Katselin viime keskiviikkona Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaa, jossa oltiin tällä kertaa kylässä Eva Wahlströmin luona. Wahlströmillä todettiin kesällä 2012 jalassa, munuaisissa ja molemmissa keuhkoissa veritulpat. Hänen terveydentilansa oli päässyt hengenvaaralliseksi. Maria Veitola kysyy Wahlströmiltä ohjelmassa, miltä tästä tuntui käydä niin lähellä kuolemaa. Eva kertoo olleensa jälkeenpäin kiitollinen kokemuksestaan. Hän uskoo arvostavansa elämää ja terveyttään aivan eri tavalla kuin ennen sairastumistaan. Evalla on uskomaton elämänasenne. Evan valmentajakin kuvaa Evaa ainutlaatuiseksi - siltä hän todella vaikuttaa.
Minä en pysty samaan kuin Eva. En pysty olemaan kiitollinen kaikista elämän mukanaan tuomista vastoinkäymisistä. Olisin osannut olla kiitollinen lapsesta ilman näitä karmeita kokemuksiakin. Uskon arvostavani vanhemmuutta enemmän kuin keskiverto vanhemmat, mutta menetykset ovat ehdottomasti ottaneet enemmän kuin antaneet. Ne ovat tehneet minusta rikkinäisen. Miten lapsen menettämisessä voisikaan olla kokemuksena mitään hyvää?
Lue tästä myös Kauneus & Terveys -lehden juttu kiitollisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.