lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vuosipäivä



Takana on melkoisen raskas viikko. Tällä viikolla tyttöjen kuolemasta tuli kuluneeksi vuosi. Ajatukset ovat olleet pitkälti vuoden takaisissa tapahtumissa - noita raskaita tapahtumia on taas kerran tullut elettyä uudelleen. Kaikesta huolimatta voin helpottuneena todeta, että olemme selvinneet. Olemme oppineet elämään surun kanssa. 

Eilen veimme tyttöjen haudalle kolme pelargoniaa: kaksi vaaleanpunaista ja yhden valkoisen. Tytöt on haudattu samaan hautaan isoisänsä kanssa - he ovat siellä papan kainalossa. Aurinko paistoi.


Kauneimmat lapset 

 Kauneimmilla lapsilla on siivet valmiina. 
Heidän ei kuulukaan astella päällä maan. 
Älä ole pahoillasi, vaikka enkelin syliisi saitkin, 
sen kauneudesta ei muu maailma pääse nauttimaan. 
Mutta sinä sait, 
sait etuoikeuden enkeliä katsella, 
rakkaudella saatella.

-tuntematon-


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Simpukka-viikko 2.-8.5.2016 ja Lapsettomien lauantai 7.5.2016


Simpukka-viikkoa vietetään 2.-8.5.2016 ja Lapsettomien lauantaita 7.5.2016. Viikon aikana järjestetään vertaistuellisia tapahtumia ympäri Suomea. Simpukka-viikon ja Lapsettomien lauantain tapahtumia: http://www.simpukka.info/simpukka-viikon-lapsettomien-lauantain-tapahtumia/

Mikä ihmeen Lapsettomien lauantai? Lapsettomien lauantai herättää tunteita. Teemapäivän tarkoituksena ei ole vääntää veistä lasta toivovien haavoissa eikä viedä keneltäkään vanhemmuuden iloa. Lapsettomien lauantai syntyi 21 vuotta sitten tarpeesta tuoda tahatonta lapsettomuutta näkyväksi.

Ajankohta ennen äitienpäivää ei tietenkään ole sattumaa. Toukokuun toisella viikolla joka paikassa hehkutetaan äitiyden ihanuutta. Tarkoituksena on tuoda esiin, että kaikki eivät toiveistaan huolimatta ole vanhempia. Vanhemmuus on yhä oletusarvo: kaikkien naisten oletetaan olevan äitejä ja miesten isiä. Tahattomasti lapsettomat jäävät helposti ulkopuolelle.

On aivan totta, että kaikki eivät halua lapsia. Lapsettomien lauantaina huomioidaan tahattomasti lapsettomat. Heitä on paljon, sillä joka viides pariskunta kohtaa sen, ettei lasta toiveista huolimatta kuulu. Ilman lapsiakin voi elää antoisaa elämää, mutta jos lapsia toivoo, on toiveen toteutumattomuutta täysi oikeus surra.

Miten Lapsettomien lauantaita sitten voi viettää? Lapsettomuus muuttaa muotoaan vuosien varrella, niinpä Lapsettomien lauantaita voi viettää niin kuin parhaalta tuntuu. Voi surra toteutumattomia toiveita. Jos pahin kriisi on ohitettu, voi keskittyä positiivisiin asioihin:  tehdä asioita, jotka eivät lapsiperheenä onnistuisi. Arvostaa sitä hyvää, mitä elämässä on: puolisoa, eläinystäviä, työpaikkaa tai vaikka lapsettomuuden jälkeen saatuja lapsia. Voi tuntea kuuluvansa lapsettomien yhteisöön, se ainakin on varmaa.

Mikä on #yksiviidestä? Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä suomalaista. Lapsettomien yhdistys Simpukka käynnistää Simpukka-viikolla #yksiviidestä -kampanjan. Kampanjan avulla halutaan kertoa niille, jotka ovat yksi viidestä, tahattomasti lapsettomia, että he eivät ole yksin. Että tukea on saatavilla.
Lue lisää kampanjasta: http://www.simpukka.info/yksiviidesta/

Lähde: Simpukka ry

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Maaret Kallio: "Lapsettomuus tekee kipeää – silti ajattelemme, että aihetta voi kommentoida miten haluaa"

"Lapsettomuus on suru, jota ei hienoin sanankääntein tai virkistävin näkökulmin voi tuskattomaksi haihduttaa. Kun sanoille ei löydy ratkaisevaa paikkaa, käänteentekeväksi nousee läheisen kyky pysähtyä ja kiinnostua toisen elämästä. Lohtu ei ala tietämällä, vaan kysymällä. Miten sinä voit? Miten voin auttaa? Miten haluat asiasta puhuttavan? 
Se, että yrittää ymmärtää, riittää hyvään rinnalla kulkemiseen."

Maaret Kallio kirjoitti 6.4.2016 blogissaan "Lujasti lempeä!" osuvasti siitä, miten ulkopuoliset saattavat suhtautua lapsettomuuteen. Suosittelen lukemaan! Kirjoituksen voit lukea täältä: http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1459907261666

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pohdintoja sijaissynnytyksestä

Sijaissynnytys on yksi omia "lempiaiheitani" lapsettomuuden saralla. Ensimmäisen kerran pohdiskelin asiaa syvällisemmin muutama vuosi sitten luettuani Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä olleen jutun pariskunnasta joka ryhtyi sijaissynnytysjärjestelyyn Venäjällä. Kirjoitinkin sijaissynnytykseen liittyen blogiini jo aiemmin jutun "Siirtokohtu vs. vuokrakohtu vs. lainakohtu".  Tuossa jutussa pohdin, että mitä järkeä on äärimmäisen haastavassa kohdunsiirrossa kun sijaissynnytyskin olisi mahdollista.

Helsingin Sanomat kirjoitti huhtikuussa parikin eri juttua sijaissynnytyksestä. Ensinnäkin HS Elämä -sivuilla 7.4.2016 kerrottiin naisesta, joka oli vuokrannut kohdun Yhdysvalloista. Juttu herätti melko ristiriitaisia fiiliksiä. Tietysti tuntui hienolta, että tämä pariskunta sai toteutettua unelmansa lapsesta. Toisaalta tuo ei olisi se tapa, jolla itse toivoisin sijaissynnytyksiä hoidettavan. Jotenkin tämä juttu kuvastaa surullisesti ihmisten epätasa-arvoisuutta. Rahalla saa ja hevosella pääsee... Mitenkäs ne, joilla ei ole varaa sijoittaa 100 000 euroa sijaissynnytykseen ulkomailla?

Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi juttu herätti myös pohdintoja siitä, että minkälaisia eettisiä ongelmia ulkomailla tehtäviin sijaissynnytyksiin liittyy. Yhdysvalloissa ei ole suuria ongelmia liittyen sijaissynnyttäjän asemaan tai olosuhteisiin liittyen (vrt. esim. Intia), mutta sijaissynnytysten kaupallisuus tuo mukanaan omat ongelmansa. Kaupallinen sijaissynnytys eli ns. kohdunvuokraus tarkoittaa siis tilannetta, jossa sijaissynnyttäjälle maksettaan palkkio. HS:n jutussa ollut yhdysvaltalainen sijaissynnyttäjä kertoo, että hän ei olisi lähtenyt järjestelyyn vastikkeetta. Samalla sijaissynnyttäjä toteaa, että ei enää lähtisi myöskään kaksosraskauteen. Jonkinlaiselta hyväksikäytöltä tämäkin tuntui. Sijaissynnyttäjän motiivi oli kuitenkin raha. Vielä suuremmaksi ongelmaksi näkisin kuitenkin tuon kaksosraskauden.

Tämä suomalainen pariskunta oli siis toivonut kaksosia, sillä toisen lapsen hinnaksi tulisi näin ollen vain 5000 dollaria lisää. Tässä yhteydessä ei siis pohdittu riskejä, joita kaksosuus aiheuttaa niin kaksosille itselleen kuin sijaissynnyttäjällekin. Raha ratkaisi. Tällaiseen järjestelyyn ei Suomessa olisi lähdetty. Suomessa tehdään pääasiassa vain yhden alkion siirtoja, ja mikäli siirretään kaksi alkiota, niin taustalla on yleensä useita tuloksettomia alkion siirtoja (eli on odotettavissa että kummastakin tuskin alkaa raskautta). Kaksosraskauksia pyritään siis kaikin tavoin Suomessa välttämään juurikin niihin liittyvien riskien vuoksi. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä totean, että tämä on oikea tapa toimia niin äidin kuin syntymättömän lapsenkin kannalta. Tässä on tullut koettua, että ihan siitä yhdestäkin alkiosta voi jakautua vielä kohdussa kaksi, ja jopa useammassa eri raskaudessa...

Kirsikkana kakun päällä tämä suomalainen pariskunta oli toivonut tyttöä ja poikaa. Yhdysvalloissa on ihan ok tutkia alkiolta sukupuolikromosomit pelkästään sukupuolenselvittämismielessä. Tämä ei ole mahdollista Suomessa. Suomessa ei siis ole mahdollista tietää alkion sukupuolta ennen siirtoa (paitsi sellaisessa tilanteessa, jossa pariskunnalla olisi ainoastaan toiselle sukupuolelle siirtyvä geneettinen sairaus). Minusta on väärin tutkia sukupuolta alkiosta ilman terveydellistä syytä. Tämäkin asia on siis mielestäni eettisesti paremmin Suomessa. Yhdysvalloissa ja muissa maissa, joissa näitä kaupallisia sijaissynnytyksiä tehdään, niitä tehdään myös mukavuussyistä. Ettei kroppa vaan kulahda raskaudesta jne. - tiedättehän ;-) Tällaiseen hölynpölyynkään ei Suomessa tehtävissä sijaissynnytyksissä lähdettäisi, sillä syiden tulisi olla lääketieteelliset.

Lapsettomuuslääkäri Eero Varila kiteyttikin erinomaisesti yllä mainitut pohdintani HS Mielipide -sivuilla 10.4.2016. Eero totesi, että sijaissynnytysten kieltäminen Suomessa on eettisesti arveluttavaa, sillä meillä sijaissynnytykset tehtäisiin ainoastaan ei-kaupallisin perustein, pelkästään lääketieteellisistä syistä, eettisesti oikealla tavalla sekä kaikkien osapuolten edut ja oikeudet huomioiden.

Tilanne olisi lapselle hämmentävä?


Eero nosti mielipidekirjoituksessaan esille myös toisen Helsingin Sanomien Kotimaa -sivuilla 8.4.2016 olleen jutun sijaissynnytyksiin liittyen, joissa Pelastakaa Lapset Ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta toteaa sijaissynnytyksistä seuraavaa: "On olemassa riski, että käydään kauppaa syntymättömällä lapsella. Lailla riskiä voisi rajoittaa, mutta silti jäisi ongelma, että tilanne olisi lapselle hämmentävä. Lapsella on oikeus saada tietää alkuperänsä. Lääketiede mahdollistaa nykyisin asioita, joihin ihmisen psyyke ei kovin helposti taivu." 

Pidän kommenttia hämmentävänä, kuten Eerokin. Erityisen hämmentävää, että kommentti tuli adoptioita järjestävän järjestön pääsihteerin suusta. Jotenkin mieltäisin, että adoptio vaatii tässä alkuperämielessä lapselta eniten sopeutumista. Lisäksi tulisi muistaa, että vanhemmuuteen tarvitaan muutakin kuin vanhemman ja lapsen biologinen side. Sijaissynnytyksissä tosin yleensä on myös tämä biologinen side. Sijaissynnytyksissä käytetään usein pariskunnan omia sukusoluja (esim. kohduttomuus ei tarkoita munasarjattomuutta) tai mahdollisesti toisen vanhemman sukusolut on luovutettuja eli saatu joltakin kolmannelta osapuolelta eli sijaissynnyttäjä kantaa kohdussaan useimmiten lasta, joka ei ole biologisesti hänen.

Toisekseen nostaisin esiin, että Suomessa tehdään koko ajan lapsettomuushoitoja luovutetuilla sukusoluilla (joko luovutetut siittiöt tai munasolut) ja tämä on sujunut ongelmitta ja se on täysin sallittua. Mikä tekisi tästä samasta asiasta niin kovin ongelmallista sijaissynnytyksen yhteydessä - en ymmärrä. Tämän seikan myös Eero nostaa kirjoituksessaan esille.

Minusta ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisi sallia Suomessa. Minusta olisi kuitenkin väärin sallia sijaissynnytykset vain rajatulle joukolle, esimerkiksi kohduttomille, ja samaan aikaan kieltää muilta, esimerkiksi naisilta, jotka eivät muun sairauden (esim. sydänviat, kohdun rakenneviat jne.) vuoksi voi synnyttää. Ei-kaupalliset sijaissynnytykset tulisikin minusta Suomessa sallia yhdenvertaisuuden nimissä kaikille naisille, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi synnyttää.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa

Maaret Kallio kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissa 10.2.2016 osuvasti siitä, että miten traumat vaikuttavat elämään:
"On valheellista luoda mielikuvaa, että toipuminen on pelkkä yksilön valinta ja mielen voimalaji. Äärimmäisen kovat, pitkäkestoisesti traumatisoivat tai ihmisen kehitystasoon kuulumattomat vaikeat kokemukset eivät suinkaan aina jalosta. Se, mikä ei tapa, voi rikkoa rajusti ja johtaa pysyviin säröihin."
Tätä aihetta olen joutunut pohtimaan paljon itsekin viime vuosina. Tähän liittyy myös mietelmä blogini sivupalkissa: "Sometimes the things we cant`t change end up changing us". Minua traumaattiset kokemukset ovat muuttaneet valtavasti. Traumaattisilla kokemuksillani viittaan ensi sijassa lapsettomuuteen sekä lasten ja läheisteni menettämiseen. Ja kuten Maaretkin toteaa, niin minuakaan nämä kovat kokemukset eivät suinkaan ole vahvistaneet. Mikäli näin olisi, niin olisin jo melkoinen supernainen. Supernaisen sijaan todellisuus on traumaattisen kokemuksen jälkeen kuitenkin lähempänä pelokasta ihmisrauniota. Minullakaan ei ole tarjota mitään supersankaritarinaa. Olisiko siis jo aika heittää romukoppaan sanonta "Mikä ei tapa, se vahvistaa"? Omalla kohdallani olisin valmis allekirjoittamaan ennemminkin Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -biisin säkeen: "Jos se ei tapa, niin se todellakin hajottaa".

En ole oikeastaan missään vaiheessa odottanut, että toipuisin traumaattisista kokemuksistani ennalleni. Olen hyväksynyt sen, että ne ovat muuttaneet minua pysyvästi. Vaikka minäkin olen iäti säröillä, niin uskon kuitenkin, että minullakin on toivo hyvästä elämästä. Ajan myötä uskon oppivani tulemaan toimeen säröjeni kanssa - ne ovat osa minua.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tervetuloa kevät ja valo!


Pääsiäisenä tein sen mitä aiemmin suunnittelin eli istutin terassille ruukkunarsissit kevään merkiksi. Viime viikkoina olemmekin saaneet nautiskella ihanan aurinkoisista kevätpäivistä - pidentyneet päivät tuntuvat pimeän talven jälkeen mahtavalta. Lenkillä bongasin, että monista kukkapenkeistä alkavat jo krookukset ja muut varhaiset sipulikukat nostaa esiin vihreää varttaan. Vähitellen sipulikukat nousevat esiin värittämään ankean harmaita pihoja ja puistoja. Niillekin kevätaika tarkoittaa uutta alkua. Tervetuloa kevät ja valo!

PS. Ja se kissanruohokin lähti itämään tällä kertaa...