien lahjasukusoluvanhempien ja adoptiovanhempien puolesta. Eivätkö nämä lapset anna arvoa vanhemmuudelle? Onko vanhemmuus heistä vain biologiaa?
Tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että tieto biologisesta alkuperästä on lapsen identiteetin kehittymisen kannalta tärkeää. Tässäkin asiassa pätee vanha totuus siitä, että tämänkin pystyy luultavasti ymmärtämään vain ollessaan itse tässä asemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.