Viime vuosina olen joutunut pohtimaan paljon kohtuullisuutta. Onko kohtuullista, että saman ihmisen kohdalle tuntuu sattuvan kaikki maailman vastoinkäymiset? Usein kuulee lohdutukseksi, että jokaisella on omat murheensa. Tämä vakiovastaus ei kuitenkaan tyydytä minua. Tuohon vastaukseen sisältyy juurikin se epäoikeudenmukaisuus. Toisen murhe on se, että valkoinen T-paita on eksynyt mustien pinoon. Juuri tämä on epäoikeudenmukaista. Miksi minun murheeni eivät olisi voineet olla tuota samaa kokoluokkaa?
Olen tietoisesti yrittänyt välttää katkeroitumista ja uhriutumista. Välillä katkeruus kuitenkin nostaa väistämättä päätään. Näinä katkerina hetkinä yritän kuitenkin pohtia sitä, miten olen selvinnyt erilaisista elämän mukanaan tuomista vastoinkäymisistä. Vaikka katkeruutta pidetään yleisesti paheena, niin minusta se on ihan ymmärrettävä reaktio liian monesta vastoinkäymisestä. Tuo tunne on parempi hyväksyä kuin tuntea siitä syyllisyyttä. Uskon, että puhuminen ja omista kokemuksista avautuminen auttavat eteenpäin. Saatu ymmärrys helpottaa omaa oloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.