HUS:n lyhytnäköinen sää(s)töpolitiikka

Kohtukuoleman jälkeen olemme käyneet noin kerran kuussa Kätilöopistolla psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Viimeisimmällä käynnillä ilmeni, että vastaanottoa ollaan säästösyistä lakkauttamassa. Valtaosa psykiatrisen sairaanhoitajan potilaista koostuu synnytyspelkopotilaista. Vastaanotolle ohjataan myös Sikiötutkimusyksikön potilaita, muun muassa raskauden keskeytyksen sikiöpoikkeavuuden vuoksi kokeneita. Lisäksi kohtukuoleman kohdanneille tarjotaan mahdollisuutta keskusteluapuun psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

Sanoisin, että potilaiden henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen edellä mainituissa tapauksissa on jo nykyiselläänkin surkeissa kantimissa. Yhden osa-aikaisen henkilön harteilla on melkoinen määrä potilaita ja lisää olisi varmasti tulossa, jos palvelua mainostettaisiin esimerkiksi lapsettomuuspolilla. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että kuinka tästäkin vähästä voidaan olla luopumassa.

Välillä tuntuu, ettei tätä henkisen puolen hyvinvointia oikein arvosteta lääkärikunnan keskuudessa. Olen ollut tilanteessa, jossa lääkäri on tiedustellut vointiani ja olen aloittanut kertomalla, että päivä kerrallaan tässä mennnään. Hyvin nopeasti korjattiin, että kysymyksellä tarkoitettiin fyysistä toipumista. Tuli hiukan sellainen olo kuin lääkäri olisi nostanut kädet eteensä ja todennut "Stop, ei kuulu minulle!". Erikoista suhtautumista vielä näin nykypäivänä. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus.

Uskaltaisin väittää, että ihmisten hyvinvointi paranisi melkoisesti, mikäli he jakaisivat ongelmansa. Ammattimainen keskusteluapu on vain yksi asioiden jakamisen muoto. Itse olen tutustunut tähän genreen vasta kohtukuoleman jälkeen ja ei tästä missään nimessä ainakaan haittaa ole ollut.  Olennaista on, että tunteita ei patoa sisälleen, vaan purkaa ne itselleen parhaaksi katsomillaan tavoilla.

Pölyttyneitä organisaatiorakenteita ja toimintatapoja

Tämä olemattomasta psykiatrisesta tuesta leikkaaminen tuntuu taas kerran kyllä melko lyhytnäköiseltä säästöpolitiikalta. Vastaavanlaisiin "säästötoimenpiteisiin" olen törmännyt myös lapsettomuuspolilla. Turhia kevyempiä lapsettomuushoitomuotoja tehdään oli diagnoosi mikä hyvänsä (koska hoidot toteutetaan saman polun mukaan kaikille). Endokirurgit kiroavat, koska tehtyjen (kalliiden!) laparoskopioiden mahdolliset hyödyt menetetään jonottamiseen ja turhiin inseminaatiohoitoihin. Hoitoja ei räätälöidä vaan toteutetaan suunnilleen samalla tavalla kaikille. IVF-hoidoissa seuranta on vedetty ihan minimiin - lyhyessä kaavassa oli itselleni aikataulutettu YKSI seurantaultra ennen punktiota kahdeksannelle pistospäivälle. Tuossa stimulaation vaiheessa ei olisi lääkeannostakaan enää auttanut säätää. Tulos olisi voinut olla hyperstimulaatio tai sitten vastetta ei olisi ollut lainkaan. Aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, että seurantaultria on hyvä olla hoitokierrossa kolme. Ensimmäinen ultra jo ennen stimulaation aloittamista aivan kierron alkuun, jotta nähdään munasarjojen tilanne ja voidaan asettaa lääkeannos kohdilleen, toinen noin viiden pistospäivän jälkeen (lääkeannoksen säätäminen tarvittaessa) ja kolmas muutama päivä tästä, jotta voidaan arvioida paras punktiohetki. Lapsettomuuspolilla tarjosivat ainoastaan tämän viimeisen vaiheen ns. punktionajoitusultran. Tämä johtaa väistämättä epäonnistuneisiin stimulaatioihin, pahimmillaan siinä vaarannetaan potilaan terveys. Kukaan ei myöskään laske millainen kuluerä ovat epäonnistuneet stimulaatiot tai turhat kevyemmät lapsettomuushoidot.

Minkäänlaista keskusteluapua ei HUS:n lapsettomuuspolilla ole tarjolla. Esimerkiksi TYKS on saanut hyvän maineen lapsettomuushoitojen yhteydessä tarjottavasta psyykkisestä tuesta. Tältä osin HUS:n toimintatapa tuottaa tietysti pelkkää säästöä, sillä monet pariskunnat lopettavat hoidot kesken, sillä kokevat ne henkisesti liian kuormittavina. Joskus potilaita voisi kuitenkin ajatella asiakkaina tai peräti ihmisinä.

Kummastuttaa myöskin että miksi pitää aina leikata potilailta. Säästökohteita kannattaisi ehkä hakea lähempää. Missä muussa organisaatiossa lähdettäisiin hakemaan säästöjä ensi sijassa asiakaspalvelusta? Tyypillisesti organisaation suurimmat kuluerät ovat henkilöstö ja tilat - uskoisin näin olevan myös HUS:ssa. Tiloista harvemmin voidaan karsia, joten jäljelle jää henkilöstö. Ja oman kokemukseni mukaan tästä löytyisi kyllä mahdollisuuksia säästää. Vastaanotoilla on melkeinpä aina sekä lääkäri että hoitaja. Asetelmasta tulee mieleen poliisipartio - toinen osaa puhua ja toinen kirjoittaa.  Monien hoitajienkin mielestä käytäntö on turhauttava. Puheluita ottaa usein vastaan henkilö, joka ilmoittaa että joku asiasta jotain tietävä soittelee myöhemmin takaisin. Kaikkialla muualla tällaiset henkilöt on korvattu takaisinsoittopalvelulla. Aulan vahtimestaripalvelut ovat melkolailla ylimitoitettuja. Usein vahtimestarien kopissa istuu ainakin kaksi henkilöä katsomassa televisiota tai lukemassa Iltalehteä. Päivän kohokohta on kun joku vanhempi, kännykätön rouva pyytää soittamaan taksin. Välillä tuntuu, että tietyt asiat tehdään HUS:ssakin tietyllä tavalla ainoastaan siksi koska aina on toimittu niin. Maailma on kuitenkin muuttunut ympärillä. Välillä olisi hyvä pysähtyä miettimään, että olisiko asiat järkevämpää toteuttaa jollakin toisella tapaa.

Tässä muutamia pieniä potilaan tekemiä havaintoja. Herää kysymys, kuinka paljon ajatuksia säästötoimenpiteiksi saataisikaan kerätyksi henkilökunnalta itseltään? Mikäli sellaisia ideoita siis kerättäisiin. Ja mikäli päätettäisiin kerrankin leikata jostakin muualta kuin potilaan hoidosta. YT-prosesseja käytetään jatkuvasti muissakin organisaatioissa toimintojen tehostamiseksi - miksi näin ei voitaisi tehdä myös HUS:ssa?