keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Tahaton lapsettomuus miehen näkökulmasta


”Erityisesti olen surullinen, kun näen isiä ulkona työntämässä lastenrattaita. Myös kun näen isän ylittävän suojatietä pitäen lapsensa kädestä kiinni, toivon, että olisin itse tuon isän paikalla”

Helsingin Sanomat julkaisi 13.7.2017 jutun, jossa kerrotaan tahattomasta lapsettomuudesta miehen näkökulmasta. Näkökulma on piristävä. Viime vuosina on käyty paljon keskustelua tahattomasta lapsettomuudesta naisen näkökulmasta. Muistan, että Väestöliiton Heli Vaarasen blogikirjoitus "Älä varasta kahdeksaa vuotta hänen elämästään" herätti taannoin kiivasta keskustelua. Sittemmin monet julkkisnaiset, kuten Heidi Suomi, ovat avautuneet tahattomasta lapsettomuudestaan. Ja ei siinä mitään, aihe on tärkeä, ja siitä onkin syytä keskustella.

Keskustelun tuoksinassa miesten näkökulma tahattomaan lapsettomuuteen on kuitenkin jäänyt täysin varjoon. Yleisin syy miesten lapsettomuuteen on kumppanin puute. Käytännössä kaikilla muilla paitsi sinkkumiehillä on mahdollisuus perustaa perhe. Kohdunvuokraus ei ole Suomessa laillista. Tuskin siitä koskaan tulisikaan laillista sinkkumiesten kohdalla, sillä sinkkumiesten peruste lapsettomuudelle ei ole missään määrin lääketieteellinen. Nämä miehet voivat toki yrittää jonkinlaista epävirallista kohdunvuokrausta, mutta tällaisiin marginaalisiin järjestelyihin liittyy hyvin paljon haasteita. Sinkkunaisilla on kuitenkin mahdollisuus hakeutua yksityiselle sektorille lapsettomuushoitoihin ja tulla näiden avulla raskaaksi. Useimmille sosiaalisilta syistä lapsettomille naisille riittää hoidoksi lapsettomuuteen annos tai pari luovutettua spermaa.

Väestöliitossa on tutkittu lapsenhankintatoiveita ja niiden toteutumista. Väestöliiton kyselytutkimuksen perusteella miehillä lapsenkaipuu linkittyy vahvasti parisuhteeseen. Harva haluaisi jatkaa sukuaan ilman parisuhdetta. Useimmat haluaisivat koko paketin - sekä puolison että lapsen. Tuttavapiirissämme on useampikin sinkkumies, jonka tiedän kärsivän tästä samasta tilanteesta. Ilman puolisoa ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta perustaa perhettä. Olen ollut useasti valtavan surullinen näiden miesten puolesta. Surullisinta tilanteessa on se, että nämä miehet ovat mukavia ja ihan kivannäköisiäkin - kaiken kaikkiaan mahtavia isäkandidaatteja - silti sopivaa kumppania ei vain ole löytynyt.

On myös hyvä muistaa, että on myös miehiä, jotka elävät sellaisilla parisuhteissa, jossa nainen (tai puoliso) onkin se osapuoli, joka ei halua lapsia. HS:n jutussa todetaan, että nainen on usein parisuhteessakin portinvartija siinä, ryhdytäänkö yrittämään perheenlisäystä. Väestöliiton kyselytutkimuksessa selvisi, että jos nainen toivoo lasta ja mies ei, lapsi syntyy todennäköisemmin kuin silloin, jos mies toivoo lasta ja nainen ei. Väestöliiton Heli Vaarasta lainatakseni: "Nainen, älä myöskään sinä varasta kahdeksaa vuotta miehen elämästä". Toki fakta on, että miehellä on lisääntymisaikaa yleensä ainakin kolme – neljäkymmentä vuotta (ja tuleepa joku isäksi vielä yli kuusikymppisenäkin). Naisen hedelmällisyys on otollisimmillaan alle kolmenkymmenen ikävuoden. Tämä pitkä lisääntymisaika ei kuitenkaan juurikaan lohduta sellaista miestä, joka kärsii tahattomasta lapsettomuudesta vuodesta toiseen. On myös hyvä muistaa, että hyvin harva mies hankkii lapsia 45 vuotta täytettyään.

Moni mies myös kokee, etteivät he pääse keskustelemaan lapsenkaipuustaan. Parisuhteesta voidaan kysyä, mutta harvemmin halusta perustaa perhe. Aiheesta harvemmin keskustellaan miesten kesken. Lasta kaipaavaa miestä pidetään jopa outona. Toisaalta miesten voi ajatella myös naisia useammin säästyvän kipeiltä kyselyiltä lastenhankintasuunnitelmista ja syyllistämiseltä siitä, ettei ole lapsia. Harvaa lapsetonta miestä syyllistetään itsekkääksi tai työkeskeiseksi, siinä missä tämän syytöksen eteen joutuu todennäköisesti jokainen lapseton nainen. Myöskään läheiset eivät välttämättä odota miehiltä yhtä kiihkeästi lapsia kuin naisilta. Suo siellä, vetelä täällä. Joka tapauksessa on tärkeää, että lapsettomuudesta keskustellaan myös miesten näkökulmasta. Tätä kautta voimme pyrkiä muuttamaan asenteita ja yhteiskunnallisia sekä kulttuurisia olosuhteita. Tahaton lapsettomuus koskettaa myös miehiä siinä missä naisiakin. Miehiä ei ole syytä jättää keskustelussa varjoon.

Lue myös Toiveena vauva -blogista kirjoitus "Lapsettomuus miehen silmin".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.