Helsingin Sanomien Aamu-osiossa kirjoitettiin 2.5.2017 kotisynnytyksistä. Juttu sai minut huokaamaan syvään. Kotisynnyttäjät haikailevat synnytyksen luonnollisuutta ja kodinomaisuutta. Synnytyksestä toivotaan elämyksellistä, "voimaannuttavaa" kokemusta. Ei liene vaikea arvata, mitä ajattelen kaikesta tästä? Melkoisen itsekeskeistä toimintaa, ettenkö sanoisi.
Minulle on aivan sama, jos joku haluaa vaarantaa oman terveytensä. Sen sijaan pidän erittäin tuomittavana, että joku vaarantaa samalla myös syntymättömän lapsensa terveyden. En ikinä olisi valmis ottamaan sellaista riskiä, että synnyttäisin kotona. Toivoisin, että kaikilla syntymättömillä lapsilla olisi oikeus parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Kun on joutunut kokemaan sen, että menettää syntymättömän lapsensa, niin onnistuneena synnytyksenä pitää sitä, että lapsi ja äiti selviävät siitä ilman suurempia vahinkoja.
Itsekin toivoin synnytykseltä luonnollisuutta ja jätin kipulääkkeet ottamatta. Syynä tähän valintaan ei ollut ensi sijassa oma hyvinvointini vaan lapsen. Myös sairaalassa on täysin mahdollista synnyttää ilman lääkkeetöntä kivunlievitystä. Synnytykselle voi esittää myös muita toiveita, joiden asettamisessa kuitenkin kannattaa pitää mielessä, että synnytyksessä harvoin mikään menee suunnitelmien mukaan. Turhan tarkat suunnitelmat ovat hukkaan heitettyä energiaa. Kodinomaisuudella ei ole minulle p*s*ankaan merkitystä. Synnytys on melkoisen lyhyt välivaihe - siinä ei ehdi kaivata mitään kotoa. Siinä keskittyy vain selviämään hengissä.
Minun hartain toiveeni oli, että saisin synnyttää Naistenklinikalla - tuo toive myös toteutui. Minulle oli tärkeintä, että mahdollisimman lähellä oli Suomen, ja ehkäpä koko maailman, parasta hoitoa vastasyntyneelle. Lopulta tuota korkeatasoista hoitoa vastasyntyneelle myös tarvittiin ja se on vain vahvistanut tälle asialle antamaani merkitystä. Olen äärettömän kiitollinen saamastamme hoidosta. Minusta on kuoriutunut melkoisen kiltti veronmaksaja.
Synnytys on täysin hallitsematon tilanne. Koskaan et voi tietää, mikä menee pieleen. Tällöin tärkeintä on, että lähellä on osaava hoitohenkilökunta ja tarvittava hoitovälineistö. Puoli tuntia on todella pitkä aika sairaalaan, mikäli lapsi kärsii happivajeesta, sydämenpysähdyksestä tai jos äidille tulee massiivinen verenvuoto. Jos lopputuloksena on menetetty (tai vammautunut) lapsi tai äiti, niin elämyksellisyydellä, luonnollisuudella tai kodinomaisuudella ei totisesti ole enää minkäänlaista merkitystä.
Olen niin samaa mieltä kotisynnytyksistä!
VastaaPoistaMielestäni lapsen terveys tulis mennä aina edelle.
Ystäväni esikoisen synnytyksessä tapahtui kaikenlaista vakavaa ja alatiesynnytys päätyi nukutukseen ja hätäsektioon koska poika oli suuressa ahdingossa. No loppu kuitenkin hyvä koska selvisivät molemmat. Nyt tää äiti on uudelleen raskaana ja hänen suurin suru nyt on se ettei hän saa synnyttää enää alakautta vaan on mentävä sektioon ja on yrittänyt kaikkensa että voitais eka yrittää alateitse.
Itse menisin just siihen lapselle turvallisimpaan synnytystapaan oli oma mieltynys mikä tahansa.
Oliko muuten vaikea päässä synnyttämään Naikkarille?
Mä olin ensin muutaman viikon Naikkarilla osasto 42:lla ja sit tietty siellä synnytinkin ja no kaikki alle rv 34 synnyttävät pyritään saamaan Naikkarille. Oma kokemus Naistenklinikasta oli 10/10. Varsinkin se osasto 42 missä on kaikilla tulevilla äideillä yleensä aika kriittiset ajat käsillä ja itselläni oli paljon pelkoja ja hoitajat ja lääkärit olivat tosi ymmärtäväisiä.
Kiitos kommentistasi! Nämä kotisynnytykset ovat ilmeisesti taas yksi hyvinvointiyhteiskunnan luoma ilmentymä. Samaan aikaan osassa kehitysmaita naiset antaisivat suurinpiirtein toisen kätensä, jotta saisivat synnyttää sairaalassa... Jokseenkin irvokasta.
VastaaPoistaYstäväsi tilanne on sikäli erikoinen, että hän on joutunut jo kertaalleen siihen tilanteeseen, että lapsen henki on ollut synnytyksessä uhattuna, mutta tästä huolimatta olisi valmis ottamaan riskin. Yleensä tällaisten kokemusten jälkeen noudatetaan melko nöyrinä terveydenhoitohenkilökunnan suosituksia.
Itselläni ei ollut vaikeuksia päästä synnyttämään Naikkarille. Olin esittänyt tästä etukäteen toiveen ja sinne myös pääsin heti lapsivesien mentyä. Omaa toivetta tukivat luultavimminkin potilashistoria ja ennenaikaisuus. Synnyttämättömien osastosta 42 minulla ei ole kokemusta.
Synnyttäneiden osastolla vietimme perhehuoneessa nelisen vuorokautta. Kohtelu oli osittain aika erikoista, muun muassa vesikannua en ollut saada huoneeseen. Miehen olisi pitänyt aina täyttää lasia, koska kyseessä oli perhehuone :) Apua henkilökunnalta en saanut samaisesta syystä eli kelloa ei saanut soittaa. Aika älyttömiä sääntöjä, kun huomioi että olin nuo ensimmäiset vuorokaudet aivan jalattomassa kunnossa. Miehen käydessä kotona ruokkimassa kissaa yritin sitten jotenkin yksin taiteilla itseäni vessaan, hakemaan rintapumppua, ruokatarjotinta jne. Usein toiset potilaat kuitenkin pelkästä säälistä auttoivat :). AAA:n hoito VVO:lla oli kuitenkin hyvää, ja hoitajat ja lääkäri mukavia. Ja itse synnytys hoidettiin omia toiveitani kunnioittaen ja asianmukaisesti.
Kotisynnytykset / synnytys-saunat ja muut vanhan ajan jutut kyllä mielestäni kuuluvat historiaan ja ihmettelen miksi jotkut lääkärit yrittävät herätellä näitä henkiin. Joo tietty ne säästäus rahaa, mutta haloo mitenkäs syntyvän lapsen ja äidin turvallusuus?! Suomi on raivannut tiensä huipulle äitiys/synnytyshlidoissa niin ei mun mielestä vaan säästösyistä kannata mennä noissa tilastoissa alemmas.
PoistaEi vitsi muutes mulla on IHAN sama kokemus tosta osastosta naikkarilla, jossa oltiin perhehuoneessa synnytyksen jälkeen.
Osasto 42:lla kun kuunneltiin tulevan äidin huolia korva tarkkana ja kaikki olotilat otettiin tarkasti huomioon ja muutenkin oltiin niin empaattisia tulevan pikkukeskosten äideillä joilla oli suuri huoli ja rankat kuukaudet edessä myös synnytyksen jälkeen.
Mut se kontrasti sit synnyttäneiden osastoon oli suuri jossa tuntui eka siltä kuin mut olis jätetty heitteille. Mullekin valitettiin kaikesta turhasta ja sanottii ettei soittokelloa saa soittaa kui hengenhädässä. No seuraavana päivänä synnytyksestä huomattiin et menin tosi huonoo kuntoon kun tuli tosi paha kohtutulehdus ja yhtäkkiä hotajatkin muuttuivat niin auttavaisiksi ja empaattisiksi ja loppuaika siellä menikin mukavasti mut voin kuvitella et jos ei mitään komplikaatiota ois tullut niin olis munki kokemus ollut muuta.
Saksassa on synnytystaloja, joissa saa synnyttää kodinomaisissa olosuhteissa. Siellä ei yleensä ole lääkäreitä, mutta kätilöitä kyllä, ja yleensä synnytystalot sijaitsevat sairaaloiden lähellä, jotta vauva ja äiti saadaan tarvittaessa nopeasti sairaalahoitoon. Mitään riskisynnyttäjiä sinne ei edes oteta. Tuon voin vielä ymmärtää, joskin itse haluaisin mieluummin synnyttää ihan sairaalassa.
VastaaPoistaSynnytyksessä voi mennä vaikka mikä pieleen, joten tuntuu ihan hullulta haluta synnyttää kotona. Ennenhän synnytyksissä kuoli paljon äitejä ja vauvoja ja varmaan kaikki raskaana olevat naiset odottivat sitä jotakuinkin kauhun vallassa. Tästä tuli muistaakseni viime vuonna dokkarikin. Aatelisnaisetkin haalivat kaikenmaailman onnenkaluja synnytykseen, kun sen parempaa tukea siihen synnytykseen ei juuri ollut.
Joo, en kyllä ymmärrä näitä kotisynnyttäjiä. Synnytyksen kulku on aina arvaamaton. Jos jotain menee pieleen, niin silloin on parasta olla sairaalassa. Ja se voi tapahtua kenelle tahansa. Termi "riskisynnyttäjä" luo sellaisen illuusion, että ongelmat olisivat jotenkin ennakoitavissa joidenkin henkilöiden kohdalle.
Poista