 |
| "Hieman kärähtänyttä huomenta: Aamupala á la väsynyt äiti" (Kuva: Tiina Salldén) |
"Nää yöt ei anna armoo..." laulaa Kaija Koo ja meillä yhdytään tähän samaan itkuvirteen. Osuvasti tuo Kaija Koon Nää yöt ei anna armoo -biisin kertsi kuitenkin jatkuu "Ja ilman sua ei oo mulla henkee eikä elämää..." - sekin on niin totta.
AAA on nukkunut hyvin katkonaisesti aina. Odotamme edelleen sitä ensimmäistä kokonaan nukuttua yötä - pisin pätkä on tähän mennessä ollut viisi tuntia ja se ihme on tapahtunut kahdesti. Muistaakseni noin ensimmäiset kolme kuukautta meillä heräiltiin aikalailla tunnin välein - välillä jopa kahden. Öitä rasittivat alkuun myös yölliset rintapumppailut - valvoin aika usein klo 4-6, koska en saanut nukahdettua uudelleen pumppailujen jälkeen. Jossakin vaiheessa aloin kammoksua öitä - nukkumaanmeno ahdisti, sillä tiesi, että juuri kun olisi saanut ummistettua silmänsä, tulisi taas herätys.
Menettämisen pelko oli huipussaan ensimmäisten kuukausien aikana. Öisinkään ei uskaltanut kääntää lapselle selkäänsä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin nukuin (lue: torkuin) yli kolme kuukautta AINA kasvot AAA:n sänkyyn päin. En vain pystynyt kääntämään hänelle selkääni. Joskus marraskuussa uskalsin vaihtaa yöllä ensimmäisen kerran kylkeä. Jatkuva pelko heikensi niitä vähiäkin yöunia. Vauva ei rauhoittunut tuttiin tai taputteluun, hänet rauhoitti ainoastaan rinta. Koska imetyksiä oli ainakin neljä joka yö, niin vaihdoin vaippaakin joka yö kahdesti - muutoin vaippa olisi falskannut (tuli tämäkin testattua...).
AAA kärsi kovista vatsanpuruista ensimmäiset kuukautensa - hän valitti jatkuvasti vatsakipuja myös nukkuessaan. Terveydenhoitaja kutsui tätä "äänekkääksi käyntiääneksi". Yleensä tungin tuolloin aamuyöstä korvatulpan kevyesti siihen korvaan, joka ei ollut tyynyä vasten. Ilman tuota toimenpidettä olisin säpsähdellyt hereille jatkuvasti. Terveydenhoitaja lohdutti vatsavaivojen loppuvan usein kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen ja öiden sitä myöten rauhoittuvan. Tartuin tähän toiveikkaaseen toteamukseen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen vatsakivut helpottivatkin sen verran, että öinen jatkuva "äänekäs käyntiääni" vaimeni - heräilyt yösyötöille kuitenkin jatkuivat. Tässä vaiheessa tilanne oli kuitenkin sikäli lohdullinen, että AAA saattoi nukkua ensimmäisen pätkän noin kolme tuntia - tilanne oli siis hieman parempi kuin aivan alkuun.
Seuraavaksi meille heitettiin pelastusrengas kiinteiden ruokien aloittamisen muodossa. Pitäväthän ne paremmin nälkää, joten luulisi yösyömisten vähenevän. Ja kuinkas sitten kävikään - kiinteiden ruokien aloittamisella ei ollut yöheräilyihin MITÄÄN vaikutusta. Imetän edelleen tyypillisesti klo 2, klo 4 ja klo 6. Usein myös klo 7. Viime yönä imetin klo 12, klo 2, klo 4, klo 6 ja klo 7. Välillä nukkumisissa on vielä pahempia jaksoja, niitä ovat aiheuttaneet muun muassa ensimmäiset hampaat, joiden vuoksi todella huonoja öitä oli neljä viikkoa ilman yhdenkään yön helpotusta. Liikkeelle lähtö on aiheuttanut levottomuutta nukkumiseen - välillä AAA kääntyy unissaan mahalleen ja herää sitten itkemään, kun asento ahdistaa. Sitten se onkin sitä, että saatat kymmeniä kertoja kääntää hänet vatsalta selälleen.
HS kirjoitti aiheesta
"Milloin vauva oikein alkaa nukkua kunnolla?" Hyvinvointi-sivuillaan 23.1.2017. Jutussa todetaan, että pahin vaihe on yleensä silloin, kun lapsi alkaa liikkua eli noin 8–10 kuukauden iässä. Silloin hyväuninenkin lapsi muuttuu levottomaksi kukkujaksi. Eli pahempaa herkkua on siis vielä ilmeisesti edessä. Lisää hampaita, seisomaan opettelua sängyn laitaa vasten (kun vauva ei vielä osaa itse laskeutua takaisin alas)... Ihanaa!
Tuossa Hesarin jutussa todetaan, että vain alle viidellä prosentilla kaksivuotiaista lapsista ei ole ollut lainkaan yöheräämisiä. Meidän tuttavapiiriin näitä onnenmyyriä mahtuu muutamia ja täytyy sanoa, että todella onnekkaita pirulaisia ovat olleet. Kateeksi käy. Valvominen on nimittäin murhaa. Väsymys vaikuttaa kaikkeen. Pinna on väsyneenä todella lyhyt ja päivät vauvan kanssa raskaita. Väsymys vie myös terveyden - joka paikkaan sattuu. Puhtia ei riitä mihinkään ja mieliala on alakuloinen. Parisuhde (jos sitä voi siksi enää kutsua) natisee liitoksistaan. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Elämä lopen uupuneena on selviytymistä päivästä toiseen. Korttitalo sortuisi, jos mukaan tulisi pieninkin lisävastoinkäyminen. Rehellisesti sanoen en voi todeta nauttivani tällaisesta vauva-ajasta. Tämä valvominen pilaa oikeasti ihan kaiken.
Olemme useaan otteeseen harkinneet kotiunikoulun aloittamista. Kotiunikoulu sopii yli puolivuotiaiden lasten nukuttamiseen, jolloin lapsi jo pärjää yön ilman tiheää yösyömistä. Toistaiseksi olemme olleet tähän yritykseen liian uupuneita. Ajatus olisi pääsiäisenä yrittää. Meillä on siis edessä pitkäperjantai sanan varsinaisessa merkityksessä...