torstai 31. joulukuuta 2015

Tervetuloa uusi vuosi!


Mennyt vuosi on ollut täynnä surua ja tuskaa. Olen iloinen, että se on vihdoin päätöksessä. Aloitan vuoden 2016 toiveikkain mielin. Pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Parempaa uutta vuotta kaikille!

"Kuin kaksi koditonta lasta 
ne kulkevat käsi kädessä, 
Toivo ja Pelko 

Yhdessä tulevat, 
yhdessä lähtevät 
Siinä välissä 
puristavat lujaa 
toistensa kättä 

Joka avaa ovensa Toivolle, 
päästää myös Pelon sisälle, 
joka ottaa syliinsä Pelon 
saa omakseen myös Toivon

Kuin kaksi koditonta lasta 
ne kulkevat käsi kädessä 
emmekä muuta voi tehdä 
kuin seurata samaa polkua" 

- Tommy Tabermann -

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lapsettomuuden hinta

Lapsettomuushoidoissa käyvän "kotiapteekin" sisältöä

Toisilla pariskunnilla on yhteinen matkasäästötili, meillä on yhteinen lapsettomuushoitotili. Emme kuitenkaan ole mitenkään järjestelmällisesti seuranneet lapsettomuushoidoista kertyneitä kustannuksia. Käytännössä hoitoihin on mennyt viimeisten vuosien aikana jokseenkin kaikki likvidit säästömme ja palkasta yli jäävät roposet. Toinen auto on jäänyt haaveeksi ja matkustelusta olemme pitkälti luopuneet. Olemme myös pyrkineet minimoimaan kaikki tarpeettomat ostokset. Onneksi emme ole mitään himoshoppaajia olleet aiemminkaan - panostamme laatuun määrän sijasta. Muutaman käsilaukun perään olen luonut kaihoisia katseita, mutta mitään suurempaa tuskaa en tästä tarpeettomien ostosten rajoittamisesta ole tuntenut.

Karkea arvio lapsettomuushoitokuluista (sis. hoidot, tutkimukset, lääkkeet, oheistuotteet (ovulaatio- ja raskaustestit) ja raskaudenajan tutkimukset) olisi n. 17 000-25 000 euroa. Kaikki IVF-hoitomme on tähän asti tehty yksityisellä puolella, kevyemmät lapsettomuushoidot (ovulaatioinduktiot ja inseminaatiot) tehtiin julkisella puolella.  IVF-hoito maksaa yksityisellä puolella n. 3 000 euroa. Hinta sisältää 2-3 seurantakäyntiä lääkärin vastaanotolla ja ultraäänitutkimuksen, munasolujen keräyksen, siittiöiden pesukäsittelyn, alkioiden (pitkän) viljelyn ja pakastuksen sekä alkion siirron kohtuun. Tuo summa ei sisällä lääkekuluja. Jos IVF-hoidosta ei saada yhtään alkiota, niin hoitokulut ovat siitä huolimatta n. 2 200 euroa ja päälle tulevat vielä lääkekulut. Melkoista riskinottoa siis. Jos alkioita saadaan pakkaseen, niin pakastetun alkion sulatus ja siirto (PAS) maksaa n. 850-1 000 euroa+lääkkeet. Julkisella puolella kuluja tulee ainoastaan poliklinikkamaksujen muodossa ja tietysti lääkekulut päälle.

Lääkkeiden osalta vuotuinen lääkekatto on reilut 600 euroa, jonka jälkeen jokaisesta Kela-korvattavasta lääkkeestä maksetaan sen vuoden loppuun asti ainoastaan 1,50 euroa. Suinkaan kaikki lapsettomuushoitolääkkeet (esim. Ovitrelle, Lugesteron, Luveris, Gonapeptyl) eivät kuitenkaan ole Kela-korvattavia, vaan niistä maksetaan aina täysimääräinen hinta. Kuvassa näkyy omaa lapsettomuushoitoihin liittyvää lääkearsenaaliani. Kaikki tilpehöörit eivät edes kuvaan mahtuneet :). Tällä hetkellä arvioisin kotonamme olevan lapsettomuushoitolääkkeitä n. 2 500 euron arvosta. Kiitos lääkekaton, näistä ei kuitenkaan ole koko tuota summaa maksettu...

Hurjasta rahanmenosta huolimatta, en ole koskaan katunut lapsettomuushoitoihin käytettyjä euroja. Jos joskus pääsisimme tavoiteltuun lopputulokseen, olisi se meille määrittämättömän arvokasta. Lapsettomuushoidot yksityisellä puolella ovat parempia kuin julkisella puolella (näin ainakin HUS:ssa) ja kohtelu inhimillistä. Kokemus on opettanut, että myös näistä seikoista olen valmis maksamaan.


lauantai 26. joulukuuta 2015

"Ainahan te voitte adoptoida"

"Ainahan te voitte adoptoida." Tuo lausahdus tuntuu livahtavan melko usein biologisten lasten vanhemmilta lapsettomalle pariskunnalle. Jostakin syystä adoptio ei kuitenkaan ole ollut biologisten lasten vanhemmille ensisijainen vaihtoehto. Miksi siis oletetaan, että se olisi meillekään? Toisekseen moni tuntuu olettavan, että adoptioprosessi on kepeä lastenhakumatka. Kotimaan adoptio kestää arviolta 7-9 vuotta, kaikki jonossa olevat eivät saa lasta tuota kautta koskaan. Pelastakaa Lasten kautta toteutetaan vuosittain ainoastaan noin 30 kotimaan adoptiota (ja noin 100 ulkomailta adoptoitua lasta). Kansainvälinen adoptio saattaa onnistua nopeammassa aikataulussa - muutamassa vuodessa. Kansainvälisellä adoptiolla on kuitenkin aivan erilainen hintalappu - 10 000-20 000 euroa on ihan realistinen kustannusarvio. Kansainvälisissä adoptioissa lapset ovat yleensä vanhempia kuin kotimaan adoptioissa. Jos kotimaan adoptiossa lapsi saattaa olla nuorimmillaan kahdeksan viikkoinen, niin kansainvälisissä adoptioissa vauvaikäisiä harvemmin saa. Toisille tällä asialla on merkitystä, toisille ei.

Adoptioprosessi käynnistyy siten, että ollaan yhteydessä oman kunnan sosiaalitoimeen, joka ohjaa lakisääteiseen adoptioneuvontaan. Adoptioneuvontaan saattaa joutua jonottamaan jopa yli vuodenkin. Adoptioneuvonta itsessään kestää keskimäärin 1-2 vuotta. Tuona aikana pariskunta syynätään läpikotaisin. Tulevien vanhempien tulee olla mahdollisimman terveitä. Useat sairaudet saattavat olla este adoptiolle (mm. HIV, reuma, diabetes, epilepsia, masennus). Lisäksi viranomaisilla on omat periaatteensa koskien mm. vanhempien ikää (PeLa: adoptiovanhemman ja lapsen välinen ikäero ei  saa olla yli 45 vuotta), avioliiton kestoa sekä taloudellista tilannetta. Adoptioneuvonnan päätteeksi sosiaalityöntekijä kirjoittaa hakijoita ja heidän elämäntilannettaan, taustaa sekä adoptiomotiiveja ja kasvatusvalmiuksia kuvaavan asiakirjan. Tuota asiakirjaa vasten voi sitten hakea adoptiolupaa Valvirasta. Luvan saamisen jälkeen alkaa lopulta se varsinainen lapsen odottaminen - ja tämä siis kestää sitten sen x vuotta.

Osa saa lopulta adoption kautta lapsen, kaikki eivät. Tapahtuu myös adoptiokeskenmenoja. Jonottamisen pituus ei myöskään aina ratkaise, sillä adoptiossa etsitään ensisijaisesti sopivia vanhempia lapselle -  ei toisinpäin. Ja tämän sopivuusharkinnan tekevät siis viranomaiset parhaaksi katsomallaan tavalla. Adoptiojonossa ei ole vuoronumeroita. On myös hyvä muistaa, että suurimmalla osalla on takana vuosikausien lapsettomuus ja lapsettomuushoidot ennen adoptioprosessin aloittamista. Että sellainen simsalabim-ratkaisu.

Eräs perhe -blogissa oli mainio kirjoitus tähän adoptioaiheeseen liittyen. Suosittelen. Myös Helsingin Sanomat kirjoitti aiheesta 24.12.2015.

torstai 24. joulukuuta 2015

Mukavaa ja rentouttavaa joulunaikaa!



Tällä kuvalla tahdon toivottaa sinulle lukijani (jos tätä blogia joku muu nyt lukee kuin siskokultamme :) oikein mukavaa ja rentouttavaa joulunaikaa! Kuvassa Herra Hiiri, joka kotiutui meille kuukausi-pari sitten tarkoituksenaan tuoda mukanaan hyvää onnea. Tuota onnea odotamme vielä.

Joulu saapuu jokaiselle

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?

Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi,
siinäkö joulu on?
Lapsenko juhlaa,
paljon kun tuhlaa,
siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja rakkaan luona annetaan.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Minun suhteeni kirjoihin


Minulle lukeminen on enemmänkin elämäntapa kuin harrastus. Muistan lukeneeni kirjoja niin kauan kuin olen osannut lukea. Sitä ennen äiti luki minulle ja itsekin toki ahkerasti kirjoja selailin ja kuvia niistä katselin. Taisin aloitella lukijana Merja Jalon hevoskirjoilla ja Carolyn Keenen Neiti Etsivillä. Lapsuudenkotini edessä pysähtyi kerran viikossa kirjastoauto ja olin sen uskollinen asiakas. Uskoakseni olen kahlannut läpi kaikki lastenkirjaklassikot. Edesmennyt äitini oli innokas kirjojen ystävä ja olen varmaankin saanut lukuinnostukseni sieltä verenperintönä. Aikuisiällä meillä oli tapana äidin kanssa kierrättää kirjoja keskenämme. Molempien lukumieltymykset osuivat sen verran yksiin.

Rakastan historiallisia romaaneja ja erityisesti kartanoromantiikka on lähellä sydäntäni. Kartonoromantiikalla viittaan mm. Catherine Cooksoniin ja Kaari Utrioon. Dekkareita luen vähän kausittain, viime vuosina vähemmän. Viimeisimmäksi olen dekkareista lukenut Jo Nesbøn Harry Hole -romaaneja. Kai tässä omassa elämässä on ollut viime vuosina riittämiin jännitystä, joten dekkarit ovat useimmiten jääneet hyllyyn.

Rakkaita kirjoja minulle ovat mm. Mika Waltarin, Agatha Christien ja Charles Dickensin teokset. Nykykirjailijoista mieleeni ovat jääneet mm. Pat Conroy ja Ildefonso Falcones. Jos pitäisi valita yksi lempikirja, niin vetäisin kotiinpäin ja sanoisin, että Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogia. Linna on mestarillinen kirjoittaja ja tämä trilogia avaa aivan erilaisen ikkunan Suomen historiaan kuin mitä historiantunneilla on opittu.

Olen iltalukemisestani sen verran riippuvainen, että yöpöydältä on aina löydyttävä jotakin luettavaa. Muistan jopa joskus selanneeni puhelinluetteloa, kun mitään muuta luettavaa ei löytynyt. A bit desperate? Lukeminen on auttanut minua myös surusta toipumisessa. Se on vienyt ajatuksia edes hetkeksi jonnekin muualle. Akuuteimman surun vaiheessa lukemiseen on kuitenkin ollut vaikea keskittyä. Huomaat "lukeneesi" sivukaupalla, mutta et muista lukemastasi yhtään mitään. Ajatukset ovat olleet jossakin muualla.

Minulla on tapana paneutua yhden kirjailijan tuotantoon kerrallaan. Viime keväänä raskaana ollessani luin Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) romaanisarjoja. Palasin näiden pariin myös äitiyslomalla kohtukuoleman jälkeen. Hieman haikein tunnelmin, mutta palasin kuitenkin. Hirvisaarelta olen kahlannut läpi sarjat Lehmusten kaupunki, Imatra ja Viipuri. Tähän asti olen pitänyt eniten tuosta hänen Lehmusten kaupunki -sarjastaan.

Syksyllä yöpöydälläni viipyi varmaan pari kuukautta Qais Akbar Omarin teos Yhdeksän tornin linnake. Syy hitaassa etenemisessä ei ollut teoksen tylsyys vaan minun pohjaton väsymys, joka aiheutti sen että harvemmin ehdin lukea sivua enempää ennen kuin Nukkumatti vei voiton. A:kin jo ehti ihmetellä, että kauanko oikein voi kestää yhden kirjan lukeminen. Hän yleensä yöllä nukkumaan kömpiessään pelasti kirjan sivuun yöpöydälle väsähtäneen lukijan käsistä :). Lomalla lukutahti on erilainen ja saatan lukea kirjan päivässä.

Joululomaa ajatellen vierailin taas hetki sitten kirjastossa ja tällä kertaa sieltä kotiutui Laila Hirvisaaren viisiosainen Sonja-sarja. Joululoma kuluukin mukavasti kirja toisessa kädessä ja glögilasi toisessa. Glögilasi vaihtuu vain välillä suklaarasiaan :)


maanantai 21. joulukuuta 2015

Kun lapsen sukupuoli on pettymys – 6 askelta selviytymiseen

Kaksplussalla on jutunaiheet taas vähissä: "Kun lapsen sukupuoli on pettymys – 6 askelta selviytymiseen." Olen sanaton. En tiedä, pitäisikö tälle jutulle itkeä vai nauraa. Pitäisiköhän minun alkaa tarjota näille ihmisparoille selviytymisterapiaa tästä valtavasta pettymyksestä? Mikä loistava bisnesidea.

Minun ehdottamani kuusi askelta tämänkaltaisesta "pettymyksestä" selviytymiseen:
  1. Älä ole kiittämätön
  2. Älä ole kiittämätön
  3. Älä ole kiittämätön
  4. Älä ole kiittämätön
  5. Älä ole kiittämätön
  6. Älä ole kiittämätön

lauantai 19. joulukuuta 2015

Onni on uudet villasukat :)

Lämpöinen joululahja A:lta

Äitini ja anoppini olivat ahkeria neulojia. Heidän eläessään sukkalaatikostani löytyi aina uudehko pari villasukkia. Nyt kun anopin kuolemasta on jo kolme vuotta ja äitini kuolemasta puolitoista, huomaan vanhojen villasukkieni olevan enemmän tai vähemmän nukkavieruja - mutta tunnearvoa noista toki löytyy enemmän kuin uusista. Olen kaiketi villasukkien suurkuluttaja, vaikka emme missään vanhassa vetoisassa puutalossa majailekaan. Minulla on melkeinpä aina kylmät jalat ja villasukkia tuleekin käytettyä kesät talvet. Usein myös nukun villasukat jalassa - potkin ne sitten kuumissani keskellä yötä pois jaloista :) Viime viikonloppuna A osti minulle joulumarkkinoilta lahjaksi kolme paria uusia villasukkia. Noista ensimmäinen pari on jo päässyt ahkeraan käyttöön.

Olen vakavasti harkinnut aloittavani neulomisharrastuksen. Siskolla oli samat suunnitelmat, mutta hänenkään sukkaparinsa ei ole tainnut vielä edetä alkusilmukoita pidemmälle. Neulomisessa minua vetää puoleensa sen väitetty terapeuttinen vaikutus. Ja terapian tarpeessahan minä olen :) Minulla on ollut kohtukuoleman jälkeen pahoja keskittymisvaikeuksia. Palavereissa on välillä piinallista istua, kun omat ajatukset harhailevat. Tuolloin alan yleensä piirrellä jotakin paperin nurkkaan. Huomaan tämän helpottavan kuuntelemista. Luulen, että neulominen ajaisi saman asian kuin piirtelykin ja se olisi huomattavasti hyödyllisempää. Tiimipalaverissa tutulla työporukalla tämä tuskin olisi mitenkään epäkohteliasta. Esimieheni puhuu pitkästi pääsemättä välttämättä varsinaiseen asiaan koskaan - sivupolkuja monologissa riittää. Tiimipalaverimme ovat haastavia ihan normaalin keskittymiskyvyn omaavillekin. Välillä ajatukseni harhailevat myös televisiota katsellessa ja tällöin täytyy kelailla ohjelmaa aina taaksepäin. Neulominen sopisi siis myös television katselun oheistoiminnaksi.

Ehkäpä hommaan itselleni sukkapuikot ja pari kerää lankaa joulun välipäiviksi...