Joulu - lasten juhla?

Huomaan, että lähestyvä joulu jossain määrin ahdistaa. Monien mielestä joulu on lasten juhla. Ja jos ei lasten, niin ainakin perhejuhla. Lapsettomana tämä tuntuu siltä, että minulla ei olisi oikeutta viettää joulua. Osa on jopa sitä mieltä, että lapsettomien tulisi viettää joulut töissä ja päästää perheelliset vapaalle. Moni ei tule ajatelleeksi, että lapsettomallakin on useimmiten perhe. Ja perhe se on lapseton pariskuntakin.

Joulu muistuttaa myös menetetyistä läheisistä.  Meillä ei mennä enää äidin tai anopin laittamaan joulupöytään. Meistä kumpikaan ei oikein pidä joulun kaupallistumisesta tai liiallisesta hössöttämisestä. Meille joulu merkitsee ennen kaikkea rauhoittumista. Loikoillaan sohvalla peiton alla villasukat jalassa huonoja jouluelokuvia katsellen ja joulukonvehteja mussuttaen. Luvassa on toki taas hautausmaakierros ja tämän lasten juhlaosuuden täyttänee E. Puolitoistavuotias ja joulukuusi ei taida muuten olla kovin hyvä yhdistelmä?

Lähiviikkoina postilaatikkoon tupsahtelee taas näitä joulukortteja lasten valokuvilla varustettuna. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että miten jouluntoivotus yhdistyy kuvaan lapsesta. Jos näitä on pakko lähettää, niin rajaisin joukon kaikkein lähimpiin (isovanhemmat ja sisarukset). Tuttavaperheen jälkikasvu tonttulakit päässä ei sattuneesta syystä tuo meille joulutunnelmaa. Yhtenä jouluna ryhdyimme vastaiskuun lähettämällä kuvakortteja kissastamme. Viesti ei mennyt perille. Pitäisiköhän seuraavaksi kokeilla enkelikortteja? Meillähän on jo oikein enkelikuoro...

PS. Maailma Mustavalkoinen -blogista löytyy osuva sarjakuva tähän joulukorttiaiheeseen liittyen