keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Turhasta valittaminen

"Käsittämätön kurjuus saattaa odottaa vain kulman takana. Silti moni kahlitsee itsensä jatkuvaan tyytymättömyyteen, vaikka seisoo tukevasti kaksin jaloin keskellä hyvää elämää." 
- Maaret Kallio -

Psykoterapeutti Maaret Kallio lanseerasi 31.1. Helsingin Sanomien Lujasti lempeä -blogissa uuden termin: luksusnarina. Luksusnarinalla Kallio viittaa turhasta valittamiseen.

Kallio oli vieraillut Suomen World Visionin lähettiläänä Kambodžan maaseudulla. Matkapäivien aikana nähty äärimmäinen köyhyys, pahoinpidellyt lapset ja yksin jäävät pikkuiset saivat arkiset suomalaisvalitukset tuntumaan naurettavilta. Kallio toteaa, että ei toki tarvitse matkustaa edes Kambodžan maaseudulle kokeakseen olevansa litistyksissä kahden maailman välissä. Suomessakin moni toivoisi voivansa narista pienistä asioista sen sijaan, että surut murjovat mielen kumaraan ja pakottavat elämän polvilleen.

Kallion kolumni liippasi läheltä kahta aiempaa postaustani. Kirjoitin aiemmin positiiviseksi oppimisesta ja Matti Kaivosojan ohjeesta unelmoida arjesta. Nyt tuntui, että olisi hyvä pohdiskella myös hiukan tätä Kallion lanseeraamaan termiä luksusnarina eli ihmisten turhasta valittamista.

Vaikka olenkin luonteeltani pessimismiin taipuva, niin myös minä olen aina ärsyyntynyt turhasta valittamisesta. On eri asia narista kaikista pikkuasioista, kun vaikkapa keskustella huonosta säästä. Moni nimittäin kokee, että se että turhasta ei enää valitettaisi lopettaisi kaikenlaisen keskustelun - näin ei ole. Turhasta valittajat  ovat oma ihmisryhmänsä - niitä jotka yksinkertaisesta vain valittavat ihan kaikesta. Jokainen meistä varmasti on kohdannut tällaisia tyyppejä. Ja jokainen meistä on varmasti myös itsekin tähän ainakin silloin tällöin syyllistynyt.

Kallio oli saanut suhteellisuudentajua Kambodžan matkaltaan. Tämä oli ehkä hiukan vaarallinen lähestymistapa. Moni nimittäin vetoaa siihen, että maailmasta löytyy aina joku, jolla menee huonommin eli viiittaamalla äärimmäiseen köyhyyteen tavallaan vietäisiin oikeutus valittaa ylipäätään yhtään mistään. Toisekseen köyhyys ei väistämättä tarkoita onnettomuutta. Masennus länsimaissa on yleisempää kuin köyhällä Kambodžan maaseudulla. Elämänrytmi ja -asenne köyhissä maissa on erilainen.

Asennoituminen onkin ratkaisevaa. Miten ihminen suhtautuu siihen, että tänään jäi vaikkapa yksi bussi tulematta. Pilaako se koko päivän vai pääseekö vastoinkäymisestä yli lyhyemmällä harmituksella?

Nyt kasvattajana olen välillä pohtinut, että juontaako turhasta valittaminen juurensa kasvatuksesta. Ovatko sellaiset henkilöt, jotka eivät ole koskaan elämässään joutuneet pettymään tai kokemaan vastoinkäymisiä tyypillisesti juuri näitä turhasta valittajia? Suhteellisuudentaju puuttuu ja elämä ei ole opettanut kohtaamaan pienempiäkään vastoinkäymisiä. Voinko minä tehdä lapsestani tahtomattani tällaisen luksusnarisijan?

Usein hoetaan mantraa, että kaikkien ongelmiin tulisi suhtautua ymmärtäväisesti. Olen itsekin (huonolla menestyksellä) yrittänyt ymmärtää. Jollekin ihmiselle voi todella olla valtava ongelma esimerkiksi Kallion mainitsema lyhyt sähkökatkos tai sitten se, että mies pukee lapselle aina väärät vaatteet (kyllä, olen kuullut että sekin on joissakin perheissä todellinen ongelma 😲). Siksi tuntuikin yllättävältä, että psykoterapeutti kirjoittaa ihmisten kokemista huolista tähän sävyyn. Ei siksi, että olisin asiasta missään määrin eri mieltä vaan siksi, että turhasta valittamisesta saakin ilmeisesti ihan luvalla ärsyyntyä - jopa psykoterapeutti. Aina ei tarvitse ymmärtää.

Niin ja kyllä minäkin jaksan valittaa turhasta. Paljonkin. Silloin kuitenkin pieni ääni päässäni yleensä muistuttaa, että asiat voisivat olla huonomminkin. Valittaminen on tapa päästellä höyryjä. Kunhan vain aina muistaisi samalla tavalla iloita onnistumisista - ja ylipäätään nähdä ne hyvät asiat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.