Minulle lukeminen on enemmänkin elämäntapa kuin harrastus. Muistan lukeneeni kirjoja niin kauan kuin olen osannut lukea. Sitä ennen äiti luki minulle ja itsekin toki ahkerasti kirjoja selailin ja kuvia niistä katselin. Taisin aloitella lukijana Merja Jalon hevoskirjoilla ja Carolyn Keenen Neiti Etsivillä. Lapsuudenkotini edessä pysähtyi kerran viikossa kirjastoauto ja olin sen uskollinen asiakas. Uskoakseni olen kahlannut läpi kaikki lastenkirjaklassikot. Edesmennyt äitini oli innokas kirjojen ystävä ja olen varmaankin saanut lukuinnostukseni sieltä verenperintönä. Aikuisiällä meillä oli tapana äidin kanssa kierrättää kirjoja keskenämme. Molempien lukumieltymykset osuivat sen verran yksiin.
Rakastan historiallisia romaaneja ja erityisesti kartanoromantiikka on lähellä sydäntäni. Kartonoromantiikalla viittaan mm. Catherine Cooksoniin ja Kaari Utrioon. Dekkareita luen vähän kausittain, viime vuosina vähemmän. Viimeisimmäksi olen dekkareista lukenut Jo Nesbøn Harry Hole -romaaneja. Kai tässä omassa elämässä on ollut viime vuosina riittämiin jännitystä, joten dekkarit ovat useimmiten jääneet hyllyyn.
Rakkaita kirjoja minulle ovat mm. Mika Waltarin, Agatha Christien ja Charles Dickensin teokset. Nykykirjailijoista mieleeni ovat jääneet mm. Pat Conroy ja Ildefonso Falcones. Jos pitäisi valita yksi lempikirja, niin vetäisin kotiinpäin ja sanoisin, että Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogia. Linna on mestarillinen kirjoittaja ja tämä trilogia avaa aivan erilaisen ikkunan Suomen historiaan kuin mitä historiantunneilla on opittu.
Olen iltalukemisestani sen verran riippuvainen, että yöpöydältä on aina löydyttävä jotakin luettavaa. Muistan jopa joskus selanneeni puhelinluetteloa, kun mitään muuta luettavaa ei löytynyt. A bit desperate? Lukeminen on auttanut minua myös surusta toipumisessa. Se on vienyt ajatuksia edes hetkeksi jonnekin muualle. Akuuteimman surun vaiheessa lukemiseen on kuitenkin ollut vaikea keskittyä. Huomaat "lukeneesi" sivukaupalla, mutta et muista lukemastasi yhtään mitään. Ajatukset ovat olleet jossakin muualla.
Minulla on tapana paneutua yhden kirjailijan tuotantoon kerrallaan. Viime keväänä raskaana ollessani luin Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) romaanisarjoja. Palasin näiden pariin myös äitiyslomalla kohtukuoleman jälkeen. Hieman haikein tunnelmin, mutta palasin kuitenkin. Hirvisaarelta olen kahlannut läpi sarjat Lehmusten kaupunki, Imatra ja Viipuri. Tähän asti olen pitänyt eniten tuosta hänen Lehmusten kaupunki -sarjastaan.
Syksyllä yöpöydälläni viipyi varmaan pari kuukautta Qais Akbar Omarin teos Yhdeksän tornin linnake. Syy hitaassa etenemisessä ei ollut teoksen tylsyys vaan minun pohjaton väsymys, joka aiheutti sen että harvemmin ehdin lukea sivua enempää ennen kuin Nukkumatti vei voiton. A:kin jo ehti ihmetellä, että kauanko oikein voi kestää yhden kirjan lukeminen. Hän yleensä yöllä nukkumaan kömpiessään pelasti kirjan sivuun yöpöydälle väsähtäneen lukijan käsistä :). Lomalla lukutahti on erilainen ja saatan lukea kirjan päivässä.
Joululomaa ajatellen vierailin taas hetki sitten kirjastossa ja tällä kertaa sieltä kotiutui Laila Hirvisaaren viisiosainen
Sonja-sarja. Joululoma kuluukin mukavasti kirja toisessa kädessä ja glögilasi toisessa. Glögilasi vaihtuu vain välillä suklaarasiaan :)
