Lapsettomuus muuttaa elämän

Koen, että lapsettomuus on murentanut itsetuntoni pala palalta. Tällä hetkellä tunnen itseni jotakuinkin arvottomaksi. Tämä syksy on ollut yhtä suossa rämpimistä. Pettymyksiä pettymysten perään. Jokainen päivä on ollut selviytymistä. Juuri kun luulit, että asiat eivät voisi enää olla huonommin, huomaat erehtyneesi. Viimeiset viikot ovat olleet sellaisia, että välillä on tuntunut että en yksinkertaisesti selviä tästä kaikesta. Syksyn pimeys on vetänyt mielenkin mustaksi. En tiedä, mistä saisin kaivettua energiaa jatkaa kohti uusia pettymyksiä.

Suomen Lääkärilehden artikkelissa (26-31/2012) Lapsettomuus ja parisuhde kuvataan hyvin monia lapsettomuuteen liittyviä tunteita. Meidän viimeistä kolmea vuotta kuvaa osuvasti seuraava lainaus: "Elämä saattaa käpertyä lapsen hankinnan ympärille, eikä voimia riitä tavallisiin tyydytystä tuottaviin asioihin. Hoidoissa olevat kuvaavat aikaa ”hoitoputkessa oloksi” - ajaksi, jossa nainen ja mies yrittävät selviytyä hoidoista." Hoitoputki tuntuu osuvalta kuvaukselta - muista eristetty, pimeä ja ahdistava paikka. Jokaisen pettymyksen jälkeen olemme lähempänä putken loppupäätä. Tällä hetkellä tuon tunnelin loppupäässä ei näy valoa vaan juna.

Välillä yritämme ottaa pieniä irtiottoja arjesta. Sellaiset asiat, joista ennen sai tyydytystä, eivät kuitenkaan enää välttämättä tunnu hyviltä. Yksi tällainen on matkustelu. Onneksi siihen ei enää olisi varaakaan, sillä lapsettomuushoidot vievät kaikki liikenevät roposet. Viime kesänä olimme viikon Italiassa ja tuo loma oli katastrofi. Katastrofeiksi saattavat muodostua myös pienemmät irtiotot arjesta. Ravintolaillalliset, illanvietot, konsertit... lista on loputon. Mikä sitten muuttaa piristykseksi tarkoitetun irtioton arjesta katastrofiksi? Se, että jokin hetki onnistuu aina muistuttamaan lapsettomuudesta. Tuo hetki tulee yleensä aivan odottamatta, ilman että siihen ehtii mitenkään varautua. Sen jälkeen päivä on yleensä enemmän tai vähemmän pilalla. Suru kulkee mukana kaikkialle.

Itsenäisyyspäivänä kävimme syömässä ihanan joulubuffetin. Ei lapsia eikä pallomahoja, hyvä fiilis. Kotimatkalla se kuitenkin taas iski. Muistin, että vuosi sitten itsenäisyyspäivänä meille tehtiin alkionsiirto, josta alkoi kaksostyttöjen kohtukuolemaan päättynyt raskaus. Loppupäivän alakulo oli jälleen taattu.

Tunnelmia itsenäisyyspäivältä

Lauleskelen aina silloin tällöin A:lle merkitsevästi Johanna Kurkelan Palvo minua -kappaletta. Se hellii kovia kokenutta naisen itsetuntoa ja siinä on rohkaiseva viesti: Palvottuna pystyn melkein mihin vaan.

"Palvo minua vähän

sitä tänään tarvitsen

sano että olen kaunis

että olen ihmeellinen

palvo minua vähän

sinut siitä palkitaan

sillä palvottuna pystyn

melkein mihin vaan"