"Jokaisella lapsella on oikeus vanhempaan, joka on kiinnostunut lapsen kokemuksista, lapselle tärkeistä ihmisistä ja pienistä arjen tapahtumista. Lapsella on oikeus kanssakäymiseen, joka ei nojaa teknologiaan tai katkeile, kun vanhempi äkkiä reagoikin puhelimeensa tuleviin viesteihin." (Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Marjukka Pajulo)Viime viikolla kohistiin jälleen vanhempien some-riippuvuudesta ja sen vaikutuksesta lapsen kehitykseen. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Marjukka Pajulo kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 18.11., että vanhempien liiallinen sosiaalisen median, pelien ja muiden digitaalisten sisältöjen käyttö heikentää pienen lapsen kehityksen edellytyksiä. Vuorovaikutus vanhempien ja lapsen välillä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lapsen kehitykseen. Se luo turvallisuudentunteen, vaikuttaa oppimiskykyyn ja muokkaa lapsen tunne-elämää. Lapsen ja vanhempien välille muodostuu kiintymyssuhde jo ensimmäisen elinvuoden aikana.
Vanhempien median käytön vaikutuksesta lapsen ja vanhempien vuorovaikussuhteeseen on oltu huolissaan jo aiemminkin. Kirjoitin jokseenkin tulikivenkatkuisen julkaisun aiheesta 13.12.2015 otsikolla "Kännykkäriippuvuus". Voin allekirjoittaa tuon silloisen tekstini edelleen kaikilta osin. Omassa vanhemmuudessani olen myös yrittänyt kiinnittää tähän asiaan erityistä huomiota. Koska en edelleenkään omista älypuhelinta, niin tämä ei omalla kohdallani ole edes kovin vaikeaa. Lisäksi arjen kiire pitää huolen, että television tai tietokoneen ääreen ei voi liimautua. En ole katsonut AAA:n syntymän jälkeen kuin yhden elokuvan (ja senkin elokuvateatterissa ilman herra AAA:ta). Lapsen hoitotoimenpiteiltä ja perässäjuoksemiselta ei median pariin juuri ehdi. Pikku Kakkosta vilkuilemme välillä yhdessä, sen mitä muulta touhotukselta ehdimme :)
Blogia kirjoittaisin mielelläni useammin, jos vain saisin siihen tilaisuuden. Näitä tilaisuuksia on kuitenkin tullut tarjolle valitettavan harvoin ja joudun useimmiten vain toteamaan itselleni, että olisi ollut kiva kirjoittaa tästäkin aiheesta, jos vain olisi ollut siihen aikaa. Vielä ei ole ollut uupumukselta voimia palata liikuntaharrastusten pariin, joten lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet niitä ainoita tapoja ottaa omaa aikaa silloin tällöin. Siis silloin kun siihen on ollut tilaisuus - ja se tilaisuus ei todellakaan ole silloin, kun reidessä roikkuu huomionkipeä taapero. Eli toisin sanoen näitä tilaisuuksia on häviävän vähän. Kun AAA illalla klo 21:30 vihdoin nukahtaa, niin sitä ei halua avata enää konetta, jotta uni tulisi joskus omaankin silmään. Illalla on parempi lukea. Yleensä kirjoitankin päiväuniaikaan. Niin nytkin.
Tätä taustaa vasten tarkastellen on ollut mielenkiintoista seurata muiden vanhempien median käyttöä. Koska en käy perhekerhoissa, niin minulla ei ole ollut juurikaan tilaisuuksia seurata tätä. Olen kuitenkin tehnyt saman havainnon kuin Pajulo: Joskus leikkipuistossa vanhempi saattaa istua hiekkalaatikon reunalla omaa puhelintaan selaten samalla kun taapero taputtaa hiekkaa selän takana ja yrittää turhaan saada vanhempansa osallistumaan leikkiin. Näky on kieltämättä surullinen.
Jo aivan pieni lapsikin vaistoaa, ettei aikuinen ole aidosti läsnä. Lapset ovat läsnäolon guruja. Herra AAA antaa välittömästi palautetta, jos yritän hetken olla tietokoneella/tiskata/siivota/laittaa ruokaa... Syliin kannetaan tomerin ottein ja kovaan ääneen varmasti koko lelulaatikon sisältö, jotta huomio kiinnittyisi takaisin häneen. Tai sitten syödään banaaninkuoria roskiksesta. Tai isän kenkää. Tai kukkaa/kukkamultaa. Tai vessaharjaa.
Joskus olen miettinyt, että mitä jos en vastaisi näissä vuorovaikutustilanteissa lapsen ottamaan kontaktiin. Lakkaisiko hän ottamasta minuun kontaktia ja käpertyisi itseensä? Vai tukehtuisiko AAA kenties "vain" kukkamultaan, vessaharjaan tai niihin banaaninkuoriin? Mediariippuvaiset vanhemmat saattavatkin laiminlyödä myös itse lapsen hoitoa. Katsekontakti, läsnäoleminen ja "keskustelu" lapsen kanssa on äärettömän tärkeää lapsen kehityksen ja tunnesiteen muodostumisen kannalta, vaikka yhteistä kieltä ei vielä olisikaan. Vanhempi, ole AIDOSTI läsnä lapsellesi! Kenenkään ei tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa.
Anna: Lapsi elää läsnäolosta
Minusta on ihan hyvä että asiaan kiinnittää huomiota, mutta tässäkin on taas menty vähän yli vanhempien syyllistämisessä. Ei sitä ennenkään ole 24/7 höngitty ihailua ja vuorovaikutusta lapsen naamaan vaan tehty kotiaskareita, luettu kirjaa jne. Netti toki koukuttaa eri tavalla ja varmasti on niitä vanhempia joiden huomiosta älypuhelin vie liian suuren osan. Itse en tunne syyllisyyttä jos välillä vastaan viestiin tai tarkistan sähköpostin vaikka siellä hiekkalaatikolla. Imettäessäkin, herranjumala, surffasin netissä ja katsoin leffoja enkä tuijottanut vuorokaudessa tuntikausia (aina silmät kiinni) ruokailevaa vauvaa.
VastaaPoistaMinusta tämä asia on sellainen, johon vanhemman kannattaa kiinnittää huomiota. Kaikille tämä ei ole ongelma, mutta osalle kiistatta on.
PoistaToki aina lapset ovat joutuneet taistelemaan huomiosta, mutta eivät koskaan siinä määrin kuin nyt some-aikana.