maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kiitollisuus

Katselin viime keskiviikkona Yökylässä Maria Veitola -ohjelmaa, jossa oltiin tällä kertaa kylässä Eva Wahlströmin luona. Wahlströmillä todettiin kesällä 2012 jalassa, munuaisissa ja molemmissa keuhkoissa veritulpat. Hänen terveydentilansa oli päässyt hengenvaaralliseksi. Maria Veitola kysyy Wahlströmiltä ohjelmassa, miltä tästä tuntui käydä niin lähellä kuolemaa.  Eva kertoo olleensa jälkeenpäin kiitollinen kokemuksestaan. Hän uskoo arvostavansa elämää ja terveyttään aivan eri tavalla kuin ennen sairastumistaan. Evalla on uskomaton elämänasenne. Evan valmentajakin kuvaa Evaa ainutlaatuiseksi - siltä hän todella vaikuttaa.

Minä en pysty samaan kuin Eva. En pysty olemaan kiitollinen kaikista elämän mukanaan tuomista vastoinkäymisistä. Olisin osannut olla kiitollinen lapsesta ilman näitä karmeita kokemuksiakin. Uskon arvostavani vanhemmuutta enemmän kuin keskiverto vanhemmat, mutta menetykset ovat ehdottomasti ottaneet enemmän kuin antaneet. Ne ovat tehneet minusta rikkinäisen. Miten lapsen menettämisessä voisikaan olla kokemuksena mitään hyvää?

Lue tästä myös Kauneus & Terveys -lehden juttu kiitollisuudesta.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Keskosuus


AAA:n keskosuus on tuonut mukanaan monenlaisia vaikutuksia vauva-arkeemme. Alun raastava sairaala-aika kaikkine pelkoineen jää pysyvästi mieleen. Ajattelinkin nyt kertoa lyhyesti keskosuudesta ja sen mukanaan tuomista haasteista meidän tapauksessamme.

AAA syntyi ennenaikaisena eli keskosena raskausviikolla 35. Keskoseksi katsotaan lapsi, joka syntyy WHO:n määritelmän mukaan ennen 36 raskausviikon päättymistä. Suomessa noin 5-6 prosenttia kaikista vastasyntyneistä syntyy keskosena. Lapsen syntyessä ennenaikaisesti keuhkojen kehitys on usein vielä kesken. Keuhkorakkuloita ei ole vielä kunnolla muodostunut ja kaasujenvaihto on heikkoa, koska keuhkojen hengityspinta-ala on pieni. Tavallisin keskosen tehohoitoa vaativa sairaus on hengitysvaikeusoireyhtymä, RDS-tauti, joka on aivan pienen keskosen elämän alkuvaiheen sairaus ja johtuu surfaktantin, keuhkojen pintajännitystä alentavan aineen, puutteesta. Myös AAA kärsi lievästä RDS-taudista ja sai tämän vuoksi pari viikkoa hengitystukea - aluksi ylipaineella happea nasaaliventilaattorissa ja myöhemmin vielä OptiFlow-happiviiksillä. AAA oli osastolla kiinni monitoreissa, joilla mitattiin sykettä, hengitystaajuutta ja happisaturaatiota.

AAA oli syntyessään normaalipainoinen (3200 g, 48 cm), keskoset ovat yleensä pienipainoisia eli alle 2500 g. Raskausviikkoihin nähden suuri koko saattoi aiheuttaa hengitykselle lisähaastetta. AAA sai sairaalassa myös sinivalohoitoa kohonneiden bilirubiiniarvojen vuoksi - myös tämä "kellastuminen" on keskosille hyvin tyypillinen ongelma. Bilirubiiniarvoa seurattiin kantapäästä otetuilla verikokeilla päivittäin. Tuosta näytteestä mitattiin myös hiilidioksidiarvo, joka kertoi hapettumisesta. Hemoglobiinia seurailemme edelleen. Viimeksi hb oli 7-kuisena neuvolassa 108 (alaraja 105).

Keskosilla suolisto on kypsymättömämpi ja tästä aiheutuu usein erilaisia mahavaivoja. AAA:lla olikin kovia koliikkivaivoja ensimmäiset kolme kuukautta. Näitä yritettiin sitten hoitaa muun muassa vyöhyketerapialla (Kiitos ihana Terhi!) ja äidin maidottomalla ruokavaliolla. AAA:lla on edelleen refluksityyppistä oireilua: runsasta närästystä ja pulauttelua. Toivomme, että oireilu helpottaisi sitten, kun AAA on enemmän pystyasennossa - istuu ja seisoo. Kiinteät ruuat eivät ole tilannetta muuttaneet.

Ennenaikaisen lapsen infektioherkkyys on suurempi kuin täysiaikaisena syntyneillä lapsilla. Näin ollen infektioissa olevien henkilöiden tapaamista tulisi välttää. Kauppakeskuksissa oleskelua ja muita tilaisuuksia, joissa on paljon ihmisiä, olisi vältettävä. Päivähoidossa olevat lapset lisäävät eniten alle vuoden ikäisen vauvan riskiä saada infektioita. Olemmekin eläneet melko eristyksissä tämän AAA:n alkutaipaleen. Toki olemme serkkupoikaa silloin tällöin tavanneet ja välillä AAA on ollut mukana myös kaupassa. Vauvauinneissa tai perhekerhoissa emme kuitenkaan ole käyneet - ja tämä on ollut suosituskin. Infektioriskiä pyrimme välttämään myös hyvällä käsihygienialla. Toistaiseksi AAA on sairastanut yhden parin viikon flunssan lokakuussa. Tämäkin oli ihan riittävän hanurista, sillä alle 9 kk:n ikäiset eivät osaa hengittää kuin nenällään ja kun se on tukossa niin - No, nenäfriida oli tuolloin aktiivisessa käytössä.

Ennenaikaisena syntyneellä lapsella on kohonnut kätkytkuoleman riski. Osalla ennenaikaisista on hengityskatkoksia (apneoita), joita hoidetaan kofeiinilääkityksellä. Nämä apneat paljastuvat usein jo osastohoidossa hengitystaajuutta monitoroitaessa. Käytännössä kätkytriskiä pienennetään selällään nukuttamalla. Patjan tulee olla jämäkkä ja pehmoleluja ei suositella sänkyyn. Lasta ei saa nukuttaa perhepedissä, vaan omassa sängyssään. Tutin käyttö on ennenaikaisella vauvalla suositeltavaa (ilman kiinnitysnyörejä!). Nenä-mahaletkun kanssa tuli olla tarkkana, ettei se päässyt kiertymään kaulan ympärille. Lapsi ei myöskään saa olla liian kuumissaan ja luonnollisesti tupakoimista lapsen lähettyvillä tulee välttää.

AAA:lla oli muutaman ensimmäisen kuukauden aikana toisinaan unenaikaista lihasnykinää käsissä ja jaloissa (mykonioita). AAA:lle tehtiinkin tämän vuoksi aivosähkökäyrätutkimus eli EEG. Tulos oli normaali ja sittemmin mykoniat ovat loppuneet.

Ennenaikaisena syntyneen lapsen imetyksen käynnistyminen vaati kärsivällisyyttä ja harjoittelua. Kenguruhoito tuki imetystä. Rintamaito on ennenaikaisena syntyneen ensisijainen ravinto, sillä se suojaa infektioilta ja on koostumukseltaan hyvä keskushermoston kehityksen kannalta. Keskosuudesta johtuen imetys korvautui sairaala-ajan pääosin rintapumpun käytöllä. Pieni toipilas ei jaksanut imeä rintaa satunnaisia, lyhyitä  harjoitteluja enempää. Pumpattu maito syötettiiin vauvalle pullosta ja loput vielä nenä-mahaletkulla. Maitomäärät mitattiin millilleen. Ruokinta ja muu hoito meni osastolla kolmen tunnin sykleissä ympäri vuorokauden. Keskosuuden vuoksi AAA:n painoa tarkkailtiin neuvolassa normaaliseurantaa tiheämmin - muistaakseni punnitus oli kerran viikossa ensimmäiset pari-kolme kuukautta. Painon tuli nousta vähintään 150 g viikossa. Ja kun välillä tuohon ei päästy, oli äidin huoli taas kova. Neuvolaseurannan lisäksi meillä oli pari kertaa myös lastenpoliklinikalla tapahtunut kehitysseuranta.

Ennenaikaisilla lisäruuat aloitellaan yleensä jo neljän kuukauden iässä. Normaalistihan täysimetystä suositellaan kuuden kuukauden ikään asti. Mekin aloitimme lisäruuat reilun neljän kuukauden iässä - itsenäisyyspäivänä. Aluksi repertuaarissa oli bataatti, kesäkurpitsa ja päärynä. Sitten otimme mukaan myös hirssi- ja riisipuuron aamuisin ja iltaisin. Viiden kuukauden iässä aloitimme broilerin ja myöhemmin myös lampaanlihan. Nyt 7,5 kuukauden kalenteri-iässä AAA syö bataattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa (vähän), perunaa (vähän), hirssi-, riisi-, speltti- ja kaurapuuroa, päärynää, banaania, omenaa, mustikkaa ja vadelmaa. Lihoista menee broileri ja lampaanliha. Ja kaikki soseutettuna. Näiden lisäruokien ohessa juomana on rintamaito ja imetyksiä sen kymmenkunta vuorokaudessa. Rintamaito säilyykin toivottavasti pääasiallisena ravintona sinne vuoden ikään asti.

Keskosuuden myötä saimme tueksemme Jorvin osasto L2:lta myös kuntoutusohjaaja Evan ja psykiatrisen sairaanhoitaja Annen, joiden neuvot ja tuki ovat olleet meille korvaamattomia. Eva ansaitsee erityiskiitokset kotikäyntien vuoksi. Neuvot ovat tulleet meille noviiseille tarpeeseen! Ilman Evaa olisimme olleet todella yksin kysymystemme kanssa! Viimeksi Eva muun muassa vinkkasi, etteivät kävelykärry tai hyppykeinu sovi keskosille. Onneksi näitä ei meidän kotiimme olisi mahtunutkaan...

Lähteet:
HUS - Ennenaikaisena syntyneen lapsen kotihoito-ohjeet
http://www.terve.fi/vauvaika/ennenaikainen-syntyma-ja-keskosuus-tuovat-haasteita

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Perhevapaauudistus

Perhevapaauudistus on ollut aktiivisen keskustelun kohteena viime aikoina. Helsingin Sanomat esitteli 10.3.2017 Politiikka-osiossaan viisi perhevapaamallia. Olen jo aiemmin kertonut kannattavani 6+6+6 -mallia. 6+6+6 -malli on siis tuo jutussa esitelty THL:n/Vasemmistoliiton/(RKP:n) malli. Vapaa koostuisi kolmesta 6 kuukauden jaksosta, joista yksi on äidille, yksi isälle ja yksi vapaasti siirrettävä jakso, joka olisi jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla. THL:n mallista poiketen korvaisin 24 kk:n kotihoidon tuen vähintään 6 kk:n hoitorahalla, joka olisi nykyistä kotihoidontukea merkittävästi suurempi.

Kannatan, että lasta hoidettaisiin kotona kaksivuotiaaksi asti. Keskoslapsen äitinä ymmärrän, että mikäli vain mahdollista, niin lasta ei kannata altistaa päiväkodeissa pyöriville taudeille tuon nuorempana. Lisäksi tuoreessa suomalaistutkimuksessa todettiin, että paras aika aloittaa päivähoito on kaksivuotiaana. Tutkimuksen mukaan viimeistään kolmevuotiaana tai aikaisemmin päivähoidon aloittaneet pärjäävät paremmin koulussa kuin sitä myöhemmin aloittaneet tai esikouluikään saakka kotihoidossa olleet.

Muun muassa Helsingin Sanomat ja Aamulehti kirjoittivat tästä tutkimuksesta marraskuussa 2016. On kuitenkin hyvä nostaa esiin, että tutkijat ovat todenneet, että asia ei ole välttämättä aivan näin yksinkertainen. Tutkimuksen tuloksissa voikin olla kyse ainoastaan siitä, että korkeakoulutetut, työelämässä hyvin menestyvät vanhemmat laittavat lapsensa muita aiemmin päivähoitoon. Jos lapset eivät olisi päivähoidossa, he saattaisivat siltikin kouluttautua muita pidemmälle. Vastakkainen näkökulma tässä "Paras ikä aloittaa päivähoidossa" -debatissa on ollut, että alle kolmivuotias ei hyödy varhaiskasvatuksesta. Tällaisen mielipiteen esitti muun muassa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen HS:n Vieraskynä-palstalla. Kuten Sinkkonenkin, kannatan perhepäivähoitoa. Suuret päiväkotiryhmät eivät ole 1-2 -vuotiaille oikea paikka.

Olen hiukan hämmentyneenä seurannut, että osassa esitettyjä perhevapaamalleja (esim. EK:n 7+6-malli) on täysin unohdettu se, että STM suosittaa täysimetystä 6 kuukauden ikään asti. Tämän jälkeen suositetaan imetyksen jatkamista vähintään 12 kuukauden ikään asti kiinteiden ruokien ohella. EK:n 7+6 -mallin mukaan olisin palannut töihin kun AAA oli 6 kuukautta. Ajatus samalla itkettää ja naurattaa. Kovin tuntuu olevan ohut päättäjien tietämys vauva-arjesta. Kun imettää vähintään kolme kertaa öisin ja vähintään kymmenen kertaa vuorokaudessa, niin ei siinä kyllä töihin repeä. Päätinkin kirjoittaa asiasta mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa tänään. Jutun pointti on se, että vanhempainvapaiden tasa-arvoisempi jakaminen on tärkeää, mutta ei lapsen edun kustannuksella. Toivoisin, että enemmän keskusteltaisiin myös siitä, että voitaisiinko perhevapaista aiheutuvat kustannukset korvata työnantajille yhteisen vakuutusjärjestelmän kautta (vrt. esim. Ruotsi). Näin ollen nuoren naisen palkkaamista ei koettaisi samanlaisena taloudellisena riskinä, mitä se nyt koetaan.

Alla vielä tuo kirjoittamani mielipidekirjoitus lyhentämättömänä. Vauva-arjen pyörityksessä tekstiin oli jäänyt asiavirhe EK:n mallin osalta. EK:n esittämä malli ei ole 5+5, vaan 7+6. Vauva-arki vaati veronsa tekstin asiatarkastuksen ja tekstin laadun suhteen - pahoittelut siitä 😉.

*********************************************************************

On toivottu, että myös lapsiperheet esittäisivät mielipiteitään perhevapaauudistuksesta. Perheenäitinä kannatan 6+6+6–mallia. Vapaa koostuisi kolmesta 6 kuukauden jaksosta, joista yksi on äidille, yksi isälle ja yksi jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla. Nykyinen kotihoidontuki korvattaisiin 6 kuukauden hoitorahalla. Perhevapaista työnantajille aiheutuvat kustannukset tulisi korvata yhteisestä vakuutusjärjestelmästä. Järjestelmä ei ole kustannusneutraali, mutta mielestäni asia on niin tärkeä, että tähän yhteiskunnan kannattaisi panostaa.

Kokemus isien perhevapaiden pidosta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa viittaa siihen, että isät käyttävät yleisimmin niitä vapaita, jotka on nimenomaan merkitty isille. Lisäksi isät käyttävät vapaita silloin jos perhe ne muuten menettäisi. Uudistus siis kannustaisi isiä käyttämään nykytilannetta selvästi pidempää 6 kuukauden vapaajaksoa.

Kiistattomasti on myös isän etu, että perhevapaat jakautuisivat vanhempien kesken nykyistä tasaisemmin. Sukupuolten välisen tasa-arvon ei tulisi kuitenkaan mennä lapsen edun edelle. Osassa esitettyjä malleja (esim. EK:n 5+5-malli) on täysin unohdettu se, että STM suosittaa täysimetystä 6 kuukauden ikään asti. Tämän jälkeen suositetaan imetyksen jatkamista vähintään 12 kuukauden ikään asti kiinteiden ruokien ohella. Oma, pian 8 kuukauden ikäinen vauvani imee rintaa kolmesti yölläkin. Päivisin vauvan juomana on äidinmaito kiinteiden ruokien syömisen ohessa. Imetyskertoja on vuorokaudessa vähintään kymmenkunta. Äidinmaito on vauvan pääasiallista ravintoa yksivuotiaaksi saakka. Äidinmaitoa ei siis voi korvata vedellä, eikä sitä ole lapsen edun mukaista korvata äidinmaidonkorvikkeella.

Monilta päättäjiltä tuntuu puuttuvan käsitys vauva-arjesta. Yöt ovat imetyksineen ja kaikkine muine heräilyineen lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan niin rikkonaisia, että ainakaan minusta ei olisi vielä tällä hetkellä valvomisen aiheuttaman uupumuksen vuoksi hyötyä työnantajalle. Malleja valmisteltaessa tulisi siis huomioida vauvaperheiden reaalielämä. Toivoisin, että uudistuksessa lähdettäisiin liikkeelle siitä, mikä on lapsen etu.

Nimim. Vauva-arkea elävä äiti        
         

perjantai 10. maaliskuuta 2017

HS: Armollinen vanhemmuus


Helsingin Sanomat kirjoitti 9.3.2017 Taru Hallikaisesta, joka on kirjoittanut kirjat Pikkuveljet eivät ole perhosia (2013) ja Armon kintereillä (2017). Myös Taru on odottanut kaksi kertaa identtisiä kaksosia. Taru on saanut pitää heistä kolme. Tarun ensimmäinen teos Pikkuveljet eivät ole perhosia kertookin, millaista oli kantaa ja synnyttää kuollut lapsi.

En odottanut elinaikanani kuulevani toisesta naisesta, joka olisi odottanut identtisiä kaksosia kahdesti. Tuntuikin melkoisen hämmentävältä lukea sanomalehdestä tällaisesta ihmisestä - ja vielä suomalaisesta. Tämä harvinaisuus ei kuitenkaan ollut jutun aiheena. Juttu käsitteli armollista vanhemmuutta.

Vanhempana ihminen joutuu jatkuvasti kohtaamaan oman vajavaisuutensa. Taru toteaa, että vanhemmuus on vaikeaa etenkin perfektionistille. Tarun mielestä vanhemmuutta olisi armollista arvioida jakamalla se eri taitoihin. Voisi siis ajatella, että isä tai äiti on joissain vanhemmuuden taidoissa hyvä, joissain huono - eikä se tarkoita että olisi vanhempana kokonaan hyvä tai huono. Myös Taru on joutunut opettelemaan kantapään kautta armollisuutta. Taru koki, että lasten ollessa pieniä koti oli vanhemmille kuin tuotantolaitos: vaippaa, ruokaa, nukutusta, syliä... Tuo tuotantolaitos on minusta erittäin osuva kuvaus myös meidän vauva-arjesta.

Täydellisyyden tavoittelu ajaa monet äidit kuilun partaalle. Elämän odotetaan jatkuvan samanlaisena lasten saamisen jälkeen, vaikka todellisuudessa kaikki on muuttunut. Vanhemmuuden sijaan keskitytään suorittamiseen - täysin toissijaiset asiat aiheuttavat paineita. Ja näitä paineita ei kasaa kukaan muu kuin äiti itse (okei - ehkä vähän myös ne toiset äidit...). Taru neuvoo uupuneita vanhempia pohtimaan, pitävätkö he turhaan kiinni joistain tavoista. Turhilla säännöillä vain kuormittaa itseään ja niistä luopuminen parantaa koko perheen hyvinvointia. Jos on aina toiminut tietyllä tavalla, kannattaa pohtia, onko tarpeen tehdä niin silloinkin, kun lapset on pieniä. Taru toteaa, että kaikista itse keksimistään säännöistä voi kysyä, onko tämä ihan välttämätöntä. Voi myös pohtia, mistä sääntö tulee. Joskus syy säännöille voi olla oma pikkusieluisuus tai hallinnan tarpeen tyydyttäminen.

Olen itsekin joutunut opettelemaan armollisuutta ja poden jatkuvasti jonkinlaista syyllisyyttä muun muassa itseni, kodin ja parisuhteen laiminlyömisestä. Minun on kuitenkin ollut pakko höllätä, sillä muuten olisin kuollut uupumukseen. Olen hyväksynyt sen, että nyt meillä ei ehditä muun muassa juurikaan siivota (en esimerkiksi voi imuroida ollessani vauvan kanssa kahden), jumpata (mitä tämä olikaan?) tai meikata (olen meikannut kolmesti AAA:n syntymän jälkeen). Hyvänä päivänä ehdin ottaa sen verran omaa aikaa, että saan pestyä hampaat ja käytyä suihkussa. Sitten onkin jo kiire tukka märkänä vaunulenkille, imettämään tai johonkin muuhun tämän tuotantolaitoksen seuraavaan prosessiin. Syödä yritän aina ehtiä, sillä muuten imetys voisi vaarantua - tästä olen ollut tarkkana. Omat ruokailut kuitenkin hoituvat muutamassa minuutissa hotkien, sitteriä toisella jalalla hytkytellessä. Näiden kuukausien aikana olenkin useaan otteeseen kadehtinut A:n työpaikkalounaita. A valittaa toisinaan, että olen alkanut puhua ruoka suussa - molemmille toimille ei yksinkertaisesti ole aikaa, joten nämäkin joutuu yhdistämään. Tehokkuus on siis välillä todellakin huipussaan.

Kaikki kotityöt tulee hoidettua hiukan vasemmalla kädellä. Useimmiten kirjaimellisesti, sillä samalla AAA roikkuu toisessa kainalossa. Elämä on tällä hetkellä tietynlaista selviytymistaistelua.  Päivät vyöryvät eteenpäin samalla tappavalla rytmillä, olitpa sitten nukkunut edellisen yön puolentoista tai jopa kolmen tunnin pätkissä. Olen yrittänyt asennoitua tähän väliaikaisena elämänvaiheena. Myöhemmin hiukan paremmin levänneenä on taas ehkä paremmin aikaa kaikelle muulle "tärkeälle". Tällä hetkellä olen ennen kaikkea äiti - hiukset takussa, vaatteet puklussa ja villakoirat kodin nurkissa. Minulla suorittaminen kohdistuukin AAA:n hoitoon, kaiken muun osalta olen oppinut armolliseksi.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Hyvää naistenpäivää!



Rohkeus ei tarkoita sitä, ettei pelkää.
Se tarkoittaa, että tekee sen, 
mikä täytyy tehdä, vaikka pelkäisikin.

Hyvää naistenpäivää!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

HS: Älykkyys uhkaa hiipua

Helsingin Sanomat kirjoitti 6.3.2017 uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiskunta ei muutukaan enää Flynnin ilmiön mukaisesti koko ajan välkymmäksi – äly uhkaa hiipua, kun koulutetut saavat muita vähemmän lapsia. Geenitutkimuksiin erikoistuneen deCoden tutkijat havaitsivat, että korkeasti koulutettujen kantamat koulutusta suosivat geenit vähenevät kansakunnan geenivarannossa. Tutkimuksen tulokset on julkaisu Pnas-tiedelehdessä.

On ollut jo pitkään tiedossa, että koulutetut ihmiset saavat vähemmän ja myöhemmin lapsia. Myöhäisyys osittain selittää pienempää lapsimäärää. Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, että korkeasti koulutetuilla ei ole ollut aikaa hankkia lapsia. Myös moni sellainen, joilla oli koulutusgeenit, ei syystä tai toisesta ollut hankkinut korkeampaa tutkintoa. Nämäkin saivat vähemmän lapsia. Jos on geneettisesti taipuvainen hankkimaan paljon koulutusta, on myös taipuvainen hankkimaan vähemmän lapsia. Eli koulutuksen vaikutus syntyvyyteen ei johdu välttämättä siitä, että henkilö kouluttautuu pitkään vaan enemmänkin siitä, että tietyt ihmiset sekä hakeutuvat koulutukseen että saavat vähemmän lapsia.

Lienee viisautta olla kommentoimatta tämän tutkimuksen tuloksia sen enempää... 😏

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Yle Teema: Tuleva vauvani

Lähde: Yle Areena

Yle Teemalta tuli torstaina 23.2.2017 tiededokumentti "Tuleva vauvani", jossa esiteltiin hedelmöityshoitojen viimeisimpiä (v. 2012...) keksintöjä ja läpimurtoja. Dokumentti on katsottavissa Yle Areenasta 30 päivää.

Katselin dokumenttia sivusilmällä ja muutama asia jäi mieleen. Hedelmöityshoidot Yhdysvalloissa ovat melkoisen erilainen maailma kuin Suomessa. Melko huolettomasti lääkärit tekivät useamman alkion siirtoja. Tämä on erikoista, sillä samalla riskit kasvavat huomattavasti, mutta onnistumisen todennäköisyys ei juurikaan. Lapsettomuuslääkärin näkökulma asiaan on luettavissa täältä. Suljin oikeasti silmät siinä vaiheessa, kun yhdelle dokumentin naisista siirrettiin peräti neljä alkiota kerrallaan - sulaa hulluutta. Suomessa ei kaikkien onneksi käsittääkseni tehdä kuin maksimissaan kahden alkion siirtoja.

Muistaakseni dokumentissa oli myös pariskunta, joka oli yrittänyt lasta hoitoineen vasta vuoden. Ilmeisesti hedelmöityshoitoihin siis myös hakeudutaan Atlantin toisella puolen jo varhaisemmassa vaiheessa. Tämä pariskunta esiteltiin dokumentissa jotenkin todella vaikeana tapauksena. Lääkäri taisi todeta, että vastaavaa tapausta ei hänen uralleen ole osunut. Pariskunta itsekin vaikutti olevan vaipumassa epätoivoon. Tämä sai taas pohtimaan omaa tilannetta - millaiseksikohan tuo lääkäri olisi meidän tilanteemme luonnehtinut?

Muistaakseni tämäkin pari sai lopulta lapsen ja menetelmänä oli ns. ministimulaatio, jossa kypsytellään 1-2 munasolua, joille sitten tehdään IVF. Menetelmä on minusta kiinnostava. Jos IVF ei olisi niin tolkuttoman kallista, niin tämä olisi se menetelmä, jolla itse olisin halunnut raskautta yrittää. Tällä solumäärällä (1-2) on kuitenkin melkoinen riski, että siirtoon ei päästä ja hintalappu on silti samat 3000 euroa kuin useampiakin soluja kasvateltaessa (normaalisti tavoitteena siis kymmenkunta solua). Lääkekuluissa toki säästää. Voi olla, että tällä menetelmällä ei saada kerättyä yhtään solua ja vaikka saataisiinkin, niin täytyy olla melkoisesti tuuria että nuo 1-2 solua hedelmöittyvät ja lähtevät vielä jakautumaankin normaalisti. Parhaaksi todetun pitkän viljelyn blastokystivaiheeseen asti voi varmaan tällä menetelmällä heti unohtaa - tai ainakin se vaatii melkoisen uhkapelurin luonteen. Lääkemäärät ja hyperstimulaation riski ovat kuitenkin minimaalisia verrattuna normaaliin stimulaatioon. Kehoa rasitetaan näin ollen tällä menetelmällä mahdollisimman vähän.

Dokumentissa esiteltiin myös yksi sellainen menetelmä, josta en ollut kuullutkaan. Jo iäkkäämmälle (yli 40 v.?) naiselle siirrettiin alkio munanjohtimeen. Kaiketi tämä parantaa mahdollisuuksia, sillä munanjohdin on tässä kehitysvaiheessa alkion luonnollinen kasvuympäristö verrattuna viljelymaljaan. Normaalistihan alkiota viljellään maljalla 2-5 vrk, tässä menetelmässä alkio käsittääkseni siirrettiin heti maljalla tapahtuneen hedelmöittymisen jälkeen munanjohtimeen. Tämä siirto munanjohtimeen tehtiin ilmeisesti tähystysleikkauksella (=invasiivinen toimenpide). Minulle jäi epäselväksi, että miksi tämä olisi erityisen hyvä menetelmä nimenomaisesti yli 40-vuotiaan kohdalla?

Kaiken kaikkiaan dokumentti oli hyvin jenkkityylinen: "loppu hyvin, kaikki hyvin", kaikelle löytyy ratkaisu... Hedelmöityshoitoja läpikäyvän pariskunnan läheisille tuo dokumentti saattaa kuitenkin havainnollistaa hedelmöityshoitoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että dokumentissa esitelty sijaissynnytys ei ole Suomessa v. 2007 hedelmöityshoitolain tultua voimaan enää laillista. Ja anestesia munasolujen keräyksessä on Suomessa hyvin harvinaista, munasolujen keräys tehdään Suomessa melkeinpä aina IV-kipulääkkeiden voimalla - keräystoimenpide on melko nopea, joten tuon ajan kyllä useimmiten näinkin kestää. Oman kokemukseni mukaan se pahin kipu alkaa vasta muutama tunti keräyksen jälkeen, kun rakkulat täyttyvät uudelleen nesteellä...

torstai 2. maaliskuuta 2017

Vielä adoptioista

Helsingin Sanomat uutisoi 24.2. kansainvälisten adoptioiden määrän romahtaneen kahdessa vuodessa alle puoleen. Viime vuonna Suomeen tuli enää 58 adoptiolasta. Kirjoitin adoptioista aiemmin. Tuossa kirjoituksessa nostin esiin, kun keskustellaan lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista, niin jossakin vaiheessa nostetaan esiin syytös lapsettomien itsekkyydestä. Biologista lasta toivovaa syytetään itsekkääksi. Tämä sama syytös ei tietysti päde niihin, jotka ovat saaneet biologiset lapsensa ilman lapsettomuushoitoja. Lapsettomalla ei sen sijaan olisi oikeutta toivoa ensisijassa biologista lasta. Lapsettomuudesta kärsivän tulisi muista ihmisistä poiketen ryhtyä ensisijassa adoptioprosessiin. Lisäksi adoption oletetaan onnistuvan sormia napsauttamalla, niin ajallisesti kuin prosessimielessäkin. Voi, kuinka tietämättömiä ihmiset ovatkaan...

Tuossa HS:n kirjoituksessa esiintyy espoolainen Paloposkien pariskunta, joka on saanut kaksi vauvaikäistä lasta kotimaan adoption kautta. Heitä itseään lainaten:"Olemme biologisesti lapsettomia, mutta saimme kaksi vauvana kotiin tullutta lasta. Lottokuponkia ei tarvitse jättää enää vetämään. Meidän lottovoittomme on tässä." Tämä perhe on todellakin saanut lottovoiton, sillä kotimaiset adoptiot ovat hyvin harvinaisia. Pelastakaa Lapset -järjestö sijoitti viime vuonna perheisiin ainoastaan 15 suomalaista adoptiolasta - tämä määrä siis koko Suomessa. Ja tämä perhe on ollut näiden onnekkaan viidentoista joukossa peräti kahdesti - huisia! Toki ei pidä unohtaa, että Paloposket jonottivat ensimmäistä lastaan kuusi vuotta, kaksi kuukautta ja neljä päivää. Tätä jonostusta edelsi viiden vuoden lapsettomuus lapsettomuushoitoineen. Odotusajasta tuli 11 vuoden mittainen - voitaneen siis todeta, että ei sovi kärsimättömille, eikä heikkoluonteisille...

Jutussa nostetaan esiin pari syytä kansainvälisten adoptioiden vähenemiseen. Ensinnäkin kansainväliset adoptiot vähenevät kaikkialla maailmassa, sillä pienet ja terveet lapset adoptoidaan yhä useammin perheisiin heidän omissa kotimaissaan. Myös adoptiolasta hakevien määrä on vähentynyt, ja se johtuu monista syistä. Suomessa adoptiomääriä on vähentänyt myös se, että adoptiot Venäjältä, Keniasta ja Etiopiasta ovat loppuneet tasa-arvoisen avioliittolain myötä.

Olen tasa-arvon kannattaja ja siksi tasa-arvoinen avioliittolakikin oli minusta lähtökohtaisesti hieno homma. Julkisuudessa on kuitenkin keskusteltu melko vähän sen vaikutuksista adoptioihin. Useat maat eivät luovuta lapsia adoptoitaviksi sellaisiin maihin, joissa adoptiot ovat mahdollisia myös homopareille. Yksi tällainen maa on Venäjä. Tuttavani on adoptoinut sisarukset Venäjältä - tänäpäivänä tuo ei olisi enää mahdollista. Tasa-arvoinen avioliittolaki vaikutti monen adoptioprosessissa olevan perheen tilanteeseen hankaloittavasti. Samalla kun tällä lailla toisille avattiin ovia, sulkeutui niitä toisilta. Tasa-arvoisella avioliittolailla oli hintansa, jota osa lapsettomista nyt maksaa. Toivon, että se oli sen arvoista ja pitkällä aikavälillä laki muuttaa maailmaa paremmaksi.